Päätimme lähteä aamuyöllä. Meri oli epätodellisen tyyni,
koko maisema oli pysähtynyt kuin maalauksessa. oli juuri se aika kesäyöstä, kun
luonto lepää vielä hetken ennen yön vaihtumista aamuksi ja uudeksi päiväksi.
”Ei käynnistetä konetta, työnnä meidät laiturista”, käski
kippari. Potkaisin meidät liikkeelle, vene liukui ääneti, kuin näkymätön virta
veisi, ja vasta muutaman sadan metrin päässä käynnistimme koneen, vaikka tätä
unohtumatonta aamun hiljaisuutta olisi vielä voinut kuunnella.
Pian
taivaanranta alkoi punertaa, parvessa kelluvat linnut nostivat kaulojaan ja
heräilivät, tuuli venytteli pieniä aaltoja meren pintaan. Alkoi aamu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti