sunnuntai 22. syyskuuta 2019



Hyvä blogini seuraaja!
Viime kesä oli eksymän tarkistusta ja pohdintaa, mihin suuntaan ottaisin kurssin. Eli suomeksi, tämän blogin tulevaisuus. Nyt tuuli alkaa taas puhaltaa. Tule mukaan uusille reiteille!
Uusi osoite on matkapurjehdus.fi

Auringonlasku Atlantilla, ViulistiGasti kitarassa.
Minulla on viimeisen 15 vuoden ajalta kertynyt reilusti yli 20.000 merimailia purjehdusta. Takanani on reilu 25 sesonkia purjehdusta aikuisiällä. Sitä ennen olin jo purjehtinut Atlantilla, Välimerellä, Itämerellä, Saimaalla. Olen nyt 46-vuotias perheenäiti. Minusta purjehdus on mahtava tapa kokea maailmaa, luontoa, tämän sinisen maapallon ihmeitä ja ymmärtää ilmiöitä, kuten ilmastonmuutosta sekä toteuttaa arvojaan, kuten kestävää elämäntapaa.


Delfiiniparvi tsemppaa miehistöämme Madeiran edustalla.

Olen jakanut vain murusen kokemuksistani vasta täällä blogissa, omien kokemusteni lisäksi olen vaihtanut mittaamattomasti tietoa purjehtijakollegoiden kanssa laituripalavereissa, jollatapaamisissa, kansikahveilla. Purjehdukseni jatkuvat jonakin päivänä, mutta nyt on aika kertoa. Blogitauko on siis johtunut purjehduksesta sekä bloggausmahdollisuuksieni teknisistä esteistä, kuten tietsikan hajoamisesta. Ilokseni ystäväni ryhtyi auttamaan minua, ja yhdessä olemme selättäneet tekniikkaongelmia.
Miksi aaltojen syvyys ei ilmene kuvista? St. Vincent ja Grenadiinit.

Tulen kertomaan sinulle kokemuksia Atlantin ylitykseltä, ARC-tapahtumasta ja Karibian talvesta. Lisäksi paljastan ideoita sovellettavaksi täällä meilläkin ekomatkailuun ja paikallismatkailuun liittyen, olenhan matkustanut viimeisen viiden vuoden aikana yli 20 maassa opiskellen ja tutkien paikallista ympäristöä, ekosysteemiä, kulttuuria ja turismia. Jos tykkäät, niin paras kiitos on, että klikkaat tykkäysnapin ja jaat julkaisuni matkapurjehdus.fi . Kiitos!

Veneitä ja merigreippiä (Seagrape), Carriacou, Grenada.

Matkapurjehdus on myös facebookissa sekä instagramissa. Klikkaa itsesi mukaan ja hyviä tuulia!

Laiva saapuu Karibian saarille Atlantin ylitykseltä.

Autiosaaren tuulinen ranta, St Vincent ja Grenadiinit.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Jokaisen matka on ainutlaatuinen

Ei ole samanlaisia purjehduksia eikä kahta samanlaista matkaa. Kaikkialla on joku jo käynyt, jokainen ravintola ja kadunkulma kuvattu, katusoittajat videoitu, ’minätälläkuuluisallanähtävyydellä’-kuvat otettu. Miksi kuitenkin haluamme seurata muiden matkoja, katsoa uusia kuvia samoista kohteista, lukea jälleen kuinka ihanaa oli sillä kuuluisalla aukiolla auringon laskiessa?

Purjehtija kuvasi sadekuuron sademetsäsaarella.
Kertojan ja kuvaajan vaihtuessa näkökulma vaihtuu, tunnelma muuttuu. Aika jättää jälkensä paitsi kohteeseen myös kuvaukseen, juuri tänään käytetään tietynsävyistä filtteriä ja kakskymppinen matkaaja muokkaa kuvaa kuin puhekieltään erottuakseen viiskymppisistä reissaajista. Siksi jokainen matkakertomus on erilainen.

Matkailija kuvasi trooppisen hibiskuksen.
Matkapurjehduksella sää vaikuttaa kenties kaikkein eniten kertomuksen sävyyn, filttereitä ei kuviin välttämättä tarvitse lisätä, kun jokainen auringonlasku on kuitenkin erisävyinen, kuun värjäämät aallot erilaiset jokaikinen yö. Karibiakin on erilainen kullekin veneelle, vaikka sama palmuranta pysyy suosikkikuvien taustana. Muutenhan maakravut eivät uskoisi purjehtijan käyneen Länsi-Intian saarilla, Pienillä-Antilleilla tai miksi Karibian saaristoa kutsutaankaan. Purjehdus tropiikissa on kuitenkin paljon muuta kuin palmuja ja korallihiekkaa. 

Matkapurjehtija kuvasi korallikiven korallihiekalla.
Puhtaan rauhallisen palmurannan löytäminen voi olla vaikeaa, näille rannoille matkustaa muitakin kuin juuri minä ja sinä, suuria kaupunginkokoisia laivoja pysäköi lähelle ja väki purkautuu sieltä yhteysveneillä rannoille päiviksi. Taloja ja vuosittaisten myrskyjen tai hurrikaanien riepottamia tönöjä on rannoilla ja laitamilla, resorttien työntekijät kiillottavat hohtavaa yksityisrantaansa harjalla joka aamu, turisteille syötettyjä jättisimpukoiden kuoria lojuu röykkiöinä veden alla hurrikaanin riepottelemina ja rannan laitamilla kasattuina, pientä muoviroskaa, grillausjätettä sekä sargassoa saattaa löytyä paratiisirannaltakin juuri silloin kun sinne matkaaja saapuu kameroineen. 

Trooppinen Karibianmeren ranta.
Loistoveneiden henkilökunta järjestää köydet ja putsaa lentokalat ja linnunkakat hohtavalta kannelta. Näille suurille jahdeille asiakkaat tulevat juhlimaan hääpäiväänsä tai pyöreitä vuosiaan, tai joku kovasti töitä painanut saapuu muutaman päivän lomallaan lepäämään ennen uurastuksen jatkumista. Vieressä kalastaja tulee tarjoamaan sukeltamaansa hummeria tai seivästämäänsä barracudaa, jos vaikka saisi sen myytyä hyvällä hinnalla, niin saisi maksettua kaasupullon perheelle ja lapselle uudet housut. Ristiriita hyvinvoivien ja vähävaraisten välillä on niin selvä, että hyvinvoivien loistojahtityöntekijöiden on neuvoteltava hinnasta, annettava osuutensa paikallisyhteisölle. 

Veneen kannelta kuvattu fregattilintuja.
Aamuinen ankkurimaisema vaihtuu vaikka ankkuri pitäisikin, veneet ympärillä lähtevät ja saapuvat, kevään karnevaali pukee rannat väreihin, jouluna ledivalot kiemurtelevat palmuissa. Paikallisiksi muuttuneet entiset valtameripurjehtijat kuuntelevat ensin lahden purjehtijayhteisön aamuradion, sitten hakevat jollalla rannan puodeista leivän, pullon voiteluöljyä ja vesikanisterin. Loppupäiväksi he sulkeutuvat aurinkokatoksensa ja kuomujensa suojiin työskentelemään loputtomissa huoltotöissään ja kirjoittamaan kommentteja purjehtijayhteisöjen keskustelupalstoille. Välillä rannalla on yhteinen peli-iltapäivä, joku pubi järjestää grillikanaillan, purjehtijat sopivat yhteisen retken ostoskeskukseen tai vuorenhuipun valloitukseen. 
Kuva yrittää kertoa kulttuuri- ja yhteiskuntaeroista.
Vuokraveneet tulevat viikko-ohjelmansa mukaisesti illalla ennen auringonlaskua vauhdilla ankkuri puoliksi vedessä, ajavat veneiden välistä eturiviin rannan lähelle ja rops, ankkuri tuohon, ja hyvin pian jo korkki poksahtaa, selfiet lauotaan yhteishurrauksin, hypyin, selfiehymyin ja tekstein ’minätäälläupeassasaaressa’, ’unelmaaonuskokaa’, ’tositosihuippua’.


