Reittisuunnitelmia purjehtijakonkareilta

Perhepurjehdus on tutkimusmatkailua, uusiin satamiin ja venenaapureihin tutustumista. Perheen kanssa purjehtien on myös jatkuvasti pohdittava, mikä on seuraava etappi ja satama, ovatko tuulet ja meri suotuisat reitillemme, odotammeko vielä tässä vai vaihdammeko reittisuunnitelmaa? Missä olisi mukavia kohteita tutkittavaksemme? Mihin oikein olisi hyvä mennä?

Mutta maailma on jo löydetty ja sitä on ihminen tutkinut monen sadan vuoden ajan. Joku on jo käynyt satamissa, joihin suuntaat. Siksi kannattaa kuunnella kokeneempia, käyttää jo olemassa olevia hakusuodattimia - purjehtijoita, jotka ovat perheensä kanssa tai yksin kolunneet mieluummin ihan äskettäin myös niitä ei niin hyviä kohteita. Parhaat neuvot saa kasvokkain. Mikä sitten on hyvä kohde? Saamme usein vastauksen sijasta kysymyksen, mitä te haette, mitä haluatte? 

Toinen kaipaa erämaan rauhaa, joku vilkkaan kaupunkisataman. Lapsiperhe arvostaa lasten iän mukaisia asioita, ja kavereita, vaikka perheveneilijöitä on vähemmän kuin harmaapäisiä veneilijäpariskuntia. Välillä matkapurjehtija tarvitsee käytännöllisen sataman, jossa kaikki palvelut ovat lähellä hammaslääkäristä rautakauppaan, taloustarvikkeista kalatoriin. Sitten varastojen täydennyksen jälkeen on huolletulla miehistöllä ja veneellä hyvä paeta luonnon helmaan, vähän kauemmaksi palveluista, muiden matkapurjehtijaerakkojen joukkoon. 

Valintoja reittisuunnitelmaksi on lukuisia, ne vaihtuvat olosuhteiden mukaan. Kuitenkin, joskus järkevien valintojen tekeminen tuntuu tuskaiselta ja mahdottomalta tehtävältä. Juuri silloin pitää kysyä, siltä ystävälliseltä harmaapäiseltä purjehtijakonkarilta, joka on toista vuosikymmentä seilannut maailman meriä, joka voi olla mielipiteissään hiukan jääräpää ja äkäinen (siihen on taatusti kokemuksen tuomat syynsä), mutta jonka terävät silmät näkevät, ettei tuo lapsiperhe nyt ollenkaan tiedä, kenen neuvoja kuunnella. 

Ja kun tämä vanhempi purjehtija meille sanoo, että ai sinne, no sinne minulla ei ole teille neuvoja, niin se tarkoittaa, että välttäkää, ei se ole niin hyvä teille kuin kuvittelette. Mutta jos valitsette tämän tai tuon suunnan, tänne voin sitten antaa vielä tarkempia neuvoja, ja tuolla teidän kannattaa ehdottomasti toimia näin, ja sitten tämä antaa mahdollisuuden vielä näihin reitteihin.

Reitistä olisi hyvä suunta ja tärkeimmät varikkopysähdykset tietää. Satama satamalta opit purjehtijoilta lisää ja löydät uusia retkikohteita, hyviä ankkurilahtia, kivoja pikkukyliä ja upeita purjehtijayhteisöjä. Ja jos joku mainitsee, että nämä ovat vaarallisia vesiä, kysy miksi, ongi lisää tietoa. Kyse ei ole aina karikoista, merivirroista, liikenteestä, sumusta, kyse voi olla myös nykyään jätelautoista, tai muusta pinnalla kelluvasta, potkuriin jumittuvasta, joka voi haitata matkantekoa vakavastikin.

Jos tunnet jo veneesi, vene on valmis; jos luotat taitoihisi ja ymmärrät, että kaikki asiat voivat muuttua ja jokainen laite ja esine voi hajota, pärjäät kyllä; jos selviydyt pettymyksistä ja osaat korjata kaikkea eteen tulevaa, olet etevä kippari; jos nöyrästi osaat kysyä ja kuunnella, olet matkapurjehtija-ainesta. Minä en osaa korjata kaikkea eteen tulevaa, mutta mieheni osaa, melkein kaikkea, ja jos ei ole osannut, on ollut pakko oppia, eli satamaan on aina päästy. Joskus harmittaa etten ehtinyt tai ymmärtänyt kysyä venenaapurilta vielä enemmän, mutta paljon olemme tietoa saaneet, ja yritämme antaa puolestamme sen mitä tiedämme.

Purjehdus on hetkeen tarttumista ja hetkessä elämistä, muuta ei voi.

Joustava matkasuunnitelma

Joskus ei vain pääse satamasta pois. Joskus ei millään pääse sovittuun määränpäähän perjantaiksi kello viisi. Toisinaan emme voi taata operaattoreiden kuuluvuusalueella purjehtimista maanantaiaamupäivänä. Niinpä joustavuus ja muutoksiin varautuminen on tärkeimpiä asioita, kun sovitaan reittisuunnitelmasta niin pysyvän kuin vierailevan miehistön kanssa. Purjehdussää on vaihtelevaa, ja vaikka ennusteet ovat usein luotettavia, on vaikea toukokuussa varmistaa, missä vene on heinäkuun puolivälissä ja millainen sää silloin mahtaa olla.

Kuvittele, että olet lähdössä töihin ja yrität ajaa pihalta pois lumimyrskyssä, joka kerta kun näyttää hyvältä, tuuli kinostaa lunta esteeksi, näkyvyys katoaa etkä voi olla varma, missä tien reunat kulkevat. Palaat takaisin ja odotat, että sää paranee, jälleen uusi yritys, aura-auto kävi ja pääset eteenpäin, mutta tie työpaikallesi on edelleen tukossa lumimyrskyn vuoksi, joudut menemään aurattua tietä toiseen kaupunkiin, jossa on sisarkonttorinne, no ajele sinne sitten töihin, tai palaa pihallesi odottelemaan. Parempi sää tulee ennemmin tai myöhemmin. 

Laskimme, että voimme vastaanottaa miehistöön täydennystä Visbyssä heinäkuun tiettyinä päivinä, no, jos ei ihan perjantaina, niin lauantaina. Niinpä vieraamme varasi menomatkan Gotlantiin, että voisi liittyä seuraamme sovittuna aikana. Olimme viettäneet ihanaa aikaa Latvian ja Liettuan hiekkarannoilla eri satamissa ja oli aika jatkaa länteen kohti Gotlantia. Monta päivää oli puhaltanut voimakas länsituuli, joka toi satamiin veneitä Saksasta, Puolasta, Tanskasta ja Ruotsista. Satamat alkoivat täyttyä, kukaan ei päässyt ulos, Liepajan satamamestarilla alkoi tulla pientä jännitystä, sillä hänen pitäisi jostakin taikoa lisää paikkoja viikonloppuna saapuvalle parinkymmenen veneen eskaaderille.

Säätiedot näyttivät pientä 6-8 tunnin ikkunaa meille kohti Gotlantia. Sen jälkeen länsituuli taas puhaltaisi. Lähdimme yötä vasten, ja kun joenmutka avautui merelle, taivaanranta oli vaarallisen kauniin näköinen. Pitäisiköhän meidän kuitenkin vielä jäädä odottelemaan, kävi mielessäni. Aallonmurtajan aukosta näkyi horisonttiin asti myrskyävää meriviivaa, ja kun pääsimme rantavallien suojasta tuuleen, totuus alkoi paljastua. Merenkäynti oli edellleen sellainen, ettei länteen, vasten aaltoja, ollut menemistä. Aallonmurtajan suojassa käännyimme pohjoisen aukosta ulos, ja sivumyötäisessä kohti Gotlannin pohjoiskärkeä. Sekin osoittautui liian vastaiseksi suunnaksi. Painava pulllukkaveneemme ei ole ennen hyppinyt siihen malliin, vain käsiohjaus oli mahdollinen, kunnes olisimme syvemmällä näistä matalista hiekkapohjaisista vesistä.

Kippari ohjasi parhaan taitonsa mukaan, pyysi minua kuvaamaan, ainakin niitä 8 solmun ylittäviä vauhtipiikkejä, mutta luovuin yrityksestä, mahdotonta saada siinä tempoilussa hämärässä tarkkaa kuvaa, mahdotonta pysyä itse pystyssä samanaikaisesti. Ja piti mennä perähyttiin pitämään lapsia kiinni punkassa.

Puristin lapsia viereeni, makasimme perähytissä ja pidin meitä lihasvoimin punkassa kiinni. Parin mailin päästä vaihdoimme myötäiseen ja kohti Latviaa, jossa ainoa tällä kelillä sopiva satama oli Ventspils, lähempi Pavilostan kapea aallonmurtaja suljetaan kovilla länsituulilla. 

Tulimme aamuvarhain Ventspilsiin, erittäin uupuneina keikuttavan yölegin jälkeen. Satama oli täynnä, eikä meitä autettu rantautumaan, mutta saimme kädet väsymyksestä täristen itsemme tungettua sopivimpaan väliin. Vieressä oleva saksalainen pelkäsi, että iso veneemme lunttaa ja naarmuttaa hänen venettään tuulen yltyessä, ja pakotti meidät ottamaan toisenkin peräpoijun saman tien, vaikka vetosimme, että tarvitsemme unta ensin.

Iltaan mennessä Liepajasta tuli kaksi venettä meidän jälkeemme, ruotsalainen pallonkiertäjäpariskunta lapsineen ja puolalainen urheiluhenkinen miehistö, jotka olivat olleet edellisessä satamassa kylkikiinnityksessämme. Pallonkiertäjät tulivat viereemme vapautuneeseen paikkaan. He olivat kuulleet, että Liepajasta oli joku suomalaisvene lähtenyt Gotlantiin, että miten ihmeessä ovat sinne tuossa kelissä päässeet. No, tässähän se vene on, ei päässyt länteen, vastasimme. Yhdessä sitten heidän kanssaan odottelimme keliä, joka hellitti vasta viiden päivän jälkeen. Ehdimme vaihtaa kokemuksia satamista ja perheveneilystä samanikäisten lasten leikkiessä milloin meidän milloin heidän veneessä, ja kipparimme pääsi muistelemaan pallonkiertoaan yhdessä samanlaisten kanssa.

Miehistövieraamme joutui Gotlannin sijaan ostamaan toisen matkan Latviaan, ja saapui kuitenkin kaikesta huolimatta onnellisena kannellemme, valmiina purjehtimaan kanssamme mihin vaan seuraavan viikon aikana. Siitä tuli ikimuistoinen viikko Gotlantiin ja Tukholman saaristoon, ja sellainen onnistuu vain, kun vieraallakin löytyy joustovaraa tulo- ja lähtösuunnitelmissa.