Atlantin ylityksen unelma ja todellisuus

Kirkasta vettä, hiekan eri värit. Sandy-saaren poijupaikka Grenadalla.

Talvi-iltoina ennen venemessujen pöräyttämää venekevään alkua on mukava suunnitella uusia purjehduksia tulen loimottaessa takassa.   

Tuhansia purjehtijoita päivittäin vetävä Tobago Cays, karibiapurjehtijan unelmakohde, Saint Vincent ja Grenadiinit.

Unelmia pitää olla, suunnitelmia saa olla paljon. Onko unelmana ylitys vai sen jälkeen tapahtuva purjehdus, kannattaa miettiä, mitä oikeastaan odottaa purjehdukselta. 

Shoppailupäivä, uudet skuuttiköydet, sähäkkä väri, sopii laukun hihnaan kivasti.

Mikä toteutuu, siihen tarvitaan päätös ja aikataulu, paljon tiedonkeruuta, veneen läpikäymistä ja meriosuuksien miettimistä. Mikä veneessäni kuluu eniten tuolla osuudella? Mukaan kulumalistaan liitetään purjehdus- ja navigointivälttämättömyyksien lisäksi arjen perussetti: jääkaappi, liesi, vessa, vesihana tai -pumppu, yövalot, tuulettimet, meripunkan laita. 

Ja siitä se lista alkaa. Loputon lista, jonka joka asiaa ei voi tehdä tai hankkia, listoja ja budjetteja yhtä monta ja erilaista kuin on purjehtijaa ja venettä maailmalla. 

Taas uusi kuuma ja kostea päivä alkaa Atlantilla. 

Niin ja ne valoisat kesäyöt jäävät taakse melko pian Itämeren jälkeen, Atlantin ylityksellä tradewinds-leveyksillä joulukuussa pimeää yötä on reilu 13tuntia ja polttavaa päivää 11 tuntia. Erilaisia valoja kansitöihin, korjauksiin, lukemiseen, sisätöihin, ruoanlaittoon yms. ei voi olla liikaa. 

Torstaina pitää hankkia annettu määrä köyttä ja narua.

Järjestelmällisyyden ja organisointihypetysten mukaan hankintalistaan tehdään välttämättömyysvärit elintärkeästä tarvikkeesta arjen luksukseen sekä vaihtoehtoiset edullisemmat keinot, voiko jo jotain olemassaolevaa hyödyntää. Aikainen hankinta takaa tuotteen mahdollisen testauksen ja tarvittaessa vaihtamisen, ostan sitten sieltä -taktiikalla ei ehkä säästä rahaa, ja saatavuudestakaan sitten siellä en olisi niin varma. 

Budjetoinnissa ylitykselle kolmannes kokonaiskuluista saattaakin mennä ruokakauppaan ja marketteihin. Kaikkea tarvittavaa koko matkalle ja takaisinkin, tai ainakin kolmasosa enemmän kuin matkan kesto. Sillä jos valtamerellä jotain tulee, kunhan ruokaa ja juomaa riittää kaikki on hyvin. 

Muonavarojen pakkaaminen ja järjestäminen vie paljon aikaa. 

Bunkrausta tarvitaan ruokaan mutta myös siivousaineisiin ja -välineisiin, ensiaputarvikkeisiin ja kestäviin arkihyödykkeisiin unohtamatta meriystävällistä tiski- tai aurinkovoidetta, riittävästi säilytysrasioita ja -pusseja, talouspaperia (mm. öljyisiin korjaustilanteisiin) ja hyviä jätesäkkejä (myös öljyisten korjaustarpeiden säilömiseen sopivaan jätteenkeruupisteeseen saakka) oi ja ne puhelinten ja pädien latausjohdot, niitä ylimääräisiä ja säilytys kosteudelta suojassa tiiviissä rasiassa. Meillä juomia riitti vielä viikoiksi toisella puolella, ruokia on edelleen jäljellä, suklaatakin jopa.  

Hätämuona pakattu.

Mutta kaikki tämä hankinta on turhaa, jos suunnitelma ja unelma kelluvat hataran risulautan päällä, jos kippari ja miehistö eivät ole täysin kunnossa tai yhteishenki säröilee tai tehtävänjaossa on epäselvyyttä. Sillä todennäköisesti vene kestää ja miehistö väsyy. Väsymyksen vuoksi asioita ei huomata tai toteuteta ajoissa, jolloin jotain ennakoimatonta tapahtuu. Ja valtamerellä varmaa on, että yllätyksiä tulee. 