'Hei mulle rojaltit tästä kuvasta, oon piraattielokuvan tähti.'
Yhtenä iltana seuraan tällaista vuokravenehurmiota istuessani kannella. Nyt jo sysipimeässä kuulutetaan vhf-radiossa, että satamassa on irtipäässyt vene, sadepuuskassa kai karannut, näemme sen kannelta, samoin läheinen ruotsalaismiehistö näkee, ja ruotsalais-suomalainen pelastuspartio toimii välittömästi, kahden jollan voimin saavat irtipäässeen veneen pidettyä niin, ettei se karkaa Karibianmerelle kohti Panamaa, hälyttävät radiolla venepoikia apuun. 

Kuvattu muovittomuuskampanjaa, sonni tuli mukaan ilman kuvauslupaa.
Vuokraveneessä on täysi kansivalaistus päällä ja aloitetaan grillaus ja yhteislaulu onnellisen tietämättöminä parinsadan metrin päässä olevasta karanneesta veneestä ja sen mahdollisesta törmäysriskistä muiden ankkuripaikan veneiden kanssa.

Purjehtijan auringonlaskukuva tungoksessa.
Radiossa jenkkikorostuksella puhuvat purjehtijat toppuuttelevat hätää, että odotellaan ennen kuin kaikki laskemme kymmeniä jollia veteen, näyttää siltä, että siellä on jo joku auttamassa irtipäässyttä venettä. Olisi toki voinut vielä yksi jolla tulla mukaan, irronnut vene oli raskas pideltävä mainingeissa, aalloissa, virrassa ja tuulessa. Vihdoin päivystävä venepoika (ammattinimike, joka tarkoittaa tässä lahdessa täysin ammattimaista satamavahtia) saapuu paikalle kumijollia tehokkaammalla veneellään ja suomalais-ruotsalais-paikallinen vene-jollayhdistelmä saa hinatuksi irtipäässeen veneen hätäpoijuun.  

Matkailija yritti kuvata villiä mona-apinaa viidakossa, mutta kuvauslupa puuttui, niin apinakin pysyi piilossa.

Aikaa ei kulunut kauaa, mutta jokainen minuutti tuntui pitkältä tässä läheltäpiti-tilanteessa. Vuokravenekin ehti saapumisinnostukseltaan rauhoittua viinilasiensa ääreen ja hitaammat kappaleet soivat kaiuttimista.

Matkapurjehtijalapsi kuvasi auringonnousun tulivuoren takaa.
Matkapurjehdus voi olla joillekin onnellisten trooppisten kuvien jakamista, se voi olla yhdessäoloa ja tutustumista muihin purjehtijoihin, tai yksinäistä eloa kirjoittaen ja aikaa kuluttaen. Joillekin se on hyvän mielen jakamista ja paikallisyhteisön auttamista, toisille luonnon tutkimista ja rantojen siistimistä muovista. Jokainen löytää oman onnensa ja asiansa, joiden avulla aikaa tropiikissa viettää. 

Matkapurjehtija tuli trooppisen sateiselle rantalounaalle ja näki sarvikuonokoristeen.
Arkeen kuuluu myös muuta kuin onnellisia hetkiä, töitä, koulua, huoltoasioita, asioiden selvittelyä, siivousta, korjausta, asennusta, hikeä. Niiden rinnalla pienet hetket kohoavat loistoon. Nyt blogia viimeistellessäni illan sadekuuron jälkeen sammakot ja muut täyttävät kostean pimeyden piipityksillä, naksutuksilla ja sirityksillä. Aamulla, kun satama on hiljainen ja tuuli nousee, tee höyryää ja kannella riippumatossa nappaan tuoreen banaanin puomista roikkuvasta tertusta aamiaiseksi, silloin tuntuu hyvältä olla kaukana aikavyöhykkeiden takana.

