Venekirjaston tietokirjoja

Kun viimeksi tulimme veneeltä kotiin, punnitsin matkalaukut tarkasti, sillä tyhjensin paljon kertynyttä tavaraa pois. Matkamuistoja, kuten ämpärillinen simpukoita, joista jokaisesta lapset muistivat keruupaikan ja tilanteen, joihinkin simpukoihin oli kirjoitettu jotakin leikkeihin liittyvää, kuten rotan postilaatikko. Kiviä, jotka oli vanhempien vastusteluista huolimatta salakuljetettu tai saatu veneeseen, ja joista lapset myös muistivat löytöhetken ja lisäksi niillä kivillä oli lähes jokaisella jokin tehtävä kuten siilin kännykkä tai muuta. 

Lisäksi oli kirjoja. Koska olimme poistuneet kotimaan aluevesiltä jo hyvän aikaa sitten, päätin viedä kotiin kotivesistöihin liittyvää kirjallisuutta.

Matti Hakulinen, Suursaimaa – hiekkarantojen elämää 6000 vuotta sitten, Geomatti Oy 2012. Ostin sen, kun olin soittanut viulua auringon laskun aikaan kalliomaalausten alla. Upea teos Saimaa-purjehtijoille, jotka ilta-auringon kimalluksessa istuvat keltaisen hiekkalaguunin rannalla, joille Astuvansalmen ukon edessä yöpyminen kihelmöi nahassa, joille muinaisrannan mustikkamättäät tarjoavat muutakin kuin superruokaa, joille veneily on enemmän kuin navybluen sävyisissä vaatteissa killuminen laiturilla.

Markku Jokinen & Heikki Willamo, Pohjoinen Itämeri, Otava 2006. Olen ihastunut luontokuvakirjoihin, joissa kerrotaan tietoa ja tarinaa myös. Meidän kotirannoilta tämä upea kuvateos, jonka tekstit kertovat tuokioista eri vuodenaikoina. Purjehtijoille, joiden kausi on pidempi kuin 2kk vuodessa, ja joille purjehdus kotirannoilla on muutakin kuin terassien ja festareiden etsimistä.

Viaporista Suomenlinnaksi, Liisa Eerikäinen et al., Multikustannus Oy 2006. Monitieteinen kokoomateos eri kirjoittajilta, jotka ovat paneutuneet Suomenlinnan historian vaiheisiin. Kirjassa on jo opiskeluajoista asti minua kiinnostanutta tietoa Seija Lappalaisen kattavassa artikkelissa Viaporin musiikkielämästä. Venekirjastoomme tämä kirja kuului melkein painotuoreena. Ihana purjehduskohde tuo Suomenlinna pääkaupunkilaiselle silloin, kun esimerkiksi pienen lapsen kanssa ei oikein jaksa kauemmaksi mennä. Ruoho on vihreämpää jo Suomenlinnassa. Menimme naimisiin tuolla saarella purjehtijoiden ja ystävien ja sukulaisten ympäröiminä, mikä myös perustelee kirjalle paikan hyllyssämme. 

Yrjö Kaukiainen, Rantarosvojen saaristo, Itäinen Suomenlahti 1700-luvulla, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006. Jännitystä ja kiinnostavaa historiaa, purjehtijoille, jotka koluavat saaristoamme  Helsingistä reilusti itään. Pitäkäähän luukut kiinni yöllä ja varokaa valheellisia merkkitulia yöpurjehduksella!

Melkein kotivesiltä, Gotlannin vesiltä, löytyi myös kotiin poistettavaksi seuraavat venekirjaston kirjat:

Vuorenhaltijan Sali, Kolme poikaa löytävät kulkureitin Lummelundan luolaan. Lars Olsson 1989, ensimmäinen suomenkielinen painos 2005, Godrings Tryckeri AB 2005. Tosikertomus, vaikka tätä lukee kuin Viisikkokirjaa, suosittelen kaikille luolissa seikkaileville lapsille! Ja luolassa kannattaa käydä opastetulla kierroksella koko perheen voimin.

Visbyn kujilta etsiskelin joskus kattavaa opasta Gotlannin luonnosta, ei pelkästään geologiasta tai vain linnuista, ja sitten silmäni osuivat englanninkieliseen kirjaan Outdoor Gotland, joka sopi tarkoituksiini. Gotlannissa olisi niin paljon ihasteltavaa geologisesti, ja samasta syystä saaren kasvit ovat omanlaisiaan. Tämä kirja kertoo vastaukset polttavimpiin kysymyksin fossiileista, orkideoista, linnuista ja kukista. Perhoset, linnut ja orkideat saattavat osua silmiin sopivana vuodenaikana helpommin tämän kirjan avulla. Ja ne geologiset kohteet taas nököttävät paikallaan kaikkina vuodenaikoina. Kirjassa on erinomaiset kartat, joihin on numeroitu tekstissä esiteltävät luontokohteet ja kerrottu luontopolkujen aloituspaikat. Field Guide to Outdoor Gotland, Natural History and Wildlife, Jens-Henrik Kloth and Ulf Lovén, Gotlands Fornsals förlag, 2002.

Lopuksi tähän venekirjastopäivitykseen haluan lisätä pari kirjastosta jo useasti lainaamaani kirjaa, joita ei vielä ole venekirjastossani, mutta hankintalistalle ovat päässeet.

Meret, maapallon siniset kasvot, Kaj Myrberg & Matti Leppäranta, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2014. Erittäin kattava ja ajankohtainen suomenkielinen teos sinisen planeettamme merten virroista, voimasta, vaikutuksesta elämän mahdollistavaan systeemiin – ja myös ihmisen toiminnan vaikutuksesta merten systeemiin. Olin erittäin iloinen löytäessäni tämän lähikirjastostani melko pian teoksen julkaisemisen jälkeen. Teos sai 2015 kunniamaininnan Vuoden tiedekirjana. Kirjan avulla olen paitsi oppinut itse, myös osannut vastata lasteni mitä moninaisimpiin kysymyksiin meriin liittyen. Suomeksi, googlaamatta.

Lainassa siitä erinomaisesta lähikirjastosta juuri nyt: Jessica Haapkylä, Merten koralliparatiisit, tutkimusmatka herkkiin ekosysteemeihin, Into Kustannus Oy, 2016. Loistavaa, että suomeksi on saatavilla edellisen teoksen lisäksi meriin liittyen tämä ajankohtainen teos.  Kirjaa lukiessa pääsee mukaan Haapkylän tutkimusmatkoille eri puolille maailmaa, ja samalla seuraamaan tutkijan kasvamista järvisukeltajasta korallien tutkijaksi, meribiologian tohtoriksi. Tietopaketit koralleista ja niiden tilasta on jaoteltu helposti luettaviksi kappaleiksi, ja jännityksellä lukija seuraa aina uusien sukellusten onnistumista välillä hyvin haasteellisissa olosuhteissa. Suosittelen tätä kirjaa jokaisen lämpimillä vesillä purjehtivan suomalaisen venekirjastoon. Vielä on koralleja jäljellä, vielä on toivoa.

Kivipainotteiset kuvat eivät liity teksteissä mainittuihin kirjoihin millään tavalla, kuvat ovat minun ViulistiGastin ottamia ja kenties ilmentävät ajatuksia, joita kirjat ovat minussa herättäneet.

Päivitykset naamakirjassa Matkapurjehdus elämäntapana -sivulla

Olen käytännön syistä joutunut jättämään tämän median puoleksi vuodeksi väliin ja päivittänyt siinä naamakirja-alustassa jotakin. Mene siis siellä fasessa hakuun ja kirjoita Matkapurjehdus elämäntapana, niin pääset katsomaan jotakin viimeisimpiä ajatuksia ja kuvia.


Matkapurjehdus elämäntapana -sivustoilla kirjoitan vapaasti mitä mieleeni tulee tästä aiheesta. Purjehtinut olen koko ikäni, viimeiset viisitoista vuotta mieheni kanssa ja viimeiset kaksitoista vuotta perheenä, ja nyt olen kaunis neljävitonen, niinpä kokemusta on.


Jotta jännitys säilyisi, en lupaa, kumpaa mediaa käytän enemmän, tätä vai sitä. Enkä lupaa myöskään, kuinka usein päivitän.

Mieli tekee kirjoittaa, mutta arki vie maissa ja merelläkin, lisäksi käytäntö merellä on toinen. Nettiyhteydet ovat huonot heti Suomen jälkeen, ja tämä media, jolla tämän blogin joskus perustin, ei aina toimi hyvin kuin pc:lläx kaikenkirjavista käyttöä helpottavista sivelluksista huolimatta, ja veneessä käytän tietsikkaa täysin muihin asioihin kuin tällaiseen harrastusblogiin.


Vinkkinä siis matkapurjehtijoille, jotka suuntaavat etelään tai muualle, kevyt ja helppo somealusta toimii, ja kaiken pitää olla hyvin yksinkertaista ja helppoa sillä laitteella, jota eniten käytät. Minulla se on kännykkä, joka ei edes ole uusin, mutta kuitenkin. Se toimi laskunmaksussa ja navigoinnissa, säätiedoissa ja viestinnässä, delfiinikuvauksessa ja kasvibongauksessa. Perheellämme on kaikilla saman merkkiset omppukännyt, joten jos minä vahingossa heitän kännykän lokinnokkaan, voin kirjautua toisella kännyllä sisään ja jatkaa navigointia seuraavaan satamaan ja kännykauppaan asti.

Tämä kännynvaihdon kirjautuminen vaan ei toimi sitten merellä vaan verkossa. Sen takia meillä on navigointiohjelma aina vähintään kolmella kännyllä ladattuna ennen merelle lähtöä. Ja karttapöydän pc, ja plotteri, ja käsigps, ja iridiumgo, ja paperikarttoja ym ym. Tapasimme pallonkiertäjäystävämme Kanarialla ja hän naurahti kipparimme "kolme varalla jokaiselle tärkeälle laitteelle" -varustautumiselle. Mutta totuus on molempien suusta, että jokainen laite hajoaa vähintään kolmesti. Jokainen. Laite. Jokainen. Kone. Kolmas. Kerta. Ne ajat on viime vuosituhannelta, kun tsekattiin montako varapurjetta on. Nyt tsekataan, montako varalaturia, montako varageepeeässää, montako varapädiä.

Ja lapsille jotakin kivaa varalle, jos äiti tai iskä joutuukin lainaamaan lapsen kännyä tai pädiä seuraavat viikot.

Kuvat eivät nyt kyllä liity tekstissä mainittuihin asioihin mitenkään. Kuvat ovat omiani, ViulistiGastin ottamia.

Nuoret meripoijjaat eivät turhista valita

Menemme jonakin purjehduspäivänä kolmistaan lounasravintolaan, minä ja lapset, tarjoilija kertoo päivän menusta pitkälti vaihtoehtoja, lapsilta kysyn haluavatko possua vai kanaa, toinen sanoo possua, toinen kanaa. Tilaan kaksi menudeldiaa, joista toinen jaetaan puoliksi lasten kesken, jonkun kasvisrisoton ja äyriäislautasen ensimmäiseksi, sitten toiseksi yhden kanan ja yhden possun. Lapset syövät. Kaiken. Meripojjaat ovat nälkäisiä.


Kouluviikkoina toistuu usein sama, lapset tulevat kotiin ja heillä on nälkä. Kysyn, mitä ruokaa ja söittekö koulussa hyvin. Kyllä he söivät ja oli sitä ruokaa. Mutta liian vähän. Ja melko aikaisin, joten iltapäivällä on jo nälkä. Mutta äiti, miksi ne muut eivät syöneet tänään sitä ruokaa? Miksi se ja tuo ottaa aina vain teelusikallisen verran ruokaa lautaselle? Niiden lautaset ovat aivan tyhjät, ja sitten ne nakertavat sitä ruokaa puoli tuntia? Ja miksi kaverit sanovat, että tänään on pahaa ruokaa? Meripojjaat syövät mitä vaan, ja ovat kiitollisia, että ruokaa on ja että sen voi syödä.


Lapset näyttivät hienoja hidastettuja videoita trampoliinitempuistaan kaverin luona. Minä äitinä kiinnitin huomiota toisen vettä tihkuviin sukkiin, toisen läpimärkiin housuihin (kyllä! oli sadepäivä), ja sitten onnellisiin kasvoihin. Tyydyin vain sanomaan: "Eihän se ollut liukas?" Sama se, vaikka vaatteet kastuvat, kaverin luona kun on kivaa. Meripojjaat eivät sateesta välitä.


Esikoisellani hajosi känny. Se sai suolavettä. Koska känny laitettiin snorkalusta varten vedenkestävään kaulapussiin. Sitten sillä otettiin kuvia mustekalasta ja papukaijakalasta. Muutamilla snorklauksilla. Känny otettiin pois vedenkestävästä muovisesta pussukasta. Kännyssä oli suolavettä. Känny vietiin Madeiralla korjattavaksi. Avasivat, vaihtoivat akun, toimii. Poika kokeilee, toimii hetken, sitten ei toimi. Takaisin korjaajalle seuraavana aamuna. Avasivat, putsasivat, vaihtoivat jonkun piirin sisällä, toimii. Poika kokeilee, joo... ei toimi. Takaisin korjaajalle. korjaaja on asiakaskäynnillä, ei tiedä milloin tulee, sitten tuli, jotakin vaihtoi taas. Yhteensä lähes uuden käytetyn puhelimen hinta. Känny toimi sen verran, mitä akkua riitti. Kun akku pääsi tyhjentymään, känny ei enää avautunut. Ei se mitään. Poika 11v pärjäsi juhannuksesta koulun alkuun asti ilman uutta puhelinta. Valittamatta. Onnellisena pallotemppuja treenaten, luonnosta nauttien, vanhempiaan askareissa auttaen, ilman vieroitusoireita.


Sellaisia ne nuoret meripoijjaat ovat, eivät turhasta valita!

Rajoittaako kielitaito käsitystämme purjehduksesta?

Ketkä ovat merenkulkijakansaa? Englantia puhuvat kansatko? Vai espanjaa puhuvat? Entä portugalinkieliset? Tai ne flaaminkieliset? Millainen purjehdusmaailma näyttäytyy norjaksi tai tanskaksi? Entä aasialaiset kielet? Näitä kysymyksiä tulisi pohtia purjehdussuunnittelussa, jos mieli vie pois kotimereltä, kauemmaksi omalta kielialueelta. Helposti tulee luettua suomalaisena englanninkielisiä purjehdussivustoja ja -julkaisuja, koska ne löytyvät nopeasti, niitä osataan markkinoida ja nimet ovat tuttuja, sillä mikäli ulkomaisista lähteistä puhutaan, niin englanninkielisiin lähteisiin viitataan usein suomalaisissa sivustoissa ja julkaisuissa. Olen havainnut, että tämä englanninkielinen purjehdusmaailma vääristää kokonaiskuvaa. Se on voimakaasti karibiakeskeistä, painottuu aiheisiin ja alueisiin, jotka ovat keskeisiä englanninkielisten maiden purjehtijayhteisöille. Nämä toki voivat olla suurimmat matkapurjehtijahteisöt maailmassa, mutta ei pidä aliarvioida muita yhteisöjä.

Aamusumu, Ria des Ares, Sada, Galicia.

Juttelin hollantilaisen rouvan kanssa Kanaalin saarilla, siis englantilaisella kielialueella, hän oli miehensä kanssa menossa ties kuinka monetta kertaa Karibialle, mutta mutta, siis eteläiseen osaan ja oikeastaan Etelä-Amerikkaan, siellä hän on ihastunut Guyanoihin ja Surinamiin purjehduskohteina. Kuinka ylitätte Atlantin sitten? No heillä on hollantilaisten purjehtijoiden kanssa 'lautta', he ovat radioyhteydessä toisiinsa päivittäin, mennen ja tullen. Osa tulee joka sesonki pois, osa jää pidemmäksi aikaa, mutta hollantilaiset suorittavat ylityksen yhdessä vaihtaen sää- ja sijaintitietoja säännöllisesti. Radioyhteys ei tarkoita näköyhteyttä, mutta kuitenkin tarvittaessa kanssapurjehtijoiden apu on päivien verran lähempänä kuin lähin rannikko. He eivät kuulu yhteiseen seuraan, he eivät osallistu järjestettyihin ylityskisoihin tai -tapahtumiin, heitä yhdistää yhteinen kieli.

Vuorovesikynnyksen takainen Victoria Marina, Guernsey.

Oletko koskaan lueskellut hollantilaisten purjehdusblogeja? Entä selannut portugalilaisten matkapäivityksiä kesän purjehduksilta? Lukenut ranskankielisiä purjehdusjulkaisuja? Entä espanjankielisiä? Kannattaisi ehkä minunkin selata enemmän niitä. Maailma avartuu uusilla purjehdusmahdollisuuksilla. Eikä kaikki ole niin pilkun päälle kuin englanninkielisillä julkaisuilla.

Vasco da Gama vahtii Sinesin lahtea.

Juttelin portugalilaisen karismaattisesti harmaantuneen purjelaivakapteenin kanssa nuorten purjehdustapahtumassa Sinesissä. Hänellä oli lempeää auktoriteettiä, nuorempi päällikkö seurasi koko ajan kyljessä, mutta taisi olla niin, ettei hän voinut kuin hymyillä vanhan herran puhuessa. Portugalilaiset olettavat, että purjehduksesta puhuttaessa heidän ei tarvitse kertoa historiaansa kenellekään. Totta kai he osaavat purjehtia mihin vaan ja missä vaan (ja se tosiaan pitää paikkansa sekä historian, maantieteen että sääolojen vuoksi). Kyselin muutamasta portugalilaisesta saaresta ihan siinä mantereen lähellä, jotka arvelin kenties hankaliksi ankkuroida tai saapua kovemmassa aallokossa, kapteenin kommentit olivat paljon puhuvia. "Ai se saari, tunnen kaikki sieltä, oikein mukava paikka, lempipaikkani, käyn siellä joka vuosi aina kun tulen Bermudalta."

Löytöretkeilijöiksi haluavia veneitä, Belém, Lissabon.

Argentiinalaiselta pariskunnalta kyselin Andalusiassa, minne purjehtivat tulevana sesonkina. "No, sitten kun loma alkaa, ensin Algarvessa, ja sitten menemme ystäviämme vastaan Azoreille, he ovat lähteneet Bermudalta ja ajattelimme tulla yhtä matkaa sitten lopuksi Madeiran kautta takaisin, se on, tiedäthän, heille kivempaa, kun on kaverivene."

Alvorin kylältä laguunille, Algarve.

Tai entä ranskankielinen purjehtijayhteisö? Heitä on paljon kellumassa ja seilaamassa ympäri maailmaa. Ja he pärjäävät omalla kielellään siellä sun täällä, kuten espanjalaiset ja portugalilaisetkin. Ranskalaiset purjehtivat esimerkiksi St Malosta viikonlopuksi Kanaalin saarille ja kisailevat Le Havresta Isle of Wightiin, kipaisevat hyvällä kelillä La Rochellesta Santanderiin tai Gijoniin vaeltamaan Cantabrian vuorilla.

Osterinviljelijä, Aber Wrac'H, Bretagne.

Ranskalainen ihmettelee, miksei Biskajanpohjukassa muka voi purjehtia, he ovat ylpeitä alueesta (ja ehkä vähän myös ylpeitä siitä, että osaavat kunnioittaa säätä siellä) ja eihän kukaan siellä talvella menekään, heille paras sesonki on ehkä 3 kuukauden pituinen, mutta niinhän se on meillä Suomessakin - lyhyt, mutta upea purjehduskausi. Ja paikalliset vedet on tunnettava niin meillä kuin heilläkin. Nykyään vuorovesitiedot virtauksineen saa helposti kännykkäsovelluksilla juuri siihen paikkaan siihen kellonaikaan kuin tarvitsee.

Ranskalainen mies korjasi venettään rauhassa Andalusiassa, vaimonsa tuli lomailemaan siksi aikaa veneelle, heidän yhteinen loma alkaa vähän myöhemmin. He käyvät Marokossa ja sitten ehkä menevät takaisin Biskajan pohjukkaan La Rochelleen. Englanninkieltä osaavat vain välttämättömien proseduurien vuoksi, ja vähän espanjaa ja portugalia päälle.

Onkijoita St Peters Portin majakalla, Guernsey.

Ruotsalainen yksinpurjehtija (tai oikeastaan hänellä oli perämiehenä koira, oikein hyvä vahti) kertoi, että hän on tehnyt matkaa Galiciaan jo yli 7 vuotta ja nauttinut jokaisesta ankkuri- ja satamapaikasta koiransa kanssa. Joka lomalla tulee veneelleen. Talvilomalla maalasi veneen pohjan. Pääsiäislomalla laski veneen veteen ja teki lisää korjaustöitä. Kesälomalla purjehti, hiljalleen, mukaviin ankkuripaikkoihin. Talvikaudeksi hän aina etsi jonkun edullisen paikan, usein jokien varsilta, esimerkiksi koko Ranskan Atlantin puolisen rannikon hän oli tullut viettäen aikaa jokisatamissa, niissä on makeaa vettä tai murtovettä, se on parempi veneen pohjalle. Jokisatamissa on usein sulkuportit, tai kynnykset, joten vuorovesi ei satamiin vaikuta.

Ria des Aresin kalastajat, Galicia.

Norjalainen perhe kolmen lapsen kanssa tuli pääsiäislomalla veneelleen galicialaiseen pikkusatamaan, purkivat veneen sisällön laiturille, tuulettivat, järjestivät tavarat, pakkasivat ja lähtivät. Korfuun asti Välimeren perälle piti päästä. Jotta siellä voisi sitten viettää kesäloman. En tiedä, ehtivätkö sinne pääsiäisloman aikana. Aikataulu tarkoitti sillä veneellä ihan normaalin hyvää matkavauhtia, mutta melkoista aallokkopaukutusta kuitenkin, pysähtymättä. Ehkä se on viikinkien jälkeläisille ihan pikkujuttu.

San Pedron vuorelta LaCorunan majakalle.

Olen pohtinut, miten kielitaito ja kansan purjehdushistoria vaikuttaa käsitykseen purjehduksesta. Eli siitä, missä on hyvä purjehtia, minkälaisia legejä sesongin aikana voidaan tehdä tai yleensä voisi olla mahdollista tehdä. Tai ymmärrykseen, mikä on hyvän purjehtijan mittari. Tietoon eri purjehdusalueista sekä siihen, missä suurin osa matkapurjehtijoista tykkää ankkurinsa laskea.

Ei tarvitse olla mikään kielinero, mutta tulee uskaltaa astua oman kielialueen ulkopuolelle. Tulee ymmärtää jotakin niistä kielistä, joita purjehdusalueella käytetään. Sanotaan, että englanti on merenkulun kieli. Niin on, kauppamerenkulussa, ja komennoissa, radio- ja viestiliikenteessä, tullauksessa ja muussa virallisessa. Mutta jos todella haluaa päästä mukaviin paikkoihin ja tutustua ihmisiin, merenkulun englannintaito ei riitä.

Douro-joen auringonlasku.

Olen ottanut kielikursseja uuteen kieleen ja sovellusten avulla yrittänyt opetella ymmärtämään uutta kieltä niin, että voin hakea hakusanoilla tietoa esimerkiksi kun etsin lähintä rautakauppaa, ja voin käyttää käännösohjelmia blogien tutkimiseen. Vaikka käännösohjelmat eivät tuota täysin kielitieteen taiteen mukaisia tekstejä, saa niiden avulla kuitenkin selville pääpiirteet. Esimerkiksi missä tuo mukava paikka sijaitsee, kuinka sinne pääsee. Tai mihin aikaan tuon sataman sulut avautuvat.

Kun vielä kieltenopiskelusovellusten avulla oppii peruskohteliaisuudet ja pienen kahvila- ja asiointisanaston, on mahdollisuus saada ystävällisempää palvelua, mukavia tuttavia ja kenties edullisempi tarjous telakoinnista. Porkkanana voi tutkia vaikka hollantilaisten blogikertomusta talvikauden purjehduksistaan.

Kuvat: ViulistiGasti

Ystävänä purjehtija, osa 5: kokemusten jakamista

Onneksi nykyaikana ystävyys ei ole kiinni siitä, milloin nähdään. Tietenkään yhdessä nauramista, maailman parantamista ja elämän vaiheiden jakamista ystävän kanssa ei voita mikään. Ystäväni, joista suurin osa ei ole purjehtijoita, ovat mahtavia siitä, että heillä jokaisella on omat tärkeät harrastuksensa ja asiansa, oli se sitten perhe tai koira, musiikintekeminen tai liikunta, matkustus tai käsillä tekeminen, jokainen elää tavallaan. Ja  niinpä sitten voimme jakaa kokemuksia siitä, mitä kukin on kokenut ja saavuttanut omissa harrastuksissaan.

Purjeet pakettiin seuraavan päivän koitoksia varten, Cowes, Isle of Wight.

Toinen asia on sitten saman harrastuksen jakavat ystävät, ne jotka jo puolesta sanasta ymmärtävät, missä vika, tai mikä onnistui. Jotka auttavat, innostavat ja toimivat vertaistukena. Purjehdus on tuonut minulle ystäviä kaikista ikäluokista ja kaikkialta maailmasta, viulistigastina on mainittava, että musiikki on antanut minulle samaa. Teininä tehdyt nuorisopurjehdukset toivat kavereita eri puolilta Suomea ja eri puolilta maailmaa, mikä siihen aikaan ilman somea(!) ja jopa ilman kännyköitä (hui kamala!) oli muutoin mahdotonta tai ainakin hankalaa. Myöhemmin purjehdus on tuonut vierelleni ihanan puolison ja joukon keskenään erilaisia mutta kuitenkin samalla tavalla hitaaseen purjehdusmatkantekoon höynähtäneitä ystäviä, nuoria ja vanhoja, pariskuntia, perheitä, yksinpurjehtijoita. Mahdollisuus ystävyyteen on joka satamassa, ja naapuriveneilijä voi olla mistä päin maailmaa tahansa, minkä ikäinen tahansa. Kokemusten jakaminen aikaansaa ystävyyden, joka parhaissa tapauksissa jatkuu seuraaville purjehduskausille tai pidempään. Joskus ystävyys kestää vain laiturissaoloajan, mutta se on purjehtijan elämää myös.

Laskuveden simpukankeräysopetusta Alvorin laguunissa.

Perheelleni mieliinpainuvimmat kokemukset ovat olleet luontoon liittyviä, ja niiden rinnalla muistelemme pitkään kohtaamisia ystävällisten kanssaveneilijöiden kanssa. Mitähän kuuluu sille pariskunnalle, joiden vuoden ikäistä lasta leikitimme galicialaisen kylän satamassa silläaikaa kun vanhempansa hitsaten tekivät korjaustyötä veneessään? Entä hollantilaisystävät, jotka tarjosivat vaahterasiirappisen lettuillallisen rantadyyneillä, opastivat meidät tuulimyllymuseoihin ja varmistivat, että veneemme muonavaroissa on riittävästi hunajavohvelikeksejä? Missä purjehtii ruotsalaisperhe, joiden kanssa opettelimme paperia taittelemalla geometriaa keliä odotellessa, söimme juustoja ja suolakeksejä lasten riehuessa vuoroin meidän ja heidän veneessä? Miten voi lämminsydäminen suomalainen perheenisä, jonka kymmenvuotiaat pojat luovuttivat jossakin Saimaan saaressa leikkihinaajansa meidän silloin parivuotiaalle uhmaikäiselle? Tai argentiinalainen, Andaluciaan asettunut purjehtijapariskunta, jotka järjestivät aikataulunsa niin, että pääsimme heidän kyydillä tutustumaan Sevillaan. Ei se purjehdus, vaan ne purjehtijat.

Mukava huomata, että lapsiperheenä vedämme puoleemme isovanhempia, joilla on juuri samanikäisiä lapsenlapsia, ja jotka silminnähden ilahtuvat, kun voivat osoittaa isovanhemmuuden taitoja meidänkin lapsille. Nämä varaisovanhemmat ovat tarjonneet lapsillemme pieniä mutta merkityksellisiä hetkiä. Amerikkalaisisoäiti osasi kysyä peleistä oikeat kysymykset ja tasosaavutukset, koska oli lastenlastensa kanssa pelannut juuri samoja pelejä. Irlantilaisisoäiti piti pojallemme englannintunnin ja ja kertoi, kuinka hän osaa sen homman tyttärentyttärensä kanssa. Saksalaisisoisä opetti poikiamme etsimään kumiveneellä simpukoita, hänen vaimonsa taas johdatti meidät löytämään jännittävimmät kallioluolat algarvelaiselta rannalta. Sveitsiläisherra ja -rouva muistivat lapsemme syntymäpäiväaamua portugalilaisen kylän laiturissa suomenkielisellä tervehdyksellä ja tuoreilla viinirypäleillä. Ei se matka, vaan ne ihmiset.

Seikkailua laskuvesiluolissa jossain Algarvessa.

Minulle matkapurjehdus on perheen yhdessäoloa, ihmisten kohtaamista, uuden oppimista, luonnosta nauttimista, arjen elämistä vaihtelevissa ja usein haastavissa olosuhteissa. Matkapurjehduksessa yhdistyvät perheeni intohimot ja harrastukset, ja usein kaikki liikenevä aika maissakin käytetään yhteisen harrastuksen eteen. Mutta niinhän on muissakin harrastuksissa, joihin suhtautuu tavoitteellisesti. Jokaisella on jokin kiinnostuksen kohde, minulla ja perheelläni tämä. Parhaat ystävät antavat omista kiinnostuksen kohteistaan ja harrastuksistaan kokemuksia ja hyödyllisiä vinkkejä meille, jotka olemme sillä alalla aivan maakrapuja.

Ystävät mukana seikkailussa, Porkkalansaaren laguuni, Saimaan Pihlajavesi.

Miksi blogini nimessä lukee elämäntapa, tarkoittaa, että tämä harrastus ei ole aikataulutettua, tämä on päällä koko ajan. Vähän kuin hevosenomistajalla tai koiraharrastajalla tai aktiiviliikkujalla tai muusikolla. Olemme jatkuvasti purjehtimassa, ainakin ajatuksissamme, ja paljon on tehtävää, jotta tavoitteet toteutuisivat.

Olemme jatkuvasti miettimässä, minne menemme veneellä ja miten siihen tulisi varautua, ja kun olemme menossa, mietimme yhä, minne seuraavaksi ja kuinka siihen valmistaudumme. Purjehdus on minusta kiva tapa olla samaan aikaan kotona ja matkalla. Mahtaakohan karavaanareista tuntua samalta?

Hyvää ystävänpäivää ja kiitos, kun seuraat blogiani, vastapalveluna koitan jakaa kokemusteni aarteita.

Ystävänä purjehtija, osa 4: luovaa työtä

Kun oikein tuuli ja aallot koettelevat, ja sataa, ja kun pääsee irti maakrapuarjesta, luova minä purkautuu. Tässä Runeberginpäivän kunniaksi pisara runosuonestani, vuosi oli 2004, julkaistu kirjassa, jonka tein Skotlannin purjehduksesta, Pieni määrä tilauksesta purjehtijatuttaville, joista osa seurasi vanavedessä tulevina vuosina noille sateisille vuonoille. Kirjan loppuosaan tuli muutama  Viulistigastin runo mukaan.

Lasiin tilkka viskiä, lautaselle rommilla maustettu runebergintorttu, ja fiilistelemään.
T. Viulistigasti

Ystävänä purjehtija osa 3, viestejä ja videopuheluita

Kun perhemiehistömme purjehtii, kerromme etukäteen lähimmille, joskus tarvittaessa muillekin, milloin olemme muutaman päivän vain satelliittipuhelimen tavoitettavissa, tilanne aktivoituu kerran pari sesongissa. Vielä kymmenisen vuotta sitten saattoi käydä, että joku puhelinvastaajaviesti tai tekstiviesti oli pyyhkiytynyt pois, kun puhelin oli ollut yli kolme vuorokautta kuuluvuusalueen ulkopuolella. En tiedä, voiko niin käydä nykyään, kun viestintä on siirtynyt oikeastaan someen ja muualle.

Tämä kirjoitus käsittelee perhepurjehtijan nettikokemuksia. Viulistigastina en ole omalla maaperällä näissä teknisesti, tämä insinöörilukijoille tiedoksi, eli näkökulmani on ainoastaan vaativan asiakkaan ja perhekäyttäjän näkökulma.

Vaikea kuvitella täältä Suomen erämaasta, jossa toimii 4G-verkot ja wifi löytyy joka takakylästä ja melkein korvestakin, ettei kaikkialla ole nettiä. Eikä edes puhelinverkkoa. No ei Suomessakaan ihan kaikkialla. Esimerkiksi meillä kotona on joskus heikko puhelinverkko ja oikein huono wifi, mutta se on toinen kädenvääntö. Nyt puhun purjehduksesta. Ja siitä, kun mennään kotimaastamme ulos.

On loistava juttu, että operaattori tarjoaa saman hinnan ja kuuluvuustason esimerkiksi koko pohjoismaisella alueella (siis mikäli kuuluvuutta on, merellä, Saimaan erämaassa tai korkean luodon takana se voi olla hankalaa). Nykyään saa rajattomia datapaketteja pohjoismaihin/balttiaan, johin kuuluu 10-15 gigaa dataa koko EU:n alueella, ja jos tämä ei riitä, tarvittavien lisägigojen ostaminen on tehty helpoksi ja edulliseksi. Näin emme ole enää niin riippuvaisia paikallisista wifiyhteyksistä. Eivätkä lapset valita jatkuvasti huonosta netistä.

Kuitenkin vielä äskettäin, viime vuonna ja sitä edellisenä, oli toisin. Ja mitä kauemmaksi pohjoismaista menimme, sitä hankalammaksi tuli toimivan nettiyhteyden löytyminen. Operaattoreilta koitimme ostaa korttia, joka kuuluisi kattavasti seuraavissakin maissa, ja kun sellainen kortti löytyi, tietysti joku saarivaltio ei siihen ollut mukaanluettu, ainoastaan muutama mantereen valtio. Niin eikä se wifikään ollut varma, sitä sai vain tiettyyn rajaan asti, mikä meidän perheen käytöllä kyllä ylittyi suhauksessa.

Meidäthän on nykyään totutettu katsomaan netistä elokuvia ja sarjoja, lapset kasvavat nettipeleihin, soitamme tädeille, sedille, kummeille ja mummeille videopuheluita, lapset tekevät videoita ja päiväkirjaa laitteillaan ja lähettävät kuvia kavereilleen. Purjeveneessäkin tämä kaikki on periaatteessa mahdollista. Tarvitaan vain sähkö ja netti.

(tässä kohtaa kaikki merikoirat ja merikarhut hekottelevat partaansa, juupa juu, on niin nähty)

Sähköä saa satamasta, jossa on sähkötolppia, veneestä vedetään johtokela tai jopa parikin, vaikka 50 metriä johtoa, ja valitaan sopiva adapteri siitä yhdestä veneessä olevasta vaihtoehdosta tai vuokrataan oikea satamatoimistosta, että saadaan maasähkö. Nettisalasanan saa satamatoimistosta, useimmissa Itämeren ja Euroopan Atlantin laidan satamissa wifi on tarjolla, eikä siitä tarvitse erikseen maksaa. Kuuluvuus kauimmaiseen laituripaikkaan voi toki olla heikko, joskus wifi kuuluu vain toimistossa.

Pari vuotta sitten jo ennen Kielin kanavaa kaikki muuttui. Satamien wifit olivat heikot, ne kuuluvat vain toimistossa tai sen seinän takana, parhaiten joskus vain pyykkihuoneessa. Pesin monta pyykkikoneellista yhdessä saksalaisessa satamassa, kun selasin tuulikarttoja ja etsin tietoa tarvittavasta varaosasta. Hidasta oli, mutta onneksi edes pyykki pyöri tasaisesti samalla.

Purjehduksen turvallisuuden kannalta tutkimme useita sääpalveluita netistä, niiden ajantasaiset tuulivideot ja eri alueiden tutkiminen vaatii netiltä toimivuutta. Lisäksi navigointisovelluksia tulee silloin tällöin päivittää, uudistaa tilaus ja ladata uusia alueita. Nämä toki kannattaisi tehdä kotona tai missä tahansa tehokkaan netin äärellä, mutta aina emme ole etukäteen olleet täysin varmoja, kuinka pitkälle ja mihin etenemme. Vaikka paperikartat ja satamakirjat - navigointisovellus antaa tarkat tiedot vuorovesiaikoineen, näyttää kala- ja simpukkaviljelyalueet poijuineen, vedenalaisten liikkuvien hiekkasärkkien tiedot, puhelinnumerot ovat olleet ajan tasalla, perussäätiedotkin tulevat samaan ruutuun.

On toki vaihtoehtoja, moniakin, ja on salasanoja, vaikka kuinka paljon. Hollannissa pystyi alueelliseen wifiin ostaa aikaa pari euroa kolme päivää, yksi laite per salasana, ja se toimi hyvin. Sitten on ongelmia. Kun vaihdat wifistä toiseen ja lisäät laitettasi aina uuteen wifiin aina  uudella salasanalla, joko laite sekoaa tai sinä. Tai sitten, kuten minulla, kun ostin navigointisovellukseen uuden alueen tai uudistin tilauksen jo olemassaolevasta alueesta, ja seuraavissa satamissa hankin pieniä alle euron ostoksia, päivityksiä ja perhejakosysteemin kautta myös muiden perheenjäsenten pikkuostokset, korttini suljettiin. Ilmeisesti sen takia, että tililleni oli tullut paljon pikkuostoksia muutaman päivän välein eri wifiosoitteista, eri maista. Turvallisuuden vuoksi, ymmärrän, joku robotti siellä liikkeitäni seuraa, mutta tämä pitää nykyään muistaa. Sillä nykyajan matkustus on pienten nettiostosten tekemistä laitteeseesi. Ostat oppaan kaupunkiin, ostat navigointisovellukseen päivityksen, ja muuta, joka saattaa jopa vaikuttaa purjehduksen turvallisuuteen. No, sen siitä saa, kun kolmen päivän välein vaihtaa satamaa ja valtiota.

Ei ole itsestäänselvää, että veneilijä mereltä satamaan saavuttuaan pääsee päivittämään statustaan, laittamaan viestiä läheisille tai lukemaan uutisia. Ehkä tämä kuitenkin alkaa olla mennyttä aikaa EU:n alueella, mikäli viestintä on nettiyhteydestä kiinni.

Mutta EU:n ulkopuolella satamaan saavuttua netti saa odottaa. Ensin pitää hoitaa proseduurit, ja sitten levätä, jonka jälkeen tulisi etsiä netti. Sellainen, joka toimii. Ja lasten pitäisi päästä pelejään päivittämään ja  hoitamaan tasonsa kuntoon. Onneksi pienestä kylästä voi löytyä laiturin kupeesta kirjasto, jonka wifi kuuluu ulkoportaille sulkemisajan jälkeenkin ja niin lapset voivat lämpimässä illassa päivittää pelit ja muut, kirjaston seinään nojaten - ja ovat hetken nätisti hiljaa, että vanhemmat voivat huokaista lastenviihdytystehtävästään.

Merelläolo on muuten loistava keino päästä some/netti/peli/mikävaanyhteys-riippuvuudesta eroon. Ei ole yhteyttä. Ei. Ole.

Ystävänä purjehtija osa 2, tehtävälistoja ja varaosia

Löysin kirjastosta s/y Marimekko -veneen Atlantin ylitysprojektista kertovan kirjan. (Leena Bergenheim, Neitsytmatka, Gummerus 1988.) Luin sitä purjehtijan näkökulmasta kuin jännitysnäytelmää, onnistuuko projekti vai ei. Kirjassa on noin 300 sivua, joista valmistautumista kuvataan alusta asti sivulle 235, itse Atlantin ylitystä vain 43 sivun verran. Karttoja on neljä sivua. Kyseessä oli ensimmäinen suomalainen Atlantin ylittänyt naismiehistö. Kyseessä oli myös ryhmä maakrapuja, kirjan termein "haaveilijoita", jotka hetken päähänpistosta päättivät toteuttaa haaveensa ja tekivät töitä kaiken käytettävissä olevan aikansa kahden vuoden ajan, jotta pääsivät tavoitteeseensa. Haaveiden toteuttaminen sinänsä ei ollut tälle porukalle uutta. Purjehdus oli. Opettelivat purjehtimisen ja navigoinnin alusta alkaen. Ylittivät Atlantin kilpailussa ja vielä hyvällä sijoituksella. Kirjassa kuvataan taitoja, joita tarvitaan, töitä jotka pitää tehdä, asioita, jotka yleensä hajoavat useamman kuin kerran, käytännön purjehdusarkeaa merellä, henkilökemiaa, ongelmanratkaisua monin eri tavoin. Vaikka kirjassa on osin vanhentunutta tietoa navigoinnin teknisestä puolesta, kaikki tuo kuitenkin on nykyäänkin jossakin määrin osattava, tiedettävä ja hallittava uudemmilla laitteilla. Ja myös, jos kaikki laitteet menevät rikki, tai vaikka akut tyhjenevät, on osattava edes jotenkin navigoida perinteisin keinoin.

Vaikka olemme vasta tulleet veneeltä pois, ja taas lähdössä takaisin, vaikka meillä on jo useita veneeltä lähtöjä ja veneelle saapumisia takana, jokainen lähtö vaatii veneen merikuntoon laittamisen, purjehduskuntoon laittamisen, samat tarkistukset, miettiä jälleen kerran mahdollisia uhkia maissa ja merellä ja varautua niihin, lisäksi aina on uutta korjattavaa ja putsattavaa, jynssättävää ja maalattavaa. Kuvan potkuri ei ole meidän, mutta oli kuvauksellisessa karvassa. 