Atlantinsinistä sivumyötäistä.

Kaikki tämä hyväksi kokemani jo aiemmin monien purjehtijoiden suulla kerrottu monissa ylitysjutuissa tavalla tai toisella. Ovatko kaikki näin tehneet, sitä ei kerrota. Koska ei tarvitse, parempi näin.

Tämän mukaan ei sitten ihan muonitettu, mutta sinne päin.

Mitä haluaisin tuoda enemmän esille, mistä en oikein ole löytänyt juttuja, on sen ymmärtäminen, ettei valtameren ylitys ole ollenkaan sama kuin pitkätkin legit rannikkojen lähellä. Ettei välttämättä mikään mene suunnitelmien mukaan. Että huomaan yllättyväni, miten raskasta valtameren ylitys voi olla luottaessani veneeseen enemmän kuin omaan jaksamiseeni. Että joudun päivittäin tiputtamaan ennakoimaani vaatimustasoa suunnitelmien mukaisessa ruoanlaitossa, siivouksessa, tiskauksessa, lukemisessa, mutta laulaa voin enemmän kuin ajattelinkaan. Että joku miehistössä nauttii innoissaan kaikesta ja toinen säästää voimiaan aina seuraavaan yöhön. 

Aamun kajo Afrikan yllä ja joulua enteilevä planeetta.

Ettei unelma tähtitaivaasta ja auvoisesta keinumisesta ehkä toteudu, mutta mustanpimeä sade iskee vasten poskea ja jyrkkä sivumaininki tönäisee rajusti venettä pahimmillaan vain muutamien sekuntien välein tauotta usean vuorokauden tai jopa viikon ajan. 

Trooppinen sadekuuropuuska lähestymässä.

Ettei suunniteltuja puolivälin illallisia, juhlaruokia tai pikkujouluglögejä jaksa tai pysty kukaan tekemään, mutta tölkkejä avaamalla saadaan papusalaatti jotenkin kuppeihin ja syötyä. Että hikoilet enemmän kuin koskaan yhdenkään suorituksen aikana, hikoilet auringonnoususta auringonlaskuun, vesilasin juotuasi hikipisarat vasta vuotavatkin noroina poskia pitkin takaisin suuhun. 

Että unohtumaton kokemus ylitys on, on todellakin. Kuten keskellä valtamerta  unohtumattomasti hoitaa mahataudin saanutta lasta, valvoa kuutamoyössä kannella kuumeinen lapsi sylissä, delfiinien hopeisten selkien kimaltaessa aivan vieressä. Sairastaa sitten tauti itse niissä lämpötiloissa, missä voi sulaa, sitten yrittää toipua ja samalla muonittaa miehistöä ja hoitaa oma vahtiosuus ajallaan. 

Että viestit muilta veneiltä ja kotitukijoukoilta ovat päivän kohokohta, että jokaista auringonnousua odottaa kuin joulua, auringonlaskun kellonaikaa seurataan ja raportoidaan minuutin tarkkuudella, että päivän säätä tarkastellaan kuin arpakuponkia - voi ei, ei vieläkään kunnon sivumyötäistä ilman ristiaallokkoa. Tai odotat tuulta massiivisten kaukaa tulevien maininkien vyöryessä niin hitaasti, että horisontista nouseva aurinko katoaa välillä pitkäksi aikaa mainingin taakse. 

Pienten valaiden lauma tyynessä, mutta valtavan pitkässä mainingissa.

Kuinka onnelliseksi ihminen voi tulla valaan näkemisestä, yksittäisestä linnusta, lentokaloista ja vahvan saaliskalapalan paistamisesta.  Siitä kun oma lapsi nauttii yövahtivuorostaan ja raportoi videolleen veneen vierellä auringonnousussa nukkuvasta valaasta.

Kap Verden vihreä saari Sao Antonio.

