Atlantin ylityksen unelma ja todellisuus

Kirkasta vettä, hiekan eri värit. Sandy-saaren poijupaikka Grenadalla.

Talvi-iltoina ennen venemessujen pöräyttämää venekevään alkua on mukava suunnitella uusia purjehduksia tulen loimottaessa takassa.   

Tuhansia purjehtijoita päivittäin vetävä Tobago Cays, karibiapurjehtijan unelmakohde, Saint Vincent ja Grenadiinit.

Unelmia pitää olla, suunnitelmia saa olla paljon. Onko unelmana ylitys vai sen jälkeen tapahtuva purjehdus, kannattaa miettiä, mitä oikeastaan odottaa purjehdukselta. 

Shoppailupäivä, uudet skuuttiköydet, sähäkkä väri, sopii laukun hihnaan kivasti.

Mikä toteutuu, siihen tarvitaan päätös ja aikataulu, paljon tiedonkeruuta, veneen läpikäymistä ja meriosuuksien miettimistä. Mikä veneessäni kuluu eniten tuolla osuudella? Mukaan kulumalistaan liitetään purjehdus- ja navigointivälttämättömyyksien lisäksi arjen perussetti: jääkaappi, liesi, vessa, vesihana tai -pumppu, yövalot, tuulettimet, meripunkan laita. 

Ja siitä se lista alkaa. Loputon lista, jonka joka asiaa ei voi tehdä tai hankkia, listoja ja budjetteja yhtä monta ja erilaista kuin on purjehtijaa ja venettä maailmalla. 

Taas uusi kuuma ja kostea päivä alkaa Atlantilla. 

Niin ja ne valoisat kesäyöt jäävät taakse melko pian Itämeren jälkeen, Atlantin ylityksellä tradewinds-leveyksillä joulukuussa pimeää yötä on reilu 13tuntia ja polttavaa päivää 11 tuntia. Erilaisia valoja kansitöihin, korjauksiin, lukemiseen, sisätöihin, ruoanlaittoon yms. ei voi olla liikaa. 

Torstaina pitää hankkia annettu määrä köyttä ja narua.

Järjestelmällisyyden ja organisointihypetysten mukaan hankintalistaan tehdään välttämättömyysvärit elintärkeästä tarvikkeesta arjen luksukseen sekä vaihtoehtoiset edullisemmat keinot, voiko jo jotain olemassaolevaa hyödyntää. Aikainen hankinta takaa tuotteen mahdollisen testauksen ja tarvittaessa vaihtamisen, ostan sitten sieltä -taktiikalla ei ehkä säästä rahaa, ja saatavuudestakaan sitten siellä en olisi niin varma. 

Budjetoinnissa ylitykselle kolmannes kokonaiskuluista saattaakin mennä ruokakauppaan ja marketteihin. Kaikkea tarvittavaa koko matkalle ja takaisinkin, tai ainakin kolmasosa enemmän kuin matkan kesto. Sillä jos valtamerellä jotain tulee, kunhan ruokaa ja juomaa riittää kaikki on hyvin. 

Muonavarojen pakkaaminen ja järjestäminen vie paljon aikaa. 

Bunkrausta tarvitaan ruokaan mutta myös siivousaineisiin ja -välineisiin, ensiaputarvikkeisiin ja kestäviin arkihyödykkeisiin unohtamatta meriystävällistä tiski- tai aurinkovoidetta, riittävästi säilytysrasioita ja -pusseja, talouspaperia (mm. öljyisiin korjaustilanteisiin) ja hyviä jätesäkkejä (myös öljyisten korjaustarpeiden säilömiseen sopivaan jätteenkeruupisteeseen saakka) oi ja ne puhelinten ja pädien latausjohdot, niitä ylimääräisiä ja säilytys kosteudelta suojassa tiiviissä rasiassa. Meillä juomia riitti vielä viikoiksi toisella puolella, ruokia on edelleen jäljellä, suklaatakin jopa.  

Hätämuona pakattu.

Mutta kaikki tämä hankinta on turhaa, jos suunnitelma ja unelma kelluvat hataran risulautan päällä, jos kippari ja miehistö eivät ole täysin kunnossa tai yhteishenki säröilee tai tehtävänjaossa on epäselvyyttä. Sillä todennäköisesti vene kestää ja miehistö väsyy. Väsymyksen vuoksi asioita ei huomata tai toteuteta ajoissa, jolloin jotain ennakoimatonta tapahtuu. Ja valtamerellä varmaa on, että yllätyksiä tulee. 

Atlantinsinistä sivumyötäistä.

Kaikki tämä hyväksi kokemani jo aiemmin monien purjehtijoiden suulla kerrottu monissa ylitysjutuissa tavalla tai toisella. Ovatko kaikki näin tehneet, sitä ei kerrota. Koska ei tarvitse, parempi näin.

Tämän mukaan ei sitten ihan muonitettu, mutta sinne päin.

Mitä haluaisin tuoda enemmän esille, mistä en oikein ole löytänyt juttuja, on sen ymmärtäminen, ettei valtameren ylitys ole ollenkaan sama kuin pitkätkin legit rannikkojen lähellä. Ettei välttämättä mikään mene suunnitelmien mukaan. Että huomaan yllättyväni, miten raskasta valtameren ylitys voi olla luottaessani veneeseen enemmän kuin omaan jaksamiseeni. Että joudun päivittäin tiputtamaan ennakoimaani vaatimustasoa suunnitelmien mukaisessa ruoanlaitossa, siivouksessa, tiskauksessa, lukemisessa, mutta laulaa voin enemmän kuin ajattelinkaan. Että joku miehistössä nauttii innoissaan kaikesta ja toinen säästää voimiaan aina seuraavaan yöhön. 

Aamun kajo Afrikan yllä ja joulua enteilevä planeetta.

Ettei unelma tähtitaivaasta ja auvoisesta keinumisesta ehkä toteudu, mutta mustanpimeä sade iskee vasten poskea ja jyrkkä sivumaininki tönäisee rajusti venettä pahimmillaan vain muutamien sekuntien välein tauotta usean vuorokauden tai jopa viikon ajan. 

Trooppinen sadekuuropuuska lähestymässä.

Ettei suunniteltuja puolivälin illallisia, juhlaruokia tai pikkujouluglögejä jaksa tai pysty kukaan tekemään, mutta tölkkejä avaamalla saadaan papusalaatti jotenkin kuppeihin ja syötyä. Että hikoilet enemmän kuin koskaan yhdenkään suorituksen aikana, hikoilet auringonnoususta auringonlaskuun, vesilasin juotuasi hikipisarat vasta vuotavatkin noroina poskia pitkin takaisin suuhun. 

Että unohtumaton kokemus ylitys on, on todellakin. Kuten keskellä valtamerta  unohtumattomasti hoitaa mahataudin saanutta lasta, valvoa kuutamoyössä kannella kuumeinen lapsi sylissä, delfiinien hopeisten selkien kimaltaessa aivan vieressä. Sairastaa sitten tauti itse niissä lämpötiloissa, missä voi sulaa, sitten yrittää toipua ja samalla muonittaa miehistöä ja hoitaa oma vahtiosuus ajallaan. 

Että viestit muilta veneiltä ja kotitukijoukoilta ovat päivän kohokohta, että jokaista auringonnousua odottaa kuin joulua, auringonlaskun kellonaikaa seurataan ja raportoidaan minuutin tarkkuudella, että päivän säätä tarkastellaan kuin arpakuponkia - voi ei, ei vieläkään kunnon sivumyötäistä ilman ristiaallokkoa. Tai odotat tuulta massiivisten kaukaa tulevien maininkien vyöryessä niin hitaasti, että horisontista nouseva aurinko katoaa välillä pitkäksi aikaa mainingin taakse. 

Pienten valaiden lauma tyynessä, mutta valtavan pitkässä mainingissa.

Kuinka onnelliseksi ihminen voi tulla valaan näkemisestä, yksittäisestä linnusta, lentokaloista ja vahvan saaliskalapalan paistamisesta.  Siitä kun oma lapsi nauttii yövahtivuorostaan ja raportoi videolleen veneen vierellä auringonnousussa nukkuvasta valaasta.

Kap Verden vihreä saari Sao Antonio.

Että purjehtijayhteisön voima paljastuu lopullisesti vasta satamaan tullessa, lämpimässä vastaanotossa, laiturille astuessani 16 vuorokauden ylityksen jälkeen, siinä kanssapurjehtijat vieressäni tervehtivät, kuuntelevat, onnittelevat ja ovat niin läsnä kuin ihminen voi ihmiselle olla. Ja että laituriin pääsyn jälkeen tarvitaan usean päivän lepoa, paljon purjehdustarinointia ja laskevan auringon seuraamista yhdessä rakkaan perheen kanssa, tällä kertaa maista käsin. 

Vihdoin palmupuu ja korallihiekkaranta, rankan ylityksen palkinto. 

Valokuvat ja oikeudet / photo copyrights: Viulistigasti.