Venekirjaston tietokirjoja

Kun viimeksi tulimme veneeltä kotiin, punnitsin matkalaukut tarkasti, sillä tyhjensin paljon kertynyttä tavaraa pois. Matkamuistoja, kuten ämpärillinen simpukoita, joista jokaisesta lapset muistivat keruupaikan ja tilanteen, joihinkin simpukoihin oli kirjoitettu jotakin leikkeihin liittyvää, kuten rotan postilaatikko. Kiviä, jotka oli vanhempien vastusteluista huolimatta salakuljetettu tai saatu veneeseen, ja joista lapset myös muistivat löytöhetken ja lisäksi niillä kivillä oli lähes jokaisella jokin tehtävä kuten siilin kännykkä tai muuta. 

Lisäksi oli kirjoja. Koska olimme poistuneet kotimaan aluevesiltä jo hyvän aikaa sitten, päätin viedä kotiin kotivesistöihin liittyvää kirjallisuutta.

Matti Hakulinen, Suursaimaa – hiekkarantojen elämää 6000 vuotta sitten, Geomatti Oy 2012. Ostin sen, kun olin soittanut viulua auringon laskun aikaan kalliomaalausten alla. Upea teos Saimaa-purjehtijoille, jotka ilta-auringon kimalluksessa istuvat keltaisen hiekkalaguunin rannalla, joille Astuvansalmen ukon edessä yöpyminen kihelmöi nahassa, joille muinaisrannan mustikkamättäät tarjoavat muutakin kuin superruokaa, joille veneily on enemmän kuin navybluen sävyisissä vaatteissa killuminen laiturilla.

Markku Jokinen & Heikki Willamo, Pohjoinen Itämeri, Otava 2006. Olen ihastunut luontokuvakirjoihin, joissa kerrotaan tietoa ja tarinaa myös. Meidän kotirannoilta tämä upea kuvateos, jonka tekstit kertovat tuokioista eri vuodenaikoina. Purjehtijoille, joiden kausi on pidempi kuin 2kk vuodessa, ja joille purjehdus kotirannoilla on muutakin kuin terassien ja festareiden etsimistä.

Viaporista Suomenlinnaksi, Liisa Eerikäinen et al., Multikustannus Oy 2006. Monitieteinen kokoomateos eri kirjoittajilta, jotka ovat paneutuneet Suomenlinnan historian vaiheisiin. Kirjassa on jo opiskeluajoista asti minua kiinnostanutta tietoa Seija Lappalaisen kattavassa artikkelissa Viaporin musiikkielämästä. Venekirjastoomme tämä kirja kuului melkein painotuoreena. Ihana purjehduskohde tuo Suomenlinna pääkaupunkilaiselle silloin, kun esimerkiksi pienen lapsen kanssa ei oikein jaksa kauemmaksi mennä. Ruoho on vihreämpää jo Suomenlinnassa. Menimme naimisiin tuolla saarella purjehtijoiden ja ystävien ja sukulaisten ympäröiminä, mikä myös perustelee kirjalle paikan hyllyssämme. 

Yrjö Kaukiainen, Rantarosvojen saaristo, Itäinen Suomenlahti 1700-luvulla, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006. Jännitystä ja kiinnostavaa historiaa, purjehtijoille, jotka koluavat saaristoamme  Helsingistä reilusti itään. Pitäkäähän luukut kiinni yöllä ja varokaa valheellisia merkkitulia yöpurjehduksella!

Melkein kotivesiltä, Gotlannin vesiltä, löytyi myös kotiin poistettavaksi seuraavat venekirjaston kirjat:

Vuorenhaltijan Sali, Kolme poikaa löytävät kulkureitin Lummelundan luolaan. Lars Olsson 1989, ensimmäinen suomenkielinen painos 2005, Godrings Tryckeri AB 2005. Tosikertomus, vaikka tätä lukee kuin Viisikkokirjaa, suosittelen kaikille luolissa seikkaileville lapsille! Ja luolassa kannattaa käydä opastetulla kierroksella koko perheen voimin.

Visbyn kujilta etsiskelin joskus kattavaa opasta Gotlannin luonnosta, ei pelkästään geologiasta tai vain linnuista, ja sitten silmäni osuivat englanninkieliseen kirjaan Outdoor Gotland, joka sopi tarkoituksiini. Gotlannissa olisi niin paljon ihasteltavaa geologisesti, ja samasta syystä saaren kasvit ovat omanlaisiaan. Tämä kirja kertoo vastaukset polttavimpiin kysymyksin fossiileista, orkideoista, linnuista ja kukista. Perhoset, linnut ja orkideat saattavat osua silmiin sopivana vuodenaikana helpommin tämän kirjan avulla. Ja ne geologiset kohteet taas nököttävät paikallaan kaikkina vuodenaikoina. Kirjassa on erinomaiset kartat, joihin on numeroitu tekstissä esiteltävät luontokohteet ja kerrottu luontopolkujen aloituspaikat. Field Guide to Outdoor Gotland, Natural History and Wildlife, Jens-Henrik Kloth and Ulf Lovén, Gotlands Fornsals förlag, 2002.

Lopuksi tähän venekirjastopäivitykseen haluan lisätä pari kirjastosta jo useasti lainaamaani kirjaa, joita ei vielä ole venekirjastossani, mutta hankintalistalle ovat päässeet.

Meret, maapallon siniset kasvot, Kaj Myrberg & Matti Leppäranta, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2014. Erittäin kattava ja ajankohtainen suomenkielinen teos sinisen planeettamme merten virroista, voimasta, vaikutuksesta elämän mahdollistavaan systeemiin – ja myös ihmisen toiminnan vaikutuksesta merten systeemiin. Olin erittäin iloinen löytäessäni tämän lähikirjastostani melko pian teoksen julkaisemisen jälkeen. Teos sai 2015 kunniamaininnan Vuoden tiedekirjana. Kirjan avulla olen paitsi oppinut itse, myös osannut vastata lasteni mitä moninaisimpiin kysymyksiin meriin liittyen. Suomeksi, googlaamatta.

Lainassa siitä erinomaisesta lähikirjastosta juuri nyt: Jessica Haapkylä, Merten koralliparatiisit, tutkimusmatka herkkiin ekosysteemeihin, Into Kustannus Oy, 2016. Loistavaa, että suomeksi on saatavilla edellisen teoksen lisäksi meriin liittyen tämä ajankohtainen teos.  Kirjaa lukiessa pääsee mukaan Haapkylän tutkimusmatkoille eri puolille maailmaa, ja samalla seuraamaan tutkijan kasvamista järvisukeltajasta korallien tutkijaksi, meribiologian tohtoriksi. Tietopaketit koralleista ja niiden tilasta on jaoteltu helposti luettaviksi kappaleiksi, ja jännityksellä lukija seuraa aina uusien sukellusten onnistumista välillä hyvin haasteellisissa olosuhteissa. Suosittelen tätä kirjaa jokaisen lämpimillä vesillä purjehtivan suomalaisen venekirjastoon. Vielä on koralleja jäljellä, vielä on toivoa.

Kivipainotteiset kuvat eivät liity teksteissä mainittuihin kirjoihin millään tavalla, kuvat ovat minun ViulistiGastin ottamia ja kenties ilmentävät ajatuksia, joita kirjat ovat minussa herättäneet.

Päivitykset naamakirjassa Matkapurjehdus elämäntapana -sivulla

Olen käytännön syistä joutunut jättämään tämän median puoleksi vuodeksi väliin ja päivittänyt siinä naamakirja-alustassa jotakin. Mene siis siellä fasessa hakuun ja kirjoita Matkapurjehdus elämäntapana, niin pääset katsomaan jotakin viimeisimpiä ajatuksia ja kuvia.


Matkapurjehdus elämäntapana -sivustoilla kirjoitan vapaasti mitä mieleeni tulee tästä aiheesta. Purjehtinut olen koko ikäni, viimeiset viisitoista vuotta mieheni kanssa ja viimeiset kaksitoista vuotta perheenä, ja nyt olen kaunis neljävitonen, niinpä kokemusta on.


Jotta jännitys säilyisi, en lupaa, kumpaa mediaa käytän enemmän, tätä vai sitä. Enkä lupaa myöskään, kuinka usein päivitän.

Mieli tekee kirjoittaa, mutta arki vie maissa ja merelläkin, lisäksi käytäntö merellä on toinen. Nettiyhteydet ovat huonot heti Suomen jälkeen, ja tämä media, jolla tämän blogin joskus perustin, ei aina toimi hyvin kuin pc:lläx kaikenkirjavista käyttöä helpottavista sivelluksista huolimatta, ja veneessä käytän tietsikkaa täysin muihin asioihin kuin tällaiseen harrastusblogiin.


Vinkkinä siis matkapurjehtijoille, jotka suuntaavat etelään tai muualle, kevyt ja helppo somealusta toimii, ja kaiken pitää olla hyvin yksinkertaista ja helppoa sillä laitteella, jota eniten käytät. Minulla se on kännykkä, joka ei edes ole uusin, mutta kuitenkin. Se toimi laskunmaksussa ja navigoinnissa, säätiedoissa ja viestinnässä, delfiinikuvauksessa ja kasvibongauksessa. Perheellämme on kaikilla saman merkkiset omppukännyt, joten jos minä vahingossa heitän kännykän lokinnokkaan, voin kirjautua toisella kännyllä sisään ja jatkaa navigointia seuraavaan satamaan ja kännykauppaan asti.