Että purjehtijayhteisön voima paljastuu lopullisesti vasta satamaan tullessa, lämpimässä vastaanotossa, laiturille astuessani 16 vuorokauden ylityksen jälkeen, siinä kanssapurjehtijat vieressäni tervehtivät, kuuntelevat, onnittelevat ja ovat niin läsnä kuin ihminen voi ihmiselle olla. Ja että laituriin pääsyn jälkeen tarvitaan usean päivän lepoa, paljon purjehdustarinointia ja laskevan auringon seuraamista yhdessä rakkaan perheen kanssa, tällä kertaa maista käsin. 

Vihdoin palmupuu ja korallihiekkaranta, rankan ylityksen palkinto. 

Valokuvat ja oikeudet / photo copyrights: Viulistigasti.

Päivitykset naamakirjassa Matkapurjehdus elämäntapana -sivulla

Olen käytännön syistä joutunut jättämään tämän median puoleksi vuodeksi väliin ja päivittänyt siinä naamakirja-alustassa jotakin. Mene siis siellä fasessa hakuun ja kirjoita Matkapurjehdus elämäntapana, niin pääset katsomaan jotakin viimeisimpiä ajatuksia ja kuvia.


Matkapurjehdus elämäntapana -sivustoilla kirjoitan vapaasti mitä mieleeni tulee tästä aiheesta. Purjehtinut olen koko ikäni, viimeiset viisitoista vuotta mieheni kanssa ja viimeiset kaksitoista vuotta perheenä, ja nyt olen kaunis neljävitonen, niinpä kokemusta on.


Jotta jännitys säilyisi, en lupaa, kumpaa mediaa käytän enemmän, tätä vai sitä. Enkä lupaa myöskään, kuinka usein päivitän.

Mieli tekee kirjoittaa, mutta arki vie maissa ja merelläkin, lisäksi käytäntö merellä on toinen. Nettiyhteydet ovat huonot heti Suomen jälkeen, ja tämä media, jolla tämän blogin joskus perustin, ei aina toimi hyvin kuin pc:lläx kaikenkirjavista käyttöä helpottavista sivelluksista huolimatta, ja veneessä käytän tietsikkaa täysin muihin asioihin kuin tällaiseen harrastusblogiin.


Vinkkinä siis matkapurjehtijoille, jotka suuntaavat etelään tai muualle, kevyt ja helppo somealusta toimii, ja kaiken pitää olla hyvin yksinkertaista ja helppoa sillä laitteella, jota eniten käytät. Minulla se on kännykkä, joka ei edes ole uusin, mutta kuitenkin. Se toimi laskunmaksussa ja navigoinnissa, säätiedoissa ja viestinnässä, delfiinikuvauksessa ja kasvibongauksessa. Perheellämme on kaikilla saman merkkiset omppukännyt, joten jos minä vahingossa heitän kännykän lokinnokkaan, voin kirjautua toisella kännyllä sisään ja jatkaa navigointia seuraavaan satamaan ja kännykauppaan asti.

Tämä kännynvaihdon kirjautuminen vaan ei toimi sitten merellä vaan verkossa. Sen takia meillä on navigointiohjelma aina vähintään kolmella kännyllä ladattuna ennen merelle lähtöä. Ja karttapöydän pc, ja plotteri, ja käsigps, ja iridiumgo, ja paperikarttoja ym ym. Tapasimme pallonkiertäjäystävämme Kanarialla ja hän naurahti kipparimme "kolme varalla jokaiselle tärkeälle laitteelle" -varustautumiselle. Mutta totuus on molempien suusta, että jokainen laite hajoaa vähintään kolmesti. Jokainen. Laite. Jokainen. Kone. Kolmas. Kerta. Ne ajat on viime vuosituhannelta, kun tsekattiin montako varapurjetta on. Nyt tsekataan, montako varalaturia, montako varageepeeässää, montako varapädiä.

Ja lapsille jotakin kivaa varalle, jos äiti tai iskä joutuukin lainaamaan lapsen kännyä tai pädiä seuraavat viikot.

Kuvat eivät nyt kyllä liity tekstissä mainittuihin asioihin mitenkään. Kuvat ovat omiani, ViulistiGastin ottamia.

Reittisuunnitelmia purjehtijakonkareilta

Perhepurjehdus on tutkimusmatkailua, uusiin satamiin ja venenaapureihin tutustumista. Perheen kanssa purjehtien on myös jatkuvasti pohdittava, mikä on seuraava etappi ja satama, ovatko tuulet ja meri suotuisat reitillemme, odotammeko vielä tässä vai vaihdammeko reittisuunnitelmaa? Missä olisi mukavia kohteita tutkittavaksemme? Mihin oikein olisi hyvä mennä?

Mutta maailma on jo löydetty ja sitä on ihminen tutkinut monen sadan vuoden ajan. Joku on jo käynyt satamissa, joihin suuntaat. Siksi kannattaa kuunnella kokeneempia, käyttää jo olemassa olevia hakusuodattimia - purjehtijoita, jotka ovat perheensä kanssa tai yksin kolunneet mieluummin ihan äskettäin myös niitä ei niin hyviä kohteita. Parhaat neuvot saa kasvokkain. Mikä sitten on hyvä kohde? Saamme usein vastauksen sijasta kysymyksen, mitä te haette, mitä haluatte? 

Toinen kaipaa erämaan rauhaa, joku vilkkaan kaupunkisataman. Lapsiperhe arvostaa lasten iän mukaisia asioita, ja kavereita, vaikka perheveneilijöitä on vähemmän kuin harmaapäisiä veneilijäpariskuntia. Välillä matkapurjehtija tarvitsee käytännöllisen sataman, jossa kaikki palvelut ovat lähellä hammaslääkäristä rautakauppaan, taloustarvikkeista kalatoriin. Sitten varastojen täydennyksen jälkeen on huolletulla miehistöllä ja veneellä hyvä paeta luonnon helmaan, vähän kauemmaksi palveluista, muiden matkapurjehtijaerakkojen joukkoon. 

Valintoja reittisuunnitelmaksi on lukuisia, ne vaihtuvat olosuhteiden mukaan. Kuitenkin, joskus järkevien valintojen tekeminen tuntuu tuskaiselta ja mahdottomalta tehtävältä. Juuri silloin pitää kysyä, siltä ystävälliseltä harmaapäiseltä purjehtijakonkarilta, joka on toista vuosikymmentä seilannut maailman meriä, joka voi olla mielipiteissään hiukan jääräpää ja äkäinen (siihen on taatusti kokemuksen tuomat syynsä), mutta jonka terävät silmät näkevät, ettei tuo lapsiperhe nyt ollenkaan tiedä, kenen neuvoja kuunnella. 

Ja kun tämä vanhempi purjehtija meille sanoo, että ai sinne, no sinne minulla ei ole teille neuvoja, niin se tarkoittaa, että välttäkää, ei se ole niin hyvä teille kuin kuvittelette. Mutta jos valitsette tämän tai tuon suunnan, tänne voin sitten antaa vielä tarkempia neuvoja, ja tuolla teidän kannattaa ehdottomasti toimia näin, ja sitten tämä antaa mahdollisuuden vielä näihin reitteihin.

Reitistä olisi hyvä suunta ja tärkeimmät varikkopysähdykset tietää. Satama satamalta opit purjehtijoilta lisää ja löydät uusia retkikohteita, hyviä ankkurilahtia, kivoja pikkukyliä ja upeita purjehtijayhteisöjä. Ja jos joku mainitsee, että nämä ovat vaarallisia vesiä, kysy miksi, ongi lisää tietoa. Kyse ei ole aina karikoista, merivirroista, liikenteestä, sumusta, kyse voi olla myös nykyään jätelautoista, tai muusta pinnalla kelluvasta, potkuriin jumittuvasta, joka voi haitata matkantekoa vakavastikin.

Jos tunnet jo veneesi, vene on valmis; jos luotat taitoihisi ja ymmärrät, että kaikki asiat voivat muuttua ja jokainen laite ja esine voi hajota, pärjäät kyllä; jos selviydyt pettymyksistä ja osaat korjata kaikkea eteen tulevaa, olet etevä kippari; jos nöyrästi osaat kysyä ja kuunnella, olet matkapurjehtija-ainesta. Minä en osaa korjata kaikkea eteen tulevaa, mutta mieheni osaa, melkein kaikkea, ja jos ei ole osannut, on ollut pakko oppia, eli satamaan on aina päästy. Joskus harmittaa etten ehtinyt tai ymmärtänyt kysyä venenaapurilta vielä enemmän, mutta paljon olemme tietoa saaneet, ja yritämme antaa puolestamme sen mitä tiedämme.

