Saimaa – purjehtijan paratiisi

Tai veneilijän kätketty helmi.

Paljastan sen tässä nyt, että sellaista rauhaa, erämaata, saaristoa, laguuneja, rantojen puhtautta, luonnon herkkuja marjoineen, kaloineen ja sienineen, ei löydy mistään muualta. Minun mielestä. En ole kyllä käynyt Karibialla enkä Tyynellä merellä. Mutta lapsuudesta asti Saimaalla pyörineenä oli sydäntä lämmittävää kuulla pallonkiertäjäkipparilta, että missään muualla maailmassa ei ole näin upeita laguuneja ja luonnonkauniita paikkoja. Ei missään, ei siis edes Karibialla tai Tyynenmeren saarilla. 

Saimaa voittaa kaikki muut paikat. Miksi siis mennä merta edemmäksi? Tai mikseivät merta sahaavat purjehtijat tule Saimaalle? Saimaalle pääsee helposti: vuokraamalla veneen paikan päältä, purjehtimalla omalla veneellä Saimaan kanavan kautta ylös tai lastaamalla venhonsa kuljetusauton kyytiin.

On olemassa karkeasti kaksi lomapurjehtijaryhmää, Saimaalla leppoisasti seilaavat purret ja Saaristomerellä kryssailevat botskit. Jälkimmäistä ryhmää en tässä käsittele muuten kuin toteamalla, että botskien kippareilla monesti on Saimaapurjehduksesta ennakkokäsityksinä ensisijaisesti, että se on pieni hankalasti purjehdittava lätäkkö ja toiseksi, että ei siellä edes tuule. 

Tuulee sielläkin, silloin kun päättää tuulla, puuskaisesti, mutta aallokon nostoon, no, puoli metriä terävää aaltoa voi nousta, suurilla selillä enemmän. Eli maininki ei keikuta, mutta tuuli voi purjevenettä kallistaa, jos sattuu saarten välistä kunnon puhuri tulemaan. 

Saimaalla seilaavista pursista minulla on elämäni mittainen seuranta, sekä  laiturinnokasta että veneestä käsin. Ja niitä pursia on joka lähtöön. Itse kyhättyjä lauttoja omalla moottorilla tai hinattaviksi, pieniä ja suuria matkamoottoreita, höyrylaivoja, pikkuhinaajia, luontobongareiden sähkövenhoja, kanootteja, nostokölisiä pikkupurkkareita, hiekkarantaan ajettavia laivoja, joiden laskusiltaa voisi autolla ajaa, saunalauttoja ja saunalaivoja, mitä tahansa kelluvaa. 

Saimaan pinta-ala on 4460km2, ei siis mikään pieni lätäkkö, rantaviivaa Saimaalla on 14850km, saaria 13710. Vertailun vuoksi, esimerkiksi Saaristomeren kansallispuiston pinta-ala on 500km2, Pihlajaveden (osa Saimaan vesistöä) pinta-ala on 713km2. Saaristokryssailijat voivat kuitenkin halutessaan purjehtia koko rannikolla, Suomen (meri)rannikon pituus on 1100km ja rantaviivaksi muokattuna 46000km, saaria siellä 73000. Mutta voivat saimaaseilaajatkin purjehtia kanavan kautta Suomenlahdelle ja koko rannikolle. Ja Saimaa on osa Vuoksen vesistöä, jota pitkin on vesiväylät Nurmekseen ja Iisalmeen asti.

Kuinka suurella veneellä Saimaalla pääsee? Me olemme purjehtineet neljä kesää Saimaalla veneellä, jonka syväys on 2m, korkeus 18m. Tai mielellään yli, jottei VHF-antenni mene (taas) vinoon. Saimaalla voi kulkea syväväylää (syvyys vähintään 4,2m) pitkin tai sukkuloida muita lukemattomia reittejä, merkittyjä tai merkkaamattomia (omalla vastuulla ja tarkkuudella). Lappeenranta on eteläisen Saimaan napa, sieltä löytyy kattavasti tietoa veneilystä, Puumalaa ei voi ohittaa, ja Savonlinnasta saa mukavasti tietoa koko Saimaan alueelle.

Saimaalla on ihan yhtä hyvä todennäköisyys saada pohjakosketus väylän ulkopuolella kuin rannikollakin. Kiviä päivitetään sitä mukaa kun niitä löytyy. Tai ilmoitetaan. Ja paljon on päivitetty; voin todeta, että se lapsena ulkoa oppimani nuotanvetokivikin, väylän ulkopuolella, jossakin Orivedellä, on merkitty jo karttoihin. Hienoon Heinäveden kanavaan tai muihin matalan alikulun paikkoihin voi mennä, jos maston ottaa pois, tai jos käyttää Saimaalla usein nähtävää takilaratkaisua, jossa maston saa kätevästi kaadettua siltojen alikulkuja varten.

Me emme ole tällä veneellä ottaneet mastoa pois. Olemme kuitenkin päässeet Astuvansalmen kalliomaalauksille, Leppävirralle kylpylään, Orivedelle Rääkkylään ja Liperiin, Linnansaaren kansallispuistoon, Tynkkylänlomaniemeen Pihlajavedelle, Savonlinnan Casinolle kylpemään ja Törninpyörään, josta voi kävellä Olavinlinnaan oopperaan, Lappeenrannan Rauhan ihanaan rantaravintolaan ja kylpylään, lukuisiin upeisiin luonnonsatamiin laguunilla tai lammella tai hiekalla tai kivillä tai kallioilla varustettuina. Jolla kannattaa pitää perässä kellumassa käyttövalmiina, jos syväys ei riitä "keula kiinni puuhun" tai "keula rannalle" -rantautumisiin.

Joten kyse onkin siitä, uskaltaako irrottautua totutusta lomareitistä ja lähteä tänä kesänä uusille vesille. Paistamaan räiskäleitä sataman grillikodassa lasten pulikoidessa matalassa hiekkarannassa, puhtaassa uintilämpimässä vedessä. Kiipeämään korkealle jäkäläkalliolle, josta näkee läpi salmien ja yli saarten. Etsimään norppaa luodoilta ja järvenseliltä.

Kuuntelemaan hiljaisuutta peilityynessä illassa, kun ei lehtikään liikahda eikä hyttynen inise. Vain kala polskahtaa. Puhtaan luonnon meditaatiosta nauttien, aineetonta rikkautta keräten, tarjolla vain Saimaalla.

Alkukevään lumoa

Purjehtia voisi meilläpäin heti, kun vesi on jäistä vapaa, nykymenolla pian jo ennen talvilomakautta, mutta mielellään sitä vielä odottelee lämpöisempää tuulta ja varmuutta, ettei yöpakkasia tule. Jäisiä köysiä on hassua nostella knaapeista, kannen ja laitureiden liukkaus tuo omat vaaransa, eikä muotoonsa jäätynyttä solmua saa avattuakaan.

Alkukeväässä on haurasta kauneutta, lintujen paluu ja lehtien puhkeaminen näkyvät vesillä hienosti.

Kannen alla saimme lämpöä dieselkaminasta ja webastosta, kannen päällä piti pukeutua talvivarusteisiin ja lisäksi lapsille vielä viltit viimaa vasten, istuinlaatikkoon mukavuutta tuomaan lampaantalja ja toinenkin.

Vaikka kuulaat valoisat päivät ja kevätkylmän veden päällä väreilevä viima ovat jotain toista kuin heinäkuun hellepurjehdus, perheemme pitää erityisesti kevään ensimmäisestä purjehdusretkestä. Saimaalla teimme sellaisen hiirenkorvien puhjetessa, matkasimme laguunimaiseen Satamosaareen Suur-Saimaalla. Olimme saaren ainoat vieraat.

Rantautumisen jälkeen koittaa seikkailu, kun lasten kanssa tutustumme saareen, jokainen kivi, käpy ja polku ovat aarteita meille löytöretkeilijöille, on sellainen olo, että olemme ensimmäiset täällä talven jälkeen, mitä kaikkea meille saari nyt tarjoaa.

Kiviä riittää jokaiselle tutkittavaksi, isoja ja pieniä kiviä, vedessä ja kuivalla maalla.

Jääkauden muovaamaa laguunia ja jyrkkää harjua, ainutlaatuista luontoa, eikä tarvitse mennä Saimaata edemmäs sitä etsimään. Satamosaarta ylläpitää Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö. Saaren palvelut ovat retkeilysatamien parhaimmistoa.

No, oli saarella meidän lisäksi jokunen aikainen lintu.

Lehdettöimien puiden läpi väyliltä näkee ihan toisella tavalla maisemia, golfkentät, vielä nukkuvat mökit ja kalamajat. Aalloilla lintuparvet etsivät kotipaikkojaan, muita ei juuri liiku kuin työveneitä ja rahtilaivoja.

Väylä Suur-Saimaalta Lappeenrantaan on paikoin kapea, siinä myös kulkee säännöllinen rahtiliikenne Saimaan kanavan ja lähialueen metsäteollisuuden vuoksi. Kun raskas laiva tulee ahtaalle väylälle, siinä siirtyy paljon vettä, mikä tarkoittaa voimakkaita peräpyörteitä. On tarpeen väistää vaikka väärälle puolelle poijua, jos suinkin vettä riittää. Lisäksi keula kohti laivan aaltoja, ne heilauttavat meidänkin isomman pullukkaveneen niin, että lapset satuttavat itsensä ja joku pöydälle unohtunut muki kaatuu.

 Hieno purjehduskausi alkamassa, sen tietää esikoinenkin, kun pääsee heti alkukaudesta pinnaan kiinni.