Valitsin julkaisun kuviksi näkökulmia, joita ei ensimmäisenä tule mieleen kyseisistä kohteista. 
Katsoja saa päätellä, mitä yleensä noissa kohteissa kuvataan somessa jaettavaksi.

maanantai 28. tammikuuta 2019

Atlantin ylityksen unelma ja todellisuus

Kirkasta vettä, hiekan eri värit. Sandy-saaren poijupaikka Grenadalla.
Talvi-iltoina ennen venemessujen pöräyttämää venekevään alkua on mukava suunnitella uusia purjehduksia tulen loimottaessa takassa.   
Tuhansia purjehtijoita päivittäin vetävä Tobago Cays, karibiapurjehtijan unelmakohde, Saint Vincent ja Grenadiinit.
Unelmia pitää olla, suunnitelmia saa olla paljon. Onko unelmana ylitys vai sen jälkeen tapahtuva purjehdus, kannattaa miettiä, mitä oikeastaan odottaa purjehdukselta. 
Shoppailupäivä, uudet skuuttiköydet, sähäkkä väri, sopii laukun hihnaan kivasti.
Mikä toteutuu, siihen tarvitaan päätös ja aikataulu, paljon tiedonkeruuta, veneen läpikäymistä ja meriosuuksien miettimistä. Mikä veneessäni kuluu eniten tuolla osuudella? Mukaan kulumalistaan liitetään purjehdus- ja navigointivälttämättömyyksien lisäksi arjen perussetti: jääkaappi, liesi, vessa, vesihana tai -pumppu, yövalot, tuulettimet, meripunkan laita. 
Ja siitä se lista alkaa. Loputon lista, jonka joka asiaa ei voi tehdä tai hankkia, listoja ja budjetteja yhtä monta ja erilaista kuin on purjehtijaa ja venettä maailmalla. 
Taas uusi kuuma ja kostea päivä alkaa Atlantilla. 
Niin ja ne valoisat kesäyöt jäävät taakse melko pian Itämeren jälkeen, Atlantin ylityksellä tradewinds-leveyksillä joulukuussa pimeää yötä on reilu 13tuntia ja polttavaa päivää 11 tuntia. Erilaisia valoja kansitöihin, korjauksiin, lukemiseen, sisätöihin, ruoanlaittoon yms. ei voi olla liikaa. 
Torstaina pitää hankkia annettu määrä köyttä ja narua.
Järjestelmällisyyden ja organisointihypetysten mukaan hankintalistaan tehdään välttämättömyysvärit elintärkeästä tarvikkeesta arjen luksukseen sekä vaihtoehtoiset edullisemmat keinot, voiko jo jotain olemassaolevaa hyödyntää. Aikainen hankinta takaa tuotteen mahdollisen testauksen ja tarvittaessa vaihtamisen, ostan sitten sieltä -taktiikalla ei ehkä säästä rahaa, ja saatavuudestakaan sitten siellä en olisi niin varma. 
Budjetoinnissa ylitykselle kolmannes kokonaiskuluista saattaakin mennä ruokakauppaan ja marketteihin. Kaikkea tarvittavaa koko matkalle ja takaisinkin, tai ainakin kolmasosa enemmän kuin matkan kesto. Sillä jos valtamerellä jotain tulee, kunhan ruokaa ja juomaa riittää kaikki on hyvin. 
Muonavarojen pakkaaminen ja järjestäminen vie paljon aikaa. 