Purjehdus on hetkeen tarttumista ja hetkessä elämistä, muuta ei voi.

Hyönteisten häät Puumalan sillan alla

Kaunis kesäkuun ilta päättyi, leikit oli leikitty ja Puumalan satamaan tutustuttu, pakolliset ruokatäydennykset hankittu. Sillan kahvioon vievän hissin juurella kolmivuotias poikani keskusteli ankan kanssa. Kaikki sorsankokoiset vesilinnut olivat kolmivuotiaalle ankkoja.

Vielä kävelimme sillan alle aallonmurtajaa, katsoimme Puumalan virrasta onkimiesten ämpäreihin nousseita ahvenia. Päivä oli ollut lämmin, mutta ei helteinen. Yötä ei vaan tahtonut tulla. ilma ei viilentynyt, aurinko ei laskenut. Pilvet häipyivät. Juhannukseen taisi olla noin viikko aikaa. 

Söimme iltapalan kannella, katselimme hiljentyvää satamaa, viimeiset saunojat palasivat veneisiinsä, onkimiehet lähtivät kalojaan paistelemaan. Silloin tällöin sillalta huristi moottoripyörä tai rekka, ja niiden ääni jylisi satamassa. Muuten oli hiljaista. Tyyntyi. Puolesta solmusta solmuun kulkeva Puumalan virta tyyntyi täysin. Kuu paistoi, aurinko paistoi. Kukaan ei osannut mennä nukkumaan, kun yötä ei tullut. Leikkasin pojalta hiustupsuja, vähän vain leikkasin, mutta vähäiset hiukset levisivät tyyneen veteen ja hitaasti ajelehtivat alas virtaa.

Sitten tulivat tukkilautat, kaksin kappalein. Kuu paistoi niiden takana. Kello oli kymmenen illalla. Mahtuvatkohan ne punaisen ja vihreän kepin välistä? Mutta mitä tuossa veneen vieressä on, onko siinäkin hiuksia, miten ne vastavirtaan leviävät?

Ja kun katsoin, hiukset olivatkin alkaneet leijailla, nousta, ne levisivät, ilma oli sakeanaan niitä, oikeastaan, niitä oli kaikkialla. Ei, eivät ne ole hiuksia. Pojat olivat jo menneet kannen alle, mutta hain heidät takaisin katsomaan tai ehkä pysytään sittenkin kannen alla, sillä tapahtumassa oli jotakin ainutkertaista. 

Nämä ovatkin hyönteisiä, joitakin siivekäitä, jotka lentävät yhtäkkiä kaikkialla, niitä nousee joka puolelta. Ne peittävät auringon ja maiseman, niitä lentää kannelle ja eksyy jostakin aukosta sisällekin, toiset tippuvat kuolleina kannelle toiset veteen, siipien kuhina ja kahina täyttää ilman.

Virran molemmilla puolilla siivekkäät nousivat rannan yläpuolelle sankkoina kuhisevina pilvinä. Ne tulivat sataman veneiden luo tanssimaan morsiuslentoaan. Veneilijät sulkivat luukut ja ikkunat ja pysyivät sisällä. Kaikki vain tuijottivat. Nämä lentävät pienet siivekkäät vain äkkiä ilmestyivät.

Ja sitten niitä oli vedessä, aivan tyynen vedenpinnan yläpuolella ne tanssivat ja suorittivat rituaalejaan.

Täysi lentokuhina kesti jonkun aikaa, ajan taju hävisi meiltä katsojilta täysin. En ollut koskaan muualla nähnyt ja kokenut vastaavaa hyönteismassan häätanssia.

Mutta vähitellen ilma kirkastui hyönteisistä, maisemaa alkoi  jo erottaa, muutamia vielä pörisi kannella. Sitten hyönteiset hävisivät, yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Luukut raotettiin ja hyönteisverkot viritettiin ikkunoihin ja luukkuihin yöksi. Kuuma kesäyö, kesän ensimmäinen sellainen, oli tulossa.

Aamulla purjeissa ja kannella näkyi muutamia henkensä kaupalla morsiustanssiaan lentäneitä siivekkäitä.
Tuuli virisi, laivat kulkivat, autot ajoivat sillalla, me irrotimme köydet ja jatkoimme Saimaata ylöspäin.

