Jokaisen matka on ainutlaatuinen

Ei ole samanlaisia purjehduksia eikä kahta samanlaista matkaa. Kaikkialla on joku jo käynyt, jokainen ravintola ja kadunkulma kuvattu, katusoittajat videoitu, ’minätälläkuuluisallanähtävyydellä’-kuvat otettu. Miksi kuitenkin haluamme seurata muiden matkoja, katsoa uusia kuvia samoista kohteista, lukea jälleen kuinka ihanaa oli sillä kuuluisalla aukiolla auringon laskiessa?

Purjehtija kuvasi sadekuuron sademetsäsaarella.

Kertojan ja kuvaajan vaihtuessa näkökulma vaihtuu, tunnelma muuttuu. Aika jättää jälkensä paitsi kohteeseen myös kuvaukseen, juuri tänään käytetään tietynsävyistä filtteriä ja kakskymppinen matkaaja muokkaa kuvaa kuin puhekieltään erottuakseen viiskymppisistä reissaajista. Siksi jokainen matkakertomus on erilainen.

Matkailija kuvasi trooppisen hibiskuksen.

Matkapurjehduksella sää vaikuttaa kenties kaikkein eniten kertomuksen sävyyn, filttereitä ei kuviin välttämättä tarvitse lisätä, kun jokainen auringonlasku on kuitenkin erisävyinen, kuun värjäämät aallot erilaiset jokaikinen yö. Karibiakin on erilainen kullekin veneelle, vaikka sama palmuranta pysyy suosikkikuvien taustana. Muutenhan maakravut eivät uskoisi purjehtijan käyneen Länsi-Intian saarilla, Pienillä-Antilleilla tai miksi Karibian saaristoa kutsutaankaan. Purjehdus tropiikissa on kuitenkin paljon muuta kuin palmuja ja korallihiekkaa. 

Matkapurjehtija kuvasi korallikiven korallihiekalla.

Puhtaan rauhallisen palmurannan löytäminen voi olla vaikeaa, näille rannoille matkustaa muitakin kuin juuri minä ja sinä, suuria kaupunginkokoisia laivoja pysäköi lähelle ja väki purkautuu sieltä yhteysveneillä rannoille päiviksi. Taloja ja vuosittaisten myrskyjen tai hurrikaanien riepottamia tönöjä on rannoilla ja laitamilla, resorttien työntekijät kiillottavat hohtavaa yksityisrantaansa harjalla joka aamu, turisteille syötettyjä jättisimpukoiden kuoria lojuu röykkiöinä veden alla hurrikaanin riepottelemina ja rannan laitamilla kasattuina, pientä muoviroskaa, grillausjätettä sekä sargassoa saattaa löytyä paratiisirannaltakin juuri silloin kun sinne matkaaja saapuu kameroineen. 

Trooppinen Karibianmeren ranta.

Loistoveneiden henkilökunta järjestää köydet ja putsaa lentokalat ja linnunkakat hohtavalta kannelta. Näille suurille jahdeille asiakkaat tulevat juhlimaan hääpäiväänsä tai pyöreitä vuosiaan, tai joku kovasti töitä painanut saapuu muutaman päivän lomallaan lepäämään ennen uurastuksen jatkumista. Vieressä kalastaja tulee tarjoamaan sukeltamaansa hummeria tai seivästämäänsä barracudaa, jos vaikka saisi sen myytyä hyvällä hinnalla, niin saisi maksettua kaasupullon perheelle ja lapselle uudet housut. Ristiriita hyvinvoivien ja vähävaraisten välillä on niin selvä, että hyvinvoivien loistojahtityöntekijöiden on neuvoteltava hinnasta, annettava osuutensa paikallisyhteisölle. 

Veneen kannelta kuvattu fregattilintuja.

Aamuinen ankkurimaisema vaihtuu vaikka ankkuri pitäisikin, veneet ympärillä lähtevät ja saapuvat, kevään karnevaali pukee rannat väreihin, jouluna ledivalot kiemurtelevat palmuissa. Paikallisiksi muuttuneet entiset valtameripurjehtijat kuuntelevat ensin lahden purjehtijayhteisön aamuradion, sitten hakevat jollalla rannan puodeista leivän, pullon voiteluöljyä ja vesikanisterin. Loppupäiväksi he sulkeutuvat aurinkokatoksensa ja kuomujensa suojiin työskentelemään loputtomissa huoltotöissään ja kirjoittamaan kommentteja purjehtijayhteisöjen keskustelupalstoille. Välillä rannalla on yhteinen peli-iltapäivä, joku pubi järjestää grillikanaillan, purjehtijat sopivat yhteisen retken ostoskeskukseen tai vuorenhuipun valloitukseen. 

Kuva yrittää kertoa kulttuuri- ja yhteiskuntaeroista.

Vuokraveneet tulevat viikko-ohjelmansa mukaisesti illalla ennen auringonlaskua vauhdilla ankkuri puoliksi vedessä, ajavat veneiden välistä eturiviin rannan lähelle ja rops, ankkuri tuohon, ja hyvin pian jo korkki poksahtaa, selfiet lauotaan yhteishurrauksin, hypyin, selfiehymyin ja tekstein ’minätäälläupeassasaaressa’, ’unelmaaonuskokaa’, ’tositosihuippua’.

'Hei mulle rojaltit tästä kuvasta, oon piraattielokuvan tähti.'

