Pienten lasten purjehdusretkellä

Ei lapsen ikä aseta rajoja purjehdukselle. Ihan pienenkin vauvan kanssa voi purjehtia, vaikka vain tunnin, ja sitten viettää aikaa veneessä. Alkuun ihan jo veneessä oleminen on seikkailua koko vauvaperheelle, vaikka köysiä ei irrotetakaan. Vauva pärjää kyllä, kyse onkin siitä, kuinka muu perhe ja lähinnä vanhemmat selviävät vauvan kanssa, tai pienten lasten kanssa.

Toki turvallisuusasiat on huomioitava, mutta ennemmin ajattelisin, että jos kotona menee vauvan ja lasten kanssa mukavasti, niin kyllä tilanne sujuu veneessäkin. Vaippoja mukaan, soseita yms., termariin kuumaa vettä. Loppu on sitten jokaisen omasta halusta ja mukavuudesta kiinni, kuinka suurin kantamuksin vauvaperhe tai pikkulapsiperhe varustetaan veneretkelle. Matkan voi valita niin, että kauppa löytyy riittävän usein.

Lyhyelle retkelle riittää pari vaippaa vauvalle ja hiekkaämpäri taaperolle. Äitihän ei mene mihinkään ilman käsilaukkua, sinne mahtuu tyylikkäästi ne vaipat ja sosepurkki.

Tärkeintä on huomata, että vauvan ja pienten lasten purjehdukseen  on varattava lepotaukoja ja kokonaisia lepopäiviä. Mekin huomasimme sen, kantapään kautta. Toisaalta, jos mieli tekee kauemmaksi, siitä vaan. Veneestä löytyy tekemistä taaperolle, köysien laittoa esimerkiksi.

Mitä parempi keli, sen mukavampi purjehtia yön yli. Seuraavana päivänä sitten taaperolle videot pyörimään ja äidille kaikki mahdollinen uni, mitä irti saa.

Yhden yli 20 tunnin siirtopurjehduksen jälkeen, saaristoväylälle saapuessa, aamu oli jo pitkällä, ja heti kun lapsi haukotteli aamupäiväuniaan, niin viidessä minuutissa vene oli ankkurissa saarten kupeessa ja kippari veti sikeitä. Lapsi sen sijaan ei nukahtanutkaan, ja äitinä sitten pötköttelin väsyneenä vieressä. Tunnin parin levon jälkeen matka taas jatkui.

Vauva tarvitsee niin paljon huolehtimista myös veneessä, että lisämiehistöä kannattaa pyytää, jos mahdollista, pitemmille siirtymisille. Gasteista on apua paitsi navigointi- ja kansitöihin, myös kokkaukseen ja lasten kaitsemiseen. Lasten kanssa leikkivät lisägastit ovat meille olleet aina mieluinen ja tervetullut apu.

Kun on levon tarve, veneessä kannattaa nukkua, milloin ikinä mahdollista. Lapsipurjehduksella ja muutenkin.

Alkukevään lumoa

Purjehtia voisi meilläpäin heti, kun vesi on jäistä vapaa, nykymenolla pian jo ennen talvilomakautta, mutta mielellään sitä vielä odottelee lämpöisempää tuulta ja varmuutta, ettei yöpakkasia tule. Jäisiä köysiä on hassua nostella knaapeista, kannen ja laitureiden liukkaus tuo omat vaaransa, eikä muotoonsa jäätynyttä solmua saa avattuakaan.

Alkukeväässä on haurasta kauneutta, lintujen paluu ja lehtien puhkeaminen näkyvät vesillä hienosti.

Kannen alla saimme lämpöä dieselkaminasta ja webastosta, kannen päällä piti pukeutua talvivarusteisiin ja lisäksi lapsille vielä viltit viimaa vasten, istuinlaatikkoon mukavuutta tuomaan lampaantalja ja toinenkin.

Vaikka kuulaat valoisat päivät ja kevätkylmän veden päällä väreilevä viima ovat jotain toista kuin heinäkuun hellepurjehdus, perheemme pitää erityisesti kevään ensimmäisestä purjehdusretkestä. Saimaalla teimme sellaisen hiirenkorvien puhjetessa, matkasimme laguunimaiseen Satamosaareen Suur-Saimaalla. Olimme saaren ainoat vieraat.

Rantautumisen jälkeen koittaa seikkailu, kun lasten kanssa tutustumme saareen, jokainen kivi, käpy ja polku ovat aarteita meille löytöretkeilijöille, on sellainen olo, että olemme ensimmäiset täällä talven jälkeen, mitä kaikkea meille saari nyt tarjoaa.