Alkukevään lumoa

Purjehtia voisi meilläpäin heti, kun vesi on jäistä vapaa, nykymenolla pian jo ennen talvilomakautta, mutta mielellään sitä vielä odottelee lämpöisempää tuulta ja varmuutta, ettei yöpakkasia tule. Jäisiä köysiä on hassua nostella knaapeista, kannen ja laitureiden liukkaus tuo omat vaaransa, eikä muotoonsa jäätynyttä solmua saa avattuakaan.

Alkukeväässä on haurasta kauneutta, lintujen paluu ja lehtien puhkeaminen näkyvät vesillä hienosti.

Kannen alla saimme lämpöä dieselkaminasta ja webastosta, kannen päällä piti pukeutua talvivarusteisiin ja lisäksi lapsille vielä viltit viimaa vasten, istuinlaatikkoon mukavuutta tuomaan lampaantalja ja toinenkin.

Vaikka kuulaat valoisat päivät ja kevätkylmän veden päällä väreilevä viima ovat jotain toista kuin heinäkuun hellepurjehdus, perheemme pitää erityisesti kevään ensimmäisestä purjehdusretkestä. Saimaalla teimme sellaisen hiirenkorvien puhjetessa, matkasimme laguunimaiseen Satamosaareen Suur-Saimaalla. Olimme saaren ainoat vieraat.

Rantautumisen jälkeen koittaa seikkailu, kun lasten kanssa tutustumme saareen, jokainen kivi, käpy ja polku ovat aarteita meille löytöretkeilijöille, on sellainen olo, että olemme ensimmäiset täällä talven jälkeen, mitä kaikkea meille saari nyt tarjoaa.

Kiviä riittää jokaiselle tutkittavaksi, isoja ja pieniä kiviä, vedessä ja kuivalla maalla.

Jääkauden muovaamaa laguunia ja jyrkkää harjua, ainutlaatuista luontoa, eikä tarvitse mennä Saimaata edemmäs sitä etsimään. Satamosaarta ylläpitää Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö. Saaren palvelut ovat retkeilysatamien parhaimmistoa.

No, oli saarella meidän lisäksi jokunen aikainen lintu.

Lehdettöimien puiden läpi väyliltä näkee ihan toisella tavalla maisemia, golfkentät, vielä nukkuvat mökit ja kalamajat. Aalloilla lintuparvet etsivät kotipaikkojaan, muita ei juuri liiku kuin työveneitä ja rahtilaivoja.

Väylä Suur-Saimaalta Lappeenrantaan on paikoin kapea, siinä myös kulkee säännöllinen rahtiliikenne Saimaan kanavan ja lähialueen metsäteollisuuden vuoksi. Kun raskas laiva tulee ahtaalle väylälle, siinä siirtyy paljon vettä, mikä tarkoittaa voimakkaita peräpyörteitä. On tarpeen väistää vaikka väärälle puolelle poijua, jos suinkin vettä riittää. Lisäksi keula kohti laivan aaltoja, ne heilauttavat meidänkin isomman pullukkaveneen niin, että lapset satuttavat itsensä ja joku pöydälle unohtunut muki kaatuu.

 Hieno purjehduskausi alkamassa, sen tietää esikoinenkin, kun pääsee heti alkukaudesta pinnaan kiinni.

Taaperopurjehdusta

Kantoliinat ovat edelleen tarpeen rantautumis- ja laiturirutiineissa. Enemmän kuitenkin tarvitaan valjaita. Maissa aletaan viettää entistä enemmän aikaa, pelkkä ranta hiekkoineen tai pikkukivineen riittää kiinnostuksen kohteeksi.  

Toisaalta, matkan pitää joutua joskus, ja silloin mennään vuorokausi tai toinen peräkkäin merellä. Valjaat kiinni ja taaperon kanssa kannelle tutkimaan aaltoja ja meren tuoksua, pärskeitä, lokkeja ja muita veneitä. 

Jos ei päiväunia muuten tule, niin taapero kantolaitteessa syliin, lämmin välly ympärille ja maisemia ihailemaan. Jo on ihme, jos ei pieni nenä pian unta tuhise.