Tämä kännynvaihdon kirjautuminen vaan ei toimi sitten merellä vaan verkossa. Sen takia meillä on navigointiohjelma aina vähintään kolmella kännyllä ladattuna ennen merelle lähtöä. Ja karttapöydän pc, ja plotteri, ja käsigps, ja iridiumgo, ja paperikarttoja ym ym. Tapasimme pallonkiertäjäystävämme Kanarialla ja hän naurahti kipparimme "kolme varalla jokaiselle tärkeälle laitteelle" -varustautumiselle. Mutta totuus on molempien suusta, että jokainen laite hajoaa vähintään kolmesti. Jokainen. Laite. Jokainen. Kone. Kolmas. Kerta. Ne ajat on viime vuosituhannelta, kun tsekattiin montako varapurjetta on. Nyt tsekataan, montako varalaturia, montako varageepeeässää, montako varapädiä.

Ja lapsille jotakin kivaa varalle, jos äiti tai iskä joutuukin lainaamaan lapsen kännyä tai pädiä seuraavat viikot.

Kuvat eivät nyt kyllä liity tekstissä mainittuihin asioihin mitenkään. Kuvat ovat omiani, ViulistiGastin ottamia.

Nuoret meripoijjaat eivät turhista valita

Menemme jonakin purjehduspäivänä kolmistaan lounasravintolaan, minä ja lapset, tarjoilija kertoo päivän menusta pitkälti vaihtoehtoja, lapsilta kysyn haluavatko possua vai kanaa, toinen sanoo possua, toinen kanaa. Tilaan kaksi menudeldiaa, joista toinen jaetaan puoliksi lasten kesken, jonkun kasvisrisoton ja äyriäislautasen ensimmäiseksi, sitten toiseksi yhden kanan ja yhden possun. Lapset syövät. Kaiken. Meripojjaat ovat nälkäisiä.


Kouluviikkoina toistuu usein sama, lapset tulevat kotiin ja heillä on nälkä. Kysyn, mitä ruokaa ja söittekö koulussa hyvin. Kyllä he söivät ja oli sitä ruokaa. Mutta liian vähän. Ja melko aikaisin, joten iltapäivällä on jo nälkä. Mutta äiti, miksi ne muut eivät syöneet tänään sitä ruokaa? Miksi se ja tuo ottaa aina vain teelusikallisen verran ruokaa lautaselle? Niiden lautaset ovat aivan tyhjät, ja sitten ne nakertavat sitä ruokaa puoli tuntia? Ja miksi kaverit sanovat, että tänään on pahaa ruokaa? Meripojjaat syövät mitä vaan, ja ovat kiitollisia, että ruokaa on ja että sen voi syödä.


Lapset näyttivät hienoja hidastettuja videoita trampoliinitempuistaan kaverin luona. Minä äitinä kiinnitin huomiota toisen vettä tihkuviin sukkiin, toisen läpimärkiin housuihin (kyllä! oli sadepäivä), ja sitten onnellisiin kasvoihin. Tyydyin vain sanomaan: "Eihän se ollut liukas?" Sama se, vaikka vaatteet kastuvat, kaverin luona kun on kivaa. Meripojjaat eivät sateesta välitä.


Esikoisellani hajosi känny. Se sai suolavettä. Koska känny laitettiin snorkalusta varten vedenkestävään kaulapussiin. Sitten sillä otettiin kuvia mustekalasta ja papukaijakalasta. Muutamilla snorklauksilla. Känny otettiin pois vedenkestävästä muovisesta pussukasta. Kännyssä oli suolavettä. Känny vietiin Madeiralla korjattavaksi. Avasivat, vaihtoivat akun, toimii. Poika kokeilee, toimii hetken, sitten ei toimi. Takaisin korjaajalle seuraavana aamuna. Avasivat, putsasivat, vaihtoivat jonkun piirin sisällä, toimii. Poika kokeilee, joo... ei toimi. Takaisin korjaajalle. korjaaja on asiakaskäynnillä, ei tiedä milloin tulee, sitten tuli, jotakin vaihtoi taas. Yhteensä lähes uuden käytetyn puhelimen hinta. Känny toimi sen verran, mitä akkua riitti. Kun akku pääsi tyhjentymään, känny ei enää avautunut. Ei se mitään. Poika 11v pärjäsi juhannuksesta koulun alkuun asti ilman uutta puhelinta. Valittamatta. Onnellisena pallotemppuja treenaten, luonnosta nauttien, vanhempiaan askareissa auttaen, ilman vieroitusoireita.


Sellaisia ne nuoret meripoijjaat ovat, eivät turhasta valita!