Kiviä riittää jokaiselle tutkittavaksi, isoja ja pieniä kiviä, vedessä ja kuivalla maalla.

Jääkauden muovaamaa laguunia ja jyrkkää harjua, ainutlaatuista luontoa, eikä tarvitse mennä Saimaata edemmäs sitä etsimään. Satamosaarta ylläpitää Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö. Saaren palvelut ovat retkeilysatamien parhaimmistoa.

No, oli saarella meidän lisäksi jokunen aikainen lintu.

Lehdettöimien puiden läpi väyliltä näkee ihan toisella tavalla maisemia, golfkentät, vielä nukkuvat mökit ja kalamajat. Aalloilla lintuparvet etsivät kotipaikkojaan, muita ei juuri liiku kuin työveneitä ja rahtilaivoja.

Väylä Suur-Saimaalta Lappeenrantaan on paikoin kapea, siinä myös kulkee säännöllinen rahtiliikenne Saimaan kanavan ja lähialueen metsäteollisuuden vuoksi. Kun raskas laiva tulee ahtaalle väylälle, siinä siirtyy paljon vettä, mikä tarkoittaa voimakkaita peräpyörteitä. On tarpeen väistää vaikka väärälle puolelle poijua, jos suinkin vettä riittää. Lisäksi keula kohti laivan aaltoja, ne heilauttavat meidänkin isomman pullukkaveneen niin, että lapset satuttavat itsensä ja joku pöydälle unohtunut muki kaatuu.

 Hieno purjehduskausi alkamassa, sen tietää esikoinenkin, kun pääsee heti alkukaudesta pinnaan kiinni.

Joustava matkasuunnitelma

Joskus ei vain pääse satamasta pois. Joskus ei millään pääse sovittuun määränpäähän perjantaiksi kello viisi. Toisinaan emme voi taata operaattoreiden kuuluvuusalueella purjehtimista maanantaiaamupäivänä. Niinpä joustavuus ja muutoksiin varautuminen on tärkeimpiä asioita, kun sovitaan reittisuunnitelmasta niin pysyvän kuin vierailevan miehistön kanssa. Purjehdussää on vaihtelevaa, ja vaikka ennusteet ovat usein luotettavia, on vaikea toukokuussa varmistaa, missä vene on heinäkuun puolivälissä ja millainen sää silloin mahtaa olla.

Kuvittele, että olet lähdössä töihin ja yrität ajaa pihalta pois lumimyrskyssä, joka kerta kun näyttää hyvältä, tuuli kinostaa lunta esteeksi, näkyvyys katoaa etkä voi olla varma, missä tien reunat kulkevat. Palaat takaisin ja odotat, että sää paranee, jälleen uusi yritys, aura-auto kävi ja pääset eteenpäin, mutta tie työpaikallesi on edelleen tukossa lumimyrskyn vuoksi, joudut menemään aurattua tietä toiseen kaupunkiin, jossa on sisarkonttorinne, no ajele sinne sitten töihin, tai palaa pihallesi odottelemaan. Parempi sää tulee ennemmin tai myöhemmin. 

Laskimme, että voimme vastaanottaa miehistöön täydennystä Visbyssä heinäkuun tiettyinä päivinä, no, jos ei ihan perjantaina, niin lauantaina. Niinpä vieraamme varasi menomatkan Gotlantiin, että voisi liittyä seuraamme sovittuna aikana. Olimme viettäneet ihanaa aikaa Latvian ja Liettuan hiekkarannoilla eri satamissa ja oli aika jatkaa länteen kohti Gotlantia. Monta päivää oli puhaltanut voimakas länsituuli, joka toi satamiin veneitä Saksasta, Puolasta, Tanskasta ja Ruotsista. Satamat alkoivat täyttyä, kukaan ei päässyt ulos, Liepajan satamamestarilla alkoi tulla pientä jännitystä, sillä hänen pitäisi jostakin taikoa lisää paikkoja viikonloppuna saapuvalle parinkymmenen veneen eskaaderille.

Säätiedot näyttivät pientä 6-8 tunnin ikkunaa meille kohti Gotlantia. Sen jälkeen länsituuli taas puhaltaisi. Lähdimme yötä vasten, ja kun joenmutka avautui merelle, taivaanranta oli vaarallisen kauniin näköinen. Pitäisiköhän meidän kuitenkin vielä jäädä odottelemaan, kävi mielessäni. Aallonmurtajan aukosta näkyi horisonttiin asti myrskyävää meriviivaa, ja kun pääsimme rantavallien suojasta tuuleen, totuus alkoi paljastua. Merenkäynti oli edellleen sellainen, ettei länteen, vasten aaltoja, ollut menemistä. Aallonmurtajan suojassa käännyimme pohjoisen aukosta ulos, ja sivumyötäisessä kohti Gotlannin pohjoiskärkeä. Sekin osoittautui liian vastaiseksi suunnaksi. Painava pulllukkaveneemme ei ole ennen hyppinyt siihen malliin, vain käsiohjaus oli mahdollinen, kunnes olisimme syvemmällä näistä matalista hiekkapohjaisista vesistä.