On muistettava tarkistaa turvalaitteet ja hankkia uusia tarvittaessa, hankkia satelliittipuhelimeen kortti ja laittaa se toimintakuntoon, uusia radioluvat ynnä muut. Ovatko akut kunnossa, entäs vara-akut? Läpivientien kunto? Pilssipumpun toiminta? Kuka huoltaa koneen? Onko tarvittavat varaosat, tarvitaanko lisää? Rasvapatruunat, öljysuodattimet, hihnat ja siipipyörä? Purjeiden kunto, onko niissä paikattavaa? Tarvitaanko uusia purjeita tai varapurjeita? Ja isopurjeen ratsastajat ovat kummallisesti kuluneet, ne pitää uusia, mistä ihmeestä niitä ihan samanlaisia saisi, pitäisikö etsiä vahvempia? 

Keulapotkurin kunto ja sokkia varalle riittävästi? Sokka on meillä ollut tärkein varaosa keulapotkuria ajatellen. Tietysti sokka katkeaa aina tiukoissa tilanteissa, kuten Saimaan kanavassa tai juuri ennen Kielin kanavaan ajoa. Ja nimenomaan sisältä keulasta vaihdettava sokka, se, mikä on tehtykin katkeamaan, jotta laite säilyisi ehjänä. Sisä- ja ulkosokalla ei tietenkään ole samaa halkaisijaa eikä pituutta, ja jokaisella valmistajalla ja laitetyypillä on lisäksi omat kokonsa ja mallinsa joka sokkaan. Että voihan sokka.

Pohjan puhdistus, maalaus? Vinssien toiminta? Köysistön tarkistus ja uusiminen? Kiinnitysköydet kuntoon? Luukkujen tiivisteet, ikkunoiden tiivisteet, kaikki ehjät? Ankkurivinssin toiminta, ankkuriketju? Sinkit. Missä sinkit? Oh taas tarvitaan uutta sinkkiä. Ja miksei kukaan koskaan hanki riittävästi toimivia taskulamppuja paristoineen? Ja jälleen tämä ruostumattomasta teräksestä tehty ruuvi on ruostunut, erikoiskokoa, pitää tilata sellaiselta valmistajalta, jonka rosteriterästä suolaisinkaan vesi ei ruostuta.

Ovatko hiiret tai hyönteiset tai muut kuokkavieraat syöneet mitään, mitä on unohtunut? Ovatko veneeseen jätetyt säilykkeet vielä käyttökelpoisia? Pyyhitään kaapinperukat homeesta, putsataan patjastojen pinnalle kertynyt kasvusto, tuuletetaan ja pestään kaappiin jätetyt vaatteet ja varusteet. Purjehtija jos pelkää likaa tai hometta, niin rohkeutta mukaan ja voittamaan pelko. Kaiken saa siivottua. On normaalia, että veneen odottaessa seuraavaa sesonkia telakalla tekstiileihin ja kaapin perukoihin kertyy kasvustoa. Suomessa moni ottaa talveksi kaikki irtaimet tekstiilit lämpimään varastoon. Meillä on riittävästi muutakin roudattavaa ja olen keväällä vain tomuttanut ja pyyhkinyt tekstiilejä. Ja pessyt kaiken minkä voi. Galicialaisella telakalla pesin niin monta pyykkikoneellista veneeseen talveksi jätettyjä vaatteita ja lakanoita, että taisivat pyöristää reilusti alaspäin pyykkilaskuamme. Ja lapset tamppasivat innokkaasti patjastoja leikkimiekoillaan.

Joo ja kumivene, onko siihen paikkaussarja, missä? Hei me tarvitaan isompi kumivene, lapset taas kasvaneet, ei päästä tuolla enää kaikki maihin. Ja lapsille isommat pelastusliivit, eikä ihan mitkä tahansa kelluntapukimet, vaan merikelpoiset pelastusliivit, joissa pelastuslenkki ja turvavaljaskiinnitys. 

Miehistöön liittyen tietenkin normaalit matkallelähtöasiat passien voimassaolosta alkaen, on toki hyvä tehdä miehistöluetteloitakin etukäteen printattuina, jos ehtii. Erityisen tärkeää on miehistön kunnosta ja terveydestä huolehtiminen ja ennakointi mahdollisia sairastumisia tai loukkaantumisia varten. Muonituslistassa pitää myös olla riittävä määrä herkkuja, ne parantavat ja ehkäisevät ainakin alakuloista mieltä, kenties myös muutakin. Meritautiin voi varautua kaikin keinoin. Toiselle käy sitruunanpala suussa, toiselle kuiva korppu suolasillin kanssa. Sitten on laastareita ja pillereitä ja rannekeita. 

Lisäksi pelkkä matkasuunnittelu. Luettava viime hetken tietoja kohteista, joihin purjehdussuunnitelma veisi, tarvitaanko esimerkiksi jonnekin luonnonsuojelualueelle etukäteen tilatavaa ankkurointilupaa? Ollaanko jossakin vaiheessa pitkään pois tankkaus- ja muonatäydennyspaikoista? On selattava kirjoja, blogeja, lehtiä, nettisivuja, jotta saadaan viimeisin tieto ja muiden kiinnostavat purjehtijakokemukset. 

Suunnittelutyö ja suurin osa valmistelusta tehdään kotona, ja samalla kertyy työlista tehtävistä, jotka on saatava valmiiksi tai joita voi aloittaa vasta veneellä. Veneen kannen tai pohjan maalaukseen paikan päällä menee aikaa. Hankintalista on yleensä pitkä, eikä maailmasta ole vielä löytynyt purjehdustarvike- ja varaosakauppaa, josta saisi ihan kaiken tarvittavan juuri tähän veneeseen yhdellä kerralla. 

Kaikkeen ei aika riitä. Silloin työt jaetaan tärkeysjärjestykseen, ja loput vain jäävät tekemättä.

Minulla jää usein koti lähtiessämme sekavaan kuntoon, yhden lähtömme jälkeen äitini soitti, että oli käynyt meillä ja "vähän siivonnut ja pessyt sukkia".