Yhtenä iltana seuraan tällaista vuokravenehurmiota istuessani kannella. Nyt jo sysipimeässä kuulutetaan vhf-radiossa, että satamassa on irtipäässyt vene, sadepuuskassa kai karannut, näemme sen kannelta, samoin läheinen ruotsalaismiehistö näkee, ja ruotsalais-suomalainen pelastuspartio toimii välittömästi, kahden jollan voimin saavat irtipäässeen veneen pidettyä niin, ettei se karkaa Karibianmerelle kohti Panamaa, hälyttävät radiolla venepoikia apuun. 

Kuvattu muovittomuuskampanjaa, sonni tuli mukaan ilman kuvauslupaa.

Vuokraveneessä on täysi kansivalaistus päällä ja aloitetaan grillaus ja yhteislaulu onnellisen tietämättöminä parinsadan metrin päässä olevasta karanneesta veneestä ja sen mahdollisesta törmäysriskistä muiden ankkuripaikan veneiden kanssa.

Purjehtijan auringonlaskukuva tungoksessa.

Radiossa jenkkikorostuksella puhuvat purjehtijat toppuuttelevat hätää, että odotellaan ennen kuin kaikki laskemme kymmeniä jollia veteen, näyttää siltä, että siellä on jo joku auttamassa irtipäässyttä venettä. Olisi toki voinut vielä yksi jolla tulla mukaan, irronnut vene oli raskas pideltävä mainingeissa, aalloissa, virrassa ja tuulessa. Vihdoin päivystävä venepoika (ammattinimike, joka tarkoittaa tässä lahdessa täysin ammattimaista satamavahtia) saapuu paikalle kumijollia tehokkaammalla veneellään ja suomalais-ruotsalais-paikallinen vene-jollayhdistelmä saa hinatuksi irtipäässeen veneen hätäpoijuun.  

Matkailija yritti kuvata villiä mona-apinaa viidakossa, mutta kuvauslupa puuttui, niin apinakin pysyi piilossa.

Aikaa ei kulunut kauaa, mutta jokainen minuutti tuntui pitkältä tässä läheltäpiti-tilanteessa. Vuokravenekin ehti saapumisinnostukseltaan rauhoittua viinilasiensa ääreen ja hitaammat kappaleet soivat kaiuttimista.

Matkapurjehtijalapsi kuvasi auringonnousun tulivuoren takaa.

Matkapurjehdus voi olla joillekin onnellisten trooppisten kuvien jakamista, se voi olla yhdessäoloa ja tutustumista muihin purjehtijoihin, tai yksinäistä eloa kirjoittaen ja aikaa kuluttaen. Joillekin se on hyvän mielen jakamista ja paikallisyhteisön auttamista, toisille luonnon tutkimista ja rantojen siistimistä muovista. Jokainen löytää oman onnensa ja asiansa, joiden avulla aikaa tropiikissa viettää. 

Matkapurjehtija tuli trooppisen sateiselle rantalounaalle ja näki sarvikuonokoristeen.

Arkeen kuuluu myös muuta kuin onnellisia hetkiä, töitä, koulua, huoltoasioita, asioiden selvittelyä, siivousta, korjausta, asennusta, hikeä. Niiden rinnalla pienet hetket kohoavat loistoon. Nyt blogia viimeistellessäni illan sadekuuron jälkeen sammakot ja muut täyttävät kostean pimeyden piipityksillä, naksutuksilla ja sirityksillä. Aamulla, kun satama on hiljainen ja tuuli nousee, tee höyryää ja kannella riippumatossa nappaan tuoreen banaanin puomista roikkuvasta tertusta aamiaiseksi, silloin tuntuu hyvältä olla kaukana aikavyöhykkeiden takana.

Valitsin julkaisun kuviksi näkökulmia, joita ei ensimmäisenä tule mieleen kyseisistä kohteista. 

Katsoja saa päätellä, mitä yleensä noissa kohteissa kuvataan somessa jaettavaksi.

Atlantin ylityksen unelma ja todellisuus

Kirkasta vettä, hiekan eri värit. Sandy-saaren poijupaikka Grenadalla.

Talvi-iltoina ennen venemessujen pöräyttämää venekevään alkua on mukava suunnitella uusia purjehduksia tulen loimottaessa takassa.   

Tuhansia purjehtijoita päivittäin vetävä Tobago Cays, karibiapurjehtijan unelmakohde, Saint Vincent ja Grenadiinit.

Unelmia pitää olla, suunnitelmia saa olla paljon. Onko unelmana ylitys vai sen jälkeen tapahtuva purjehdus, kannattaa miettiä, mitä oikeastaan odottaa purjehdukselta. 

Shoppailupäivä, uudet skuuttiköydet, sähäkkä väri, sopii laukun hihnaan kivasti.

Mikä toteutuu, siihen tarvitaan päätös ja aikataulu, paljon tiedonkeruuta, veneen läpikäymistä ja meriosuuksien miettimistä. Mikä veneessäni kuluu eniten tuolla osuudella? Mukaan kulumalistaan liitetään purjehdus- ja navigointivälttämättömyyksien lisäksi arjen perussetti: jääkaappi, liesi, vessa, vesihana tai -pumppu, yövalot, tuulettimet, meripunkan laita. 

Ja siitä se lista alkaa. Loputon lista, jonka joka asiaa ei voi tehdä tai hankkia, listoja ja budjetteja yhtä monta ja erilaista kuin on purjehtijaa ja venettä maailmalla. 

Taas uusi kuuma ja kostea päivä alkaa Atlantilla. 

Niin ja ne valoisat kesäyöt jäävät taakse melko pian Itämeren jälkeen, Atlantin ylityksellä tradewinds-leveyksillä joulukuussa pimeää yötä on reilu 13tuntia ja polttavaa päivää 11 tuntia. Erilaisia valoja kansitöihin, korjauksiin, lukemiseen, sisätöihin, ruoanlaittoon yms. ei voi olla liikaa. 

Torstaina pitää hankkia annettu määrä köyttä ja narua.

Järjestelmällisyyden ja organisointihypetysten mukaan hankintalistaan tehdään välttämättömyysvärit elintärkeästä tarvikkeesta arjen luksukseen sekä vaihtoehtoiset edullisemmat keinot, voiko jo jotain olemassaolevaa hyödyntää. Aikainen hankinta takaa tuotteen mahdollisen testauksen ja tarvittaessa vaihtamisen, ostan sitten sieltä -taktiikalla ei ehkä säästä rahaa, ja saatavuudestakaan sitten siellä en olisi niin varma. 

Budjetoinnissa ylitykselle kolmannes kokonaiskuluista saattaakin mennä ruokakauppaan ja marketteihin. Kaikkea tarvittavaa koko matkalle ja takaisinkin, tai ainakin kolmasosa enemmän kuin matkan kesto. Sillä jos valtamerellä jotain tulee, kunhan ruokaa ja juomaa riittää kaikki on hyvin. 

Muonavarojen pakkaaminen ja järjestäminen vie paljon aikaa. 

Bunkrausta tarvitaan ruokaan mutta myös siivousaineisiin ja -välineisiin, ensiaputarvikkeisiin ja kestäviin arkihyödykkeisiin unohtamatta meriystävällistä tiski- tai aurinkovoidetta, riittävästi säilytysrasioita ja -pusseja, talouspaperia (mm. öljyisiin korjaustilanteisiin) ja hyviä jätesäkkejä (myös öljyisten korjaustarpeiden säilömiseen sopivaan jätteenkeruupisteeseen saakka) oi ja ne puhelinten ja pädien latausjohdot, niitä ylimääräisiä ja säilytys kosteudelta suojassa tiiviissä rasiassa. Meillä juomia riitti vielä viikoiksi toisella puolella, ruokia on edelleen jäljellä, suklaatakin jopa.  

Hätämuona pakattu.

Mutta kaikki tämä hankinta on turhaa, jos suunnitelma ja unelma kelluvat hataran risulautan päällä, jos kippari ja miehistö eivät ole täysin kunnossa tai yhteishenki säröilee tai tehtävänjaossa on epäselvyyttä. Sillä todennäköisesti vene kestää ja miehistö väsyy. Väsymyksen vuoksi asioita ei huomata tai toteuteta ajoissa, jolloin jotain ennakoimatonta tapahtuu. Ja valtamerellä varmaa on, että yllätyksiä tulee. 

Atlantinsinistä sivumyötäistä.

Kaikki tämä hyväksi kokemani jo aiemmin monien purjehtijoiden suulla kerrottu monissa ylitysjutuissa tavalla tai toisella. Ovatko kaikki näin tehneet, sitä ei kerrota. Koska ei tarvitse, parempi näin.

Tämän mukaan ei sitten ihan muonitettu, mutta sinne päin.

Mitä haluaisin tuoda enemmän esille, mistä en oikein ole löytänyt juttuja, on sen ymmärtäminen, ettei valtameren ylitys ole ollenkaan sama kuin pitkätkin legit rannikkojen lähellä. Ettei välttämättä mikään mene suunnitelmien mukaan. Että huomaan yllättyväni, miten raskasta valtameren ylitys voi olla luottaessani veneeseen enemmän kuin omaan jaksamiseeni. Että joudun päivittäin tiputtamaan ennakoimaani vaatimustasoa suunnitelmien mukaisessa ruoanlaitossa, siivouksessa, tiskauksessa, lukemisessa, mutta laulaa voin enemmän kuin ajattelinkaan. Että joku miehistössä nauttii innoissaan kaikesta ja toinen säästää voimiaan aina seuraavaan yöhön. 

Aamun kajo Afrikan yllä ja joulua enteilevä planeetta.

Ettei unelma tähtitaivaasta ja auvoisesta keinumisesta ehkä toteudu, mutta mustanpimeä sade iskee vasten poskea ja jyrkkä sivumaininki tönäisee rajusti venettä pahimmillaan vain muutamien sekuntien välein tauotta usean vuorokauden tai jopa viikon ajan. 

Trooppinen sadekuuropuuska lähestymässä.

Ettei suunniteltuja puolivälin illallisia, juhlaruokia tai pikkujouluglögejä jaksa tai pysty kukaan tekemään, mutta tölkkejä avaamalla saadaan papusalaatti jotenkin kuppeihin ja syötyä. Että hikoilet enemmän kuin koskaan yhdenkään suorituksen aikana, hikoilet auringonnoususta auringonlaskuun, vesilasin juotuasi hikipisarat vasta vuotavatkin noroina poskia pitkin takaisin suuhun. 

Että unohtumaton kokemus ylitys on, on todellakin. Kuten keskellä valtamerta  unohtumattomasti hoitaa mahataudin saanutta lasta, valvoa kuutamoyössä kannella kuumeinen lapsi sylissä, delfiinien hopeisten selkien kimaltaessa aivan vieressä. Sairastaa sitten tauti itse niissä lämpötiloissa, missä voi sulaa, sitten yrittää toipua ja samalla muonittaa miehistöä ja hoitaa oma vahtiosuus ajallaan. 

Että viestit muilta veneiltä ja kotitukijoukoilta ovat päivän kohokohta, että jokaista auringonnousua odottaa kuin joulua, auringonlaskun kellonaikaa seurataan ja raportoidaan minuutin tarkkuudella, että päivän säätä tarkastellaan kuin arpakuponkia - voi ei, ei vieläkään kunnon sivumyötäistä ilman ristiaallokkoa. Tai odotat tuulta massiivisten kaukaa tulevien maininkien vyöryessä niin hitaasti, että horisontista nouseva aurinko katoaa välillä pitkäksi aikaa mainingin taakse. 

Pienten valaiden lauma tyynessä, mutta valtavan pitkässä mainingissa.

Kuinka onnelliseksi ihminen voi tulla valaan näkemisestä, yksittäisestä linnusta, lentokaloista ja vahvan saaliskalapalan paistamisesta.  Siitä kun oma lapsi nauttii yövahtivuorostaan ja raportoi videolleen veneen vierellä auringonnousussa nukkuvasta valaasta.

Kap Verden vihreä saari Sao Antonio.

Että purjehtijayhteisön voima paljastuu lopullisesti vasta satamaan tullessa, lämpimässä vastaanotossa, laiturille astuessani 16 vuorokauden ylityksen jälkeen, siinä kanssapurjehtijat vieressäni tervehtivät, kuuntelevat, onnittelevat ja ovat niin läsnä kuin ihminen voi ihmiselle olla. Ja että laituriin pääsyn jälkeen tarvitaan usean päivän lepoa, paljon purjehdustarinointia ja laskevan auringon seuraamista yhdessä rakkaan perheen kanssa, tällä kertaa maista käsin. 

Vihdoin palmupuu ja korallihiekkaranta, rankan ylityksen palkinto. 

Valokuvat ja oikeudet / photo copyrights: Viulistigasti.

Venekirjaston tietokirjoja

Kun viimeksi tulimme veneeltä kotiin, punnitsin matkalaukut tarkasti, sillä tyhjensin paljon kertynyttä tavaraa pois. Matkamuistoja, kuten ämpärillinen simpukoita, joista jokaisesta lapset muistivat keruupaikan ja tilanteen, joihinkin simpukoihin oli kirjoitettu jotakin leikkeihin liittyvää, kuten rotan postilaatikko. Kiviä, jotka oli vanhempien vastusteluista huolimatta salakuljetettu tai saatu veneeseen, ja joista lapset myös muistivat löytöhetken ja lisäksi niillä kivillä oli lähes jokaisella jokin tehtävä kuten siilin kännykkä tai muuta. 

Lisäksi oli kirjoja. Koska olimme poistuneet kotimaan aluevesiltä jo hyvän aikaa sitten, päätin viedä kotiin kotivesistöihin liittyvää kirjallisuutta.

Matti Hakulinen, Suursaimaa – hiekkarantojen elämää 6000 vuotta sitten, Geomatti Oy 2012. Ostin sen, kun olin soittanut viulua auringon laskun aikaan kalliomaalausten alla. Upea teos Saimaa-purjehtijoille, jotka ilta-auringon kimalluksessa istuvat keltaisen hiekkalaguunin rannalla, joille Astuvansalmen ukon edessä yöpyminen kihelmöi nahassa, joille muinaisrannan mustikkamättäät tarjoavat muutakin kuin superruokaa, joille veneily on enemmän kuin navybluen sävyisissä vaatteissa killuminen laiturilla.

Markku Jokinen & Heikki Willamo, Pohjoinen Itämeri, Otava 2006. Olen ihastunut luontokuvakirjoihin, joissa kerrotaan tietoa ja tarinaa myös. Meidän kotirannoilta tämä upea kuvateos, jonka tekstit kertovat tuokioista eri vuodenaikoina. Purjehtijoille, joiden kausi on pidempi kuin 2kk vuodessa, ja joille purjehdus kotirannoilla on muutakin kuin terassien ja festareiden etsimistä.

Viaporista Suomenlinnaksi, Liisa Eerikäinen et al., Multikustannus Oy 2006. Monitieteinen kokoomateos eri kirjoittajilta, jotka ovat paneutuneet Suomenlinnan historian vaiheisiin. Kirjassa on jo opiskeluajoista asti minua kiinnostanutta tietoa Seija Lappalaisen kattavassa artikkelissa Viaporin musiikkielämästä. Venekirjastoomme tämä kirja kuului melkein painotuoreena. Ihana purjehduskohde tuo Suomenlinna pääkaupunkilaiselle silloin, kun esimerkiksi pienen lapsen kanssa ei oikein jaksa kauemmaksi mennä. Ruoho on vihreämpää jo Suomenlinnassa. Menimme naimisiin tuolla saarella purjehtijoiden ja ystävien ja sukulaisten ympäröiminä, mikä myös perustelee kirjalle paikan hyllyssämme. 

Yrjö Kaukiainen, Rantarosvojen saaristo, Itäinen Suomenlahti 1700-luvulla, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006. Jännitystä ja kiinnostavaa historiaa, purjehtijoille, jotka koluavat saaristoamme  Helsingistä reilusti itään. Pitäkäähän luukut kiinni yöllä ja varokaa valheellisia merkkitulia yöpurjehduksella!

Melkein kotivesiltä, Gotlannin vesiltä, löytyi myös kotiin poistettavaksi seuraavat venekirjaston kirjat:

Vuorenhaltijan Sali, Kolme poikaa löytävät kulkureitin Lummelundan luolaan. Lars Olsson 1989, ensimmäinen suomenkielinen painos 2005, Godrings Tryckeri AB 2005. Tosikertomus, vaikka tätä lukee kuin Viisikkokirjaa, suosittelen kaikille luolissa seikkaileville lapsille! Ja luolassa kannattaa käydä opastetulla kierroksella koko perheen voimin.

Visbyn kujilta etsiskelin joskus kattavaa opasta Gotlannin luonnosta, ei pelkästään geologiasta tai vain linnuista, ja sitten silmäni osuivat englanninkieliseen kirjaan Outdoor Gotland, joka sopi tarkoituksiini. Gotlannissa olisi niin paljon ihasteltavaa geologisesti, ja samasta syystä saaren kasvit ovat omanlaisiaan. Tämä kirja kertoo vastaukset polttavimpiin kysymyksin fossiileista, orkideoista, linnuista ja kukista. Perhoset, linnut ja orkideat saattavat osua silmiin sopivana vuodenaikana helpommin tämän kirjan avulla. Ja ne geologiset kohteet taas nököttävät paikallaan kaikkina vuodenaikoina. Kirjassa on erinomaiset kartat, joihin on numeroitu tekstissä esiteltävät luontokohteet ja kerrottu luontopolkujen aloituspaikat. Field Guide to Outdoor Gotland, Natural History and Wildlife, Jens-Henrik Kloth and Ulf Lovén, Gotlands Fornsals förlag, 2002.

Lopuksi tähän venekirjastopäivitykseen haluan lisätä pari kirjastosta jo useasti lainaamaani kirjaa, joita ei vielä ole venekirjastossani, mutta hankintalistalle ovat päässeet.

Meret, maapallon siniset kasvot, Kaj Myrberg & Matti Leppäranta, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2014. Erittäin kattava ja ajankohtainen suomenkielinen teos sinisen planeettamme merten virroista, voimasta, vaikutuksesta elämän mahdollistavaan systeemiin – ja myös ihmisen toiminnan vaikutuksesta merten systeemiin. Olin erittäin iloinen löytäessäni tämän lähikirjastostani melko pian teoksen julkaisemisen jälkeen. Teos sai 2015 kunniamaininnan Vuoden tiedekirjana. Kirjan avulla olen paitsi oppinut itse, myös osannut vastata lasteni mitä moninaisimpiin kysymyksiin meriin liittyen. Suomeksi, googlaamatta.

Lainassa siitä erinomaisesta lähikirjastosta juuri nyt: Jessica Haapkylä, Merten koralliparatiisit, tutkimusmatka herkkiin ekosysteemeihin, Into Kustannus Oy, 2016. Loistavaa, että suomeksi on saatavilla edellisen teoksen lisäksi meriin liittyen tämä ajankohtainen teos.  Kirjaa lukiessa pääsee mukaan Haapkylän tutkimusmatkoille eri puolille maailmaa, ja samalla seuraamaan tutkijan kasvamista järvisukeltajasta korallien tutkijaksi, meribiologian tohtoriksi. Tietopaketit koralleista ja niiden tilasta on jaoteltu helposti luettaviksi kappaleiksi, ja jännityksellä lukija seuraa aina uusien sukellusten onnistumista välillä hyvin haasteellisissa olosuhteissa. Suosittelen tätä kirjaa jokaisen lämpimillä vesillä purjehtivan suomalaisen venekirjastoon. Vielä on koralleja jäljellä, vielä on toivoa.

Kivipainotteiset kuvat eivät liity teksteissä mainittuihin kirjoihin millään tavalla, kuvat ovat minun ViulistiGastin ottamia ja kenties ilmentävät ajatuksia, joita kirjat ovat minussa herättäneet.

Päivitykset naamakirjassa Matkapurjehdus elämäntapana -sivulla

Olen käytännön syistä joutunut jättämään tämän median puoleksi vuodeksi väliin ja päivittänyt siinä naamakirja-alustassa jotakin. Mene siis siellä fasessa hakuun ja kirjoita Matkapurjehdus elämäntapana, niin pääset katsomaan jotakin viimeisimpiä ajatuksia ja kuvia.


Matkapurjehdus elämäntapana -sivustoilla kirjoitan vapaasti mitä mieleeni tulee tästä aiheesta. Purjehtinut olen koko ikäni, viimeiset viisitoista vuotta mieheni kanssa ja viimeiset kaksitoista vuotta perheenä, ja nyt olen kaunis neljävitonen, niinpä kokemusta on.


Jotta jännitys säilyisi, en lupaa, kumpaa mediaa käytän enemmän, tätä vai sitä. Enkä lupaa myöskään, kuinka usein päivitän.

Mieli tekee kirjoittaa, mutta arki vie maissa ja merelläkin, lisäksi käytäntö merellä on toinen. Nettiyhteydet ovat huonot heti Suomen jälkeen, ja tämä media, jolla tämän blogin joskus perustin, ei aina toimi hyvin kuin pc:lläx kaikenkirjavista käyttöä helpottavista sivelluksista huolimatta, ja veneessä käytän tietsikkaa täysin muihin asioihin kuin tällaiseen harrastusblogiin.


Vinkkinä siis matkapurjehtijoille, jotka suuntaavat etelään tai muualle, kevyt ja helppo somealusta toimii, ja kaiken pitää olla hyvin yksinkertaista ja helppoa sillä laitteella, jota eniten käytät. Minulla se on kännykkä, joka ei edes ole uusin, mutta kuitenkin. Se toimi laskunmaksussa ja navigoinnissa, säätiedoissa ja viestinnässä, delfiinikuvauksessa ja kasvibongauksessa. Perheellämme on kaikilla saman merkkiset omppukännyt, joten jos minä vahingossa heitän kännykän lokinnokkaan, voin kirjautua toisella kännyllä sisään ja jatkaa navigointia seuraavaan satamaan ja kännykauppaan asti.

Tämä kännynvaihdon kirjautuminen vaan ei toimi sitten merellä vaan verkossa. Sen takia meillä on navigointiohjelma aina vähintään kolmella kännyllä ladattuna ennen merelle lähtöä. Ja karttapöydän pc, ja plotteri, ja käsigps, ja iridiumgo, ja paperikarttoja ym ym. Tapasimme pallonkiertäjäystävämme Kanarialla ja hän naurahti kipparimme "kolme varalla jokaiselle tärkeälle laitteelle" -varustautumiselle. Mutta totuus on molempien suusta, että jokainen laite hajoaa vähintään kolmesti. Jokainen. Laite. Jokainen. Kone. Kolmas. Kerta. Ne ajat on viime vuosituhannelta, kun tsekattiin montako varapurjetta on. Nyt tsekataan, montako varalaturia, montako varageepeeässää, montako varapädiä.

Ja lapsille jotakin kivaa varalle, jos äiti tai iskä joutuukin lainaamaan lapsen kännyä tai pädiä seuraavat viikot.

Kuvat eivät nyt kyllä liity tekstissä mainittuihin asioihin mitenkään. Kuvat ovat omiani, ViulistiGastin ottamia.

Nuoret meripoijjaat eivät turhista valita

Menemme jonakin purjehduspäivänä kolmistaan lounasravintolaan, minä ja lapset, tarjoilija kertoo päivän menusta pitkälti vaihtoehtoja, lapsilta kysyn haluavatko possua vai kanaa, toinen sanoo possua, toinen kanaa. Tilaan kaksi menudeldiaa, joista toinen jaetaan puoliksi lasten kesken, jonkun kasvisrisoton ja äyriäislautasen ensimmäiseksi, sitten toiseksi yhden kanan ja yhden possun. Lapset syövät. Kaiken. Meripojjaat ovat nälkäisiä.


Kouluviikkoina toistuu usein sama, lapset tulevat kotiin ja heillä on nälkä. Kysyn, mitä ruokaa ja söittekö koulussa hyvin. Kyllä he söivät ja oli sitä ruokaa. Mutta liian vähän. Ja melko aikaisin, joten iltapäivällä on jo nälkä. Mutta äiti, miksi ne muut eivät syöneet tänään sitä ruokaa? Miksi se ja tuo ottaa aina vain teelusikallisen verran ruokaa lautaselle? Niiden lautaset ovat aivan tyhjät, ja sitten ne nakertavat sitä ruokaa puoli tuntia? Ja miksi kaverit sanovat, että tänään on pahaa ruokaa? Meripojjaat syövät mitä vaan, ja ovat kiitollisia, että ruokaa on ja että sen voi syödä.


Lapset näyttivät hienoja hidastettuja videoita trampoliinitempuistaan kaverin luona. Minä äitinä kiinnitin huomiota toisen vettä tihkuviin sukkiin, toisen läpimärkiin housuihin (kyllä! oli sadepäivä), ja sitten onnellisiin kasvoihin. Tyydyin vain sanomaan: "Eihän se ollut liukas?" Sama se, vaikka vaatteet kastuvat, kaverin luona kun on kivaa. Meripojjaat eivät sateesta välitä.


Esikoisellani hajosi känny. Se sai suolavettä. Koska känny laitettiin snorkalusta varten vedenkestävään kaulapussiin. Sitten sillä otettiin kuvia mustekalasta ja papukaijakalasta. Muutamilla snorklauksilla. Känny otettiin pois vedenkestävästä muovisesta pussukasta. Kännyssä oli suolavettä. Känny vietiin Madeiralla korjattavaksi. Avasivat, vaihtoivat akun, toimii. Poika kokeilee, toimii hetken, sitten ei toimi. Takaisin korjaajalle seuraavana aamuna. Avasivat, putsasivat, vaihtoivat jonkun piirin sisällä, toimii. Poika kokeilee, joo... ei toimi. Takaisin korjaajalle. korjaaja on asiakaskäynnillä, ei tiedä milloin tulee, sitten tuli, jotakin vaihtoi taas. Yhteensä lähes uuden käytetyn puhelimen hinta. Känny toimi sen verran, mitä akkua riitti. Kun akku pääsi tyhjentymään, känny ei enää avautunut. Ei se mitään. Poika 11v pärjäsi juhannuksesta koulun alkuun asti ilman uutta puhelinta. Valittamatta. Onnellisena pallotemppuja treenaten, luonnosta nauttien, vanhempiaan askareissa auttaen, ilman vieroitusoireita.


Sellaisia ne nuoret meripoijjaat ovat, eivät turhasta valita!

Rajoittaako kielitaito käsitystämme purjehduksesta?

Ketkä ovat merenkulkijakansaa? Englantia puhuvat kansatko? Vai espanjaa puhuvat? Entä portugalinkieliset? Tai ne flaaminkieliset? Millainen purjehdusmaailma näyttäytyy norjaksi tai tanskaksi? Entä aasialaiset kielet? Näitä kysymyksiä tulisi pohtia purjehdussuunnittelussa, jos mieli vie pois kotimereltä, kauemmaksi omalta kielialueelta. Helposti tulee luettua suomalaisena englanninkielisiä purjehdussivustoja ja -julkaisuja, koska ne löytyvät nopeasti, niitä osataan markkinoida ja nimet ovat tuttuja, sillä mikäli ulkomaisista lähteistä puhutaan, niin englanninkielisiin lähteisiin viitataan usein suomalaisissa sivustoissa ja julkaisuissa. Olen havainnut, että tämä englanninkielinen purjehdusmaailma vääristää kokonaiskuvaa. Se on voimakaasti karibiakeskeistä, painottuu aiheisiin ja alueisiin, jotka ovat keskeisiä englanninkielisten maiden purjehtijayhteisöille. Nämä toki voivat olla suurimmat matkapurjehtijahteisöt maailmassa, mutta ei pidä aliarvioida muita yhteisöjä.

Aamusumu, Ria des Ares, Sada, Galicia.

Juttelin hollantilaisen rouvan kanssa Kanaalin saarilla, siis englantilaisella kielialueella, hän oli miehensä kanssa menossa ties kuinka monetta kertaa Karibialle, mutta mutta, siis eteläiseen osaan ja oikeastaan Etelä-Amerikkaan, siellä hän on ihastunut Guyanoihin ja Surinamiin purjehduskohteina. Kuinka ylitätte Atlantin sitten? No heillä on hollantilaisten purjehtijoiden kanssa 'lautta', he ovat radioyhteydessä toisiinsa päivittäin, mennen ja tullen. Osa tulee joka sesonki pois, osa jää pidemmäksi aikaa, mutta hollantilaiset suorittavat ylityksen yhdessä vaihtaen sää- ja sijaintitietoja säännöllisesti. Radioyhteys ei tarkoita näköyhteyttä, mutta kuitenkin tarvittaessa kanssapurjehtijoiden apu on päivien verran lähempänä kuin lähin rannikko. He eivät kuulu yhteiseen seuraan, he eivät osallistu järjestettyihin ylityskisoihin tai -tapahtumiin, heitä yhdistää yhteinen kieli.

Vuorovesikynnyksen takainen Victoria Marina, Guernsey.

Oletko koskaan lueskellut hollantilaisten purjehdusblogeja? Entä selannut portugalilaisten matkapäivityksiä kesän purjehduksilta? Lukenut ranskankielisiä purjehdusjulkaisuja? Entä espanjankielisiä? Kannattaisi ehkä minunkin selata enemmän niitä. Maailma avartuu uusilla purjehdusmahdollisuuksilla. Eikä kaikki ole niin pilkun päälle kuin englanninkielisillä julkaisuilla.

Vasco da Gama vahtii Sinesin lahtea.

Juttelin portugalilaisen karismaattisesti harmaantuneen purjelaivakapteenin kanssa nuorten purjehdustapahtumassa Sinesissä. Hänellä oli lempeää auktoriteettiä, nuorempi päällikkö seurasi koko ajan kyljessä, mutta taisi olla niin, ettei hän voinut kuin hymyillä vanhan herran puhuessa. Portugalilaiset olettavat, että purjehduksesta puhuttaessa heidän ei tarvitse kertoa historiaansa kenellekään. Totta kai he osaavat purjehtia mihin vaan ja missä vaan (ja se tosiaan pitää paikkansa sekä historian, maantieteen että sääolojen vuoksi). Kyselin muutamasta portugalilaisesta saaresta ihan siinä mantereen lähellä, jotka arvelin kenties hankaliksi ankkuroida tai saapua kovemmassa aallokossa, kapteenin kommentit olivat paljon puhuvia. "Ai se saari, tunnen kaikki sieltä, oikein mukava paikka, lempipaikkani, käyn siellä joka vuosi aina kun tulen Bermudalta."

Löytöretkeilijöiksi haluavia veneitä, Belém, Lissabon.

Argentiinalaiselta pariskunnalta kyselin Andalusiassa, minne purjehtivat tulevana sesonkina. "No, sitten kun loma alkaa, ensin Algarvessa, ja sitten menemme ystäviämme vastaan Azoreille, he ovat lähteneet Bermudalta ja ajattelimme tulla yhtä matkaa sitten lopuksi Madeiran kautta takaisin, se on, tiedäthän, heille kivempaa, kun on kaverivene."

Alvorin kylältä laguunille, Algarve.

Tai entä ranskankielinen purjehtijayhteisö? Heitä on paljon kellumassa ja seilaamassa ympäri maailmaa. Ja he pärjäävät omalla kielellään siellä sun täällä, kuten espanjalaiset ja portugalilaisetkin. Ranskalaiset purjehtivat esimerkiksi St Malosta viikonlopuksi Kanaalin saarille ja kisailevat Le Havresta Isle of Wightiin, kipaisevat hyvällä kelillä La Rochellesta Santanderiin tai Gijoniin vaeltamaan Cantabrian vuorilla.

Osterinviljelijä, Aber Wrac'H, Bretagne.

Ranskalainen ihmettelee, miksei Biskajanpohjukassa muka voi purjehtia, he ovat ylpeitä alueesta (ja ehkä vähän myös ylpeitä siitä, että osaavat kunnioittaa säätä siellä) ja eihän kukaan siellä talvella menekään, heille paras sesonki on ehkä 3 kuukauden pituinen, mutta niinhän se on meillä Suomessakin - lyhyt, mutta upea purjehduskausi. Ja paikalliset vedet on tunnettava niin meillä kuin heilläkin. Nykyään vuorovesitiedot virtauksineen saa helposti kännykkäsovelluksilla juuri siihen paikkaan siihen kellonaikaan kuin tarvitsee.

Ranskalainen mies korjasi venettään rauhassa Andalusiassa, vaimonsa tuli lomailemaan siksi aikaa veneelle, heidän yhteinen loma alkaa vähän myöhemmin. He käyvät Marokossa ja sitten ehkä menevät takaisin Biskajan pohjukkaan La Rochelleen. Englanninkieltä osaavat vain välttämättömien proseduurien vuoksi, ja vähän espanjaa ja portugalia päälle.

Onkijoita St Peters Portin majakalla, Guernsey.

Ruotsalainen yksinpurjehtija (tai oikeastaan hänellä oli perämiehenä koira, oikein hyvä vahti) kertoi, että hän on tehnyt matkaa Galiciaan jo yli 7 vuotta ja nauttinut jokaisesta ankkuri- ja satamapaikasta koiransa kanssa. Joka lomalla tulee veneelleen. Talvilomalla maalasi veneen pohjan. Pääsiäislomalla laski veneen veteen ja teki lisää korjaustöitä. Kesälomalla purjehti, hiljalleen, mukaviin ankkuripaikkoihin. Talvikaudeksi hän aina etsi jonkun edullisen paikan, usein jokien varsilta, esimerkiksi koko Ranskan Atlantin puolisen rannikon hän oli tullut viettäen aikaa jokisatamissa, niissä on makeaa vettä tai murtovettä, se on parempi veneen pohjalle. Jokisatamissa on usein sulkuportit, tai kynnykset, joten vuorovesi ei satamiin vaikuta.

Ria des Aresin kalastajat, Galicia.

Norjalainen perhe kolmen lapsen kanssa tuli pääsiäislomalla veneelleen galicialaiseen pikkusatamaan, purkivat veneen sisällön laiturille, tuulettivat, järjestivät tavarat, pakkasivat ja lähtivät. Korfuun asti Välimeren perälle piti päästä. Jotta siellä voisi sitten viettää kesäloman. En tiedä, ehtivätkö sinne pääsiäisloman aikana. Aikataulu tarkoitti sillä veneellä ihan normaalin hyvää matkavauhtia, mutta melkoista aallokkopaukutusta kuitenkin, pysähtymättä. Ehkä se on viikinkien jälkeläisille ihan pikkujuttu.

San Pedron vuorelta LaCorunan majakalle.

Olen pohtinut, miten kielitaito ja kansan purjehdushistoria vaikuttaa käsitykseen purjehduksesta. Eli siitä, missä on hyvä purjehtia, minkälaisia legejä sesongin aikana voidaan tehdä tai yleensä voisi olla mahdollista tehdä. Tai ymmärrykseen, mikä on hyvän purjehtijan mittari. Tietoon eri purjehdusalueista sekä siihen, missä suurin osa matkapurjehtijoista tykkää ankkurinsa laskea.

Ei tarvitse olla mikään kielinero, mutta tulee uskaltaa astua oman kielialueen ulkopuolelle. Tulee ymmärtää jotakin niistä kielistä, joita purjehdusalueella käytetään. Sanotaan, että englanti on merenkulun kieli. Niin on, kauppamerenkulussa, ja komennoissa, radio- ja viestiliikenteessä, tullauksessa ja muussa virallisessa. Mutta jos todella haluaa päästä mukaviin paikkoihin ja tutustua ihmisiin, merenkulun englannintaito ei riitä.

Douro-joen auringonlasku.

Olen ottanut kielikursseja uuteen kieleen ja sovellusten avulla yrittänyt opetella ymmärtämään uutta kieltä niin, että voin hakea hakusanoilla tietoa esimerkiksi kun etsin lähintä rautakauppaa, ja voin käyttää käännösohjelmia blogien tutkimiseen. Vaikka käännösohjelmat eivät tuota täysin kielitieteen taiteen mukaisia tekstejä, saa niiden avulla kuitenkin selville pääpiirteet. Esimerkiksi missä tuo mukava paikka sijaitsee, kuinka sinne pääsee. Tai mihin aikaan tuon sataman sulut avautuvat.

Kun vielä kieltenopiskelusovellusten avulla oppii peruskohteliaisuudet ja pienen kahvila- ja asiointisanaston, on mahdollisuus saada ystävällisempää palvelua, mukavia tuttavia ja kenties edullisempi tarjous telakoinnista. Porkkanana voi tutkia vaikka hollantilaisten blogikertomusta talvikauden purjehduksistaan.

Kuvat: ViulistiGasti