Joskus ei vain pääse satamasta pois. Joskus ei millään pääse
sovittuun määränpäähän perjantaiksi kello viisi. Toisinaan emme voi taata
operaattoreiden kuuluvuusalueella purjehtimista maanantaiaamupäivänä. Niinpä
joustavuus ja muutoksiin varautuminen on tärkeimpiä asioita, kun sovitaan
reittisuunnitelmasta niin pysyvän kuin vierailevan miehistön kanssa. Purjehdussää
on vaihtelevaa, ja vaikka ennusteet ovat usein luotettavia, on vaikea
toukokuussa varmistaa, missä vene on heinäkuun puolivälissä ja millainen sää
silloin mahtaa olla.

Kuvittele, että olet lähdössä töihin ja yrität ajaa pihalta
pois lumimyrskyssä, joka kerta kun näyttää hyvältä, tuuli kinostaa lunta
esteeksi, näkyvyys katoaa etkä voi olla varma, missä tien reunat kulkevat.
Palaat takaisin ja odotat, että sää paranee, jälleen uusi yritys, aura-auto
kävi ja pääset eteenpäin, mutta tie työpaikallesi on edelleen tukossa lumimyrskyn
vuoksi, joudut menemään aurattua tietä toiseen kaupunkiin, jossa on
sisarkonttorinne, no ajele sinne sitten töihin, tai palaa pihallesi
odottelemaan. Parempi sää tulee ennemmin tai myöhemmin.

Laskimme, että voimme vastaanottaa miehistöön täydennystä
Visbyssä heinäkuun tiettyinä päivinä, no, jos ei ihan perjantaina, niin
lauantaina. Niinpä vieraamme varasi menomatkan Gotlantiin, että voisi liittyä
seuraamme sovittuna aikana. Olimme viettäneet ihanaa aikaa Latvian ja Liettuan
hiekkarannoilla eri satamissa ja oli aika jatkaa länteen kohti Gotlantia. Monta
päivää oli puhaltanut voimakas länsituuli, joka toi satamiin veneitä Saksasta,
Puolasta, Tanskasta ja Ruotsista. Satamat alkoivat täyttyä, kukaan ei päässyt
ulos, Liepajan satamamestarilla alkoi tulla pientä jännitystä, sillä hänen
pitäisi jostakin taikoa lisää paikkoja viikonloppuna saapuvalle parinkymmenen
veneen eskaaderille.

Säätiedot näyttivät pientä 6-8 tunnin ikkunaa meille kohti
Gotlantia. Sen jälkeen länsituuli taas puhaltaisi. Lähdimme yötä vasten, ja kun
joenmutka avautui merelle, taivaanranta oli vaarallisen kauniin näköinen.
Pitäisiköhän meidän kuitenkin vielä jäädä odottelemaan, kävi mielessäni.
Aallonmurtajan aukosta näkyi horisonttiin asti myrskyävää meriviivaa, ja kun
pääsimme rantavallien suojasta tuuleen, totuus alkoi paljastua. Merenkäynti oli
edellleen sellainen, ettei länteen, vasten aaltoja, ollut menemistä.
Aallonmurtajan suojassa käännyimme pohjoisen aukosta ulos, ja sivumyötäisessä
kohti Gotlannin pohjoiskärkeä. Sekin osoittautui liian vastaiseksi suunnaksi.
Painava pulllukkaveneemme ei ole ennen hyppinyt siihen malliin, vain käsiohjaus
oli mahdollinen, kunnes olisimme syvemmällä näistä matalista hiekkapohjaisista
vesistä.

Kippari ohjasi parhaan taitonsa mukaan, pyysi minua
kuvaamaan, ainakin niitä 8 solmun ylittäviä vauhtipiikkejä, mutta luovuin
yrityksestä, mahdotonta saada siinä tempoilussa hämärässä tarkkaa kuvaa,
mahdotonta pysyä itse pystyssä samanaikaisesti. Ja piti mennä perähyttiin
pitämään lapsia kiinni punkassa.
Puristin lapsia viereeni, makasimme perähytissä ja pidin
meitä lihasvoimin punkassa kiinni. Parin mailin päästä vaihdoimme myötäiseen ja
kohti Latviaa, jossa ainoa tällä kelillä sopiva satama oli Ventspils, lähempi
Pavilostan kapea aallonmurtaja suljetaan kovilla länsituulilla.
Tulimme
aamuvarhain Ventspilsiin, erittäin uupuneina keikuttavan yölegin jälkeen.
Satama oli täynnä, eikä meitä autettu rantautumaan, mutta saimme kädet väsymyksestä
täristen itsemme tungettua sopivimpaan väliin. Vieressä oleva saksalainen
pelkäsi, että iso veneemme lunttaa ja naarmuttaa hänen venettään tuulen
yltyessä, ja pakotti meidät ottamaan toisenkin peräpoijun saman tien, vaikka
vetosimme, että tarvitsemme unta ensin.

Iltaan mennessä Liepajasta tuli kaksi venettä meidän
jälkeemme, ruotsalainen pallonkiertäjäpariskunta lapsineen ja puolalainen
urheiluhenkinen miehistö, jotka olivat olleet edellisessä satamassa kylkikiinnityksessämme.
Pallonkiertäjät tulivat viereemme vapautuneeseen paikkaan. He olivat kuulleet,
että Liepajasta oli joku suomalaisvene lähtenyt Gotlantiin, että miten ihmeessä
ovat sinne tuossa kelissä päässeet. No, tässähän se vene on, ei päässyt
länteen, vastasimme. Yhdessä sitten heidän kanssaan odottelimme keliä, joka
hellitti vasta viiden päivän jälkeen. Ehdimme vaihtaa kokemuksia satamista ja
perheveneilystä samanikäisten lasten leikkiessä milloin meidän milloin heidän
veneessä, ja kipparimme pääsi muistelemaan pallonkiertoaan yhdessä samanlaisten
kanssa.

Miehistövieraamme joutui Gotlannin sijaan ostamaan toisen
matkan Latviaan, ja saapui kuitenkin kaikesta huolimatta onnellisena
kannellemme, valmiina purjehtimaan kanssamme mihin vaan seuraavan viikon aikana.
Siitä tuli ikimuistoinen viikko Gotlantiin ja Tukholman saaristoon, ja
sellainen onnistuu vain, kun vieraallakin löytyy joustovaraa tulo- ja
lähtösuunnitelmissa.