Kippari ohjasi parhaan taitonsa mukaan, pyysi minua kuvaamaan, ainakin niitä 8 solmun ylittäviä vauhtipiikkejä, mutta luovuin yrityksestä, mahdotonta saada siinä tempoilussa hämärässä tarkkaa kuvaa, mahdotonta pysyä itse pystyssä samanaikaisesti. Ja piti mennä perähyttiin pitämään lapsia kiinni punkassa.

Puristin lapsia viereeni, makasimme perähytissä ja pidin meitä lihasvoimin punkassa kiinni. Parin mailin päästä vaihdoimme myötäiseen ja kohti Latviaa, jossa ainoa tällä kelillä sopiva satama oli Ventspils, lähempi Pavilostan kapea aallonmurtaja suljetaan kovilla länsituulilla. 

Tulimme aamuvarhain Ventspilsiin, erittäin uupuneina keikuttavan yölegin jälkeen. Satama oli täynnä, eikä meitä autettu rantautumaan, mutta saimme kädet väsymyksestä täristen itsemme tungettua sopivimpaan väliin. Vieressä oleva saksalainen pelkäsi, että iso veneemme lunttaa ja naarmuttaa hänen venettään tuulen yltyessä, ja pakotti meidät ottamaan toisenkin peräpoijun saman tien, vaikka vetosimme, että tarvitsemme unta ensin.

Iltaan mennessä Liepajasta tuli kaksi venettä meidän jälkeemme, ruotsalainen pallonkiertäjäpariskunta lapsineen ja puolalainen urheiluhenkinen miehistö, jotka olivat olleet edellisessä satamassa kylkikiinnityksessämme. Pallonkiertäjät tulivat viereemme vapautuneeseen paikkaan. He olivat kuulleet, että Liepajasta oli joku suomalaisvene lähtenyt Gotlantiin, että miten ihmeessä ovat sinne tuossa kelissä päässeet. No, tässähän se vene on, ei päässyt länteen, vastasimme. Yhdessä sitten heidän kanssaan odottelimme keliä, joka hellitti vasta viiden päivän jälkeen. Ehdimme vaihtaa kokemuksia satamista ja perheveneilystä samanikäisten lasten leikkiessä milloin meidän milloin heidän veneessä, ja kipparimme pääsi muistelemaan pallonkiertoaan yhdessä samanlaisten kanssa.

Miehistövieraamme joutui Gotlannin sijaan ostamaan toisen matkan Latviaan, ja saapui kuitenkin kaikesta huolimatta onnellisena kannellemme, valmiina purjehtimaan kanssamme mihin vaan seuraavan viikon aikana. Siitä tuli ikimuistoinen viikko Gotlantiin ja Tukholman saaristoon, ja sellainen onnistuu vain, kun vieraallakin löytyy joustovaraa tulo- ja lähtösuunnitelmissa. 

Linnut

Purjehtiessa tulee tarkkailtua lintuja, vaikkei bongari olisikaan. Lintuja ilmestyy purjehtijan seuraksi keskellä yötä aalloista ääneti, tai ne lentävät hiljaa yli yksin, kaksin tai parvessa. Ne vahtivat pesää luodolla tai aallonmurtajalla, nostaen kaulaansa kun vene ohittaa pesän läheltä, poistumatta kuitenkaan.

Ne kirkuvat joskus aamulla kalastajien yllä satamassa, merellä hyökkäävät suurena joukkona kalastusveneen peräaaltoihin.

Joskus näkee lokkeja ja tiiroja yhdyskunnittain vartioimassa verkkoja ja pyydyksiä.

Lintujen muuton aikaan Viron saaristossa on ruuhkaa, lintuparvet lentävät joko aivan veden yllä pitkänä jonona tai muutaman metrin korkeudessa. Niitä menee sivulta edestä ja yläpuolelta ohi jatkuvasti, läheltä ja kaukaa.

Sadat joutsenet piirtävät ruovikon rajaan valkoisen viivan kesäkuun aamuina ruokaillessaan poikasten kanssa.

 Pesintäaikaan Viron saaristossa on purjehtijalla oivalliset mahdollisuudet tarkkailla pesiviä lintuja, vaikka lähietäisyydeltä satamien suulla tai aallonmurtajilla. Väylä Kuressaaren jahtisatamaan on mainio paikka lintujen ystävälle - lintuja kammoksuvan purjehtijan kannattaa pysyä kannen alla, hajut, äänet ja läheltä lehahtavat linnut eivät jokaista miellytä.

Joskus lintu tulee kylään. Väsyy lentämiseen ja havaitsee veneen, jonka suunta näyttää hyvältä. 

Mieheni kanssa saimme kyytiin Guernsey - Brighton -legillä kyyhkysen, joka otti tottuneesti meiltä ruokaa vastaan ja käyttäytyi hienostuneesti köysiboksissa nukkuen mieheni kengässä. Arvelimme sen olevan ylhäistä brittiläistä sukua, ties vaikka kirjepulu, kuvasimme sen renkaatkin, taisimme siitä jonkun tiedustelunkin laittaa, johon ei tullut vastausta. 

Lintu lehahti suoraan istuinkaukaloomme heti Guernseyltä lähdön jälkeen kuin olisi ollut pysäkillä bussia odottamassa. Ensimmäisen kerran kyyhky lähti lentoon Isle of Wightin näkyessä horisontissa, mutta palasi takaisin. Toisenkin kerran se teki pienen kierroksen, mutta vasta kolmannella kerralla, Brightonin rantojen jo erottuessa selvästi, taisi olla oikea pysäkki, ja se lensi kohti kaupungin keskustaa. 

Keskellä Pohjanmerta veneen sisään lensi pieni uupunut lintu, yöllä, ja tuli sisälle karttapöydän luo, ilmeisesti lämmön ja valon houkuttelemana. Rantaviivan näkyessä kippari nosti linnun kannelle ja toivotti sille hyvää matkaa. Sinne räpytteli kohti rantaa. 

Kaikki kohtaamiset lintujen kanssa virkistävät purjehtijan mieltä ja tuovat matkaan ja vahtivuoroihin vaihtelua.

Viulunsoittoa purjeveneessä

Vene keinuu tasaista vauhtia, on mukavan reipas sivumyötäinen Hebridien merellä. Otan laulukirjan ja laulelen sitä umpimähkään, kunnes vaihdamme kurssin myötäiseen ja siirrymme saarten väliin. Keinuminen lakkaa, mutta alkaa sataa. Kahvit miehistölle, ja viulu esiin. Soittelen salongissa mitä mieleen tulee.

Ja illalla kanavan suulla, hyvän päivällisen jälkeen, myrskylyhdyn valossa soitan vielä. Takana on meri, edessä on nousu vuorten väliin, järvien ja merihirviöiden kanavaan. Jospa soittaisi jotakin skotlantilaista.

Yhdellä sululla pysähdyimme hetkeksi, matkamuistomyymälästä löysin skottilaislaulukirjan. Ihanaa, taas lisää musiikkia! Karkotin soitollani Loch Nessin hirviön, tai sitten se kuunteli kölin alla. Merihirviötä emme nähneet, mutta Kaledonian kanava jäi iäksi mieleen lampaantuoksuineen, lehmineen, linnanraunioineen ja vuorineen.

Romantiikka purjehduksella

Arjesta on romantiikka kaukana – pätee myös matkapurjehduksessa. Mutta kuten elämässä yleensäkin, arkiaherrusta piristää kummasti kaunis auringonlasku, rauhallinen hetki kahdestaan rannalla, tai riemukas yllätys meille tai muille.

Älä kokkaa kuoppaisessa kelissä

Takana oli yön yli meren ylitystä, ja meille myötäinen tuuli oli nousemassa navakasta kovaksi. Makaronit kiehuivat kattilassa, ruokaa piti saada, että jaksaisimme viimeiset mailit ja rantautumisen. Vaan mitä tapahtuu, kun meri mataloituu ja saavumme avomereltä saariston lähelle?

Muutama kuoppa tuli aallokossa vastaan tiukalla väylällä, jossa piti varoa veden alaisia ja päällisiä luotoja. Ei siis voinut myötäillä aaltoja. Makaronikattila pomppasi pidikkeistään ja kirjat hyllystä. 

No, sattuuhan sitä. Keli koveni, luotsikutteri porhalsi vastaan ja häipyi pomppien ja roiskien töihin jonnekin avomerelle, me pääsimme Utöön satamaan myrskyltä suojaan ja lepäämään, tai siivoamaan.