Bunkrausta tarvitaan ruokaan mutta myös siivousaineisiin ja -välineisiin, ensiaputarvikkeisiin ja kestäviin arkihyödykkeisiin unohtamatta meriystävällistä tiski- tai aurinkovoidetta, riittävästi säilytysrasioita ja -pusseja, talouspaperia (mm. öljyisiin korjaustilanteisiin) ja hyviä jätesäkkejä (myös öljyisten korjaustarpeiden säilömiseen sopivaan jätteenkeruupisteeseen saakka) oi ja ne puhelinten ja pädien latausjohdot, niitä ylimääräisiä ja säilytys kosteudelta suojassa tiiviissä rasiassa. Meillä juomia riitti vielä viikoiksi toisella puolella, ruokia on edelleen jäljellä, suklaatakin jopa.  
Hätämuona pakattu.
Mutta kaikki tämä hankinta on turhaa, jos suunnitelma ja unelma kelluvat hataran risulautan päällä, jos kippari ja miehistö eivät ole täysin kunnossa tai yhteishenki säröilee tai tehtävänjaossa on epäselvyyttä. Sillä todennäköisesti vene kestää ja miehistö väsyy. Väsymyksen vuoksi asioita ei huomata tai toteuteta ajoissa, jolloin jotain ennakoimatonta tapahtuu. Ja valtamerellä varmaa on, että yllätyksiä tulee. 
Atlantinsinistä sivumyötäistä.
Kaikki tämä hyväksi kokemani jo aiemmin monien purjehtijoiden suulla kerrottu monissa ylitysjutuissa tavalla tai toisella. Ovatko kaikki näin tehneet, sitä ei kerrota. Koska ei tarvitse, parempi näin.
Tämän mukaan ei sitten ihan muonitettu, mutta sinne päin.
Mitä haluaisin tuoda enemmän esille, mistä en oikein ole löytänyt juttuja, on sen ymmärtäminen, ettei valtameren ylitys ole ollenkaan sama kuin pitkätkin legit rannikkojen lähellä. Ettei välttämättä mikään mene suunnitelmien mukaan. Että huomaan yllättyväni, miten raskasta valtameren ylitys voi olla luottaessani veneeseen enemmän kuin omaan jaksamiseeni. Että joudun päivittäin tiputtamaan ennakoimaani vaatimustasoa suunnitelmien mukaisessa ruoanlaitossa, siivouksessa, tiskauksessa, lukemisessa, mutta laulaa voin enemmän kuin ajattelinkaan. Että joku miehistössä nauttii innoissaan kaikesta ja toinen säästää voimiaan aina seuraavaan yöhön. 
Aamun kajo Afrikan yllä ja joulua enteilevä planeetta.
Ettei unelma tähtitaivaasta ja auvoisesta keinumisesta ehkä toteudu, mutta mustanpimeä sade iskee vasten poskea ja jyrkkä sivumaininki tönäisee rajusti venettä pahimmillaan vain muutamien sekuntien välein tauotta usean vuorokauden tai jopa viikon ajan. 
Trooppinen sadekuuropuuska lähestymässä.
Ettei suunniteltuja puolivälin illallisia, juhlaruokia tai pikkujouluglögejä jaksa tai pysty kukaan tekemään, mutta tölkkejä avaamalla saadaan papusalaatti jotenkin kuppeihin ja syötyä. Että hikoilet enemmän kuin koskaan yhdenkään suorituksen aikana, hikoilet auringonnoususta auringonlaskuun, vesilasin juotuasi hikipisarat vasta vuotavatkin noroina poskia pitkin takaisin suuhun. 
Että unohtumaton kokemus ylitys on, on todellakin. Kuten keskellä valtamerta  unohtumattomasti hoitaa mahataudin saanutta lasta, valvoa kuutamoyössä kannella kuumeinen lapsi sylissä, delfiinien hopeisten selkien kimaltaessa aivan vieressä. Sairastaa sitten tauti itse niissä lämpötiloissa, missä voi sulaa, sitten yrittää toipua ja samalla muonittaa miehistöä ja hoitaa oma vahtiosuus ajallaan. 
Että viestit muilta veneiltä ja kotitukijoukoilta ovat päivän kohokohta, että jokaista auringonnousua odottaa kuin joulua, auringonlaskun kellonaikaa seurataan ja raportoidaan minuutin tarkkuudella, että päivän säätä tarkastellaan kuin arpakuponkia - voi ei, ei vieläkään kunnon sivumyötäistä ilman ristiaallokkoa. Tai odotat tuulta massiivisten kaukaa tulevien maininkien vyöryessä niin hitaasti, että horisontista nouseva aurinko katoaa välillä pitkäksi aikaa mainingin taakse. 
Pienten valaiden lauma tyynessä, mutta valtavan pitkässä mainingissa.
Kuinka onnelliseksi ihminen voi tulla valaan näkemisestä, yksittäisestä linnusta, lentokaloista ja vahvan saaliskalapalan paistamisesta.  Siitä kun oma lapsi nauttii yövahtivuorostaan ja raportoi videolleen veneen vierellä auringonnousussa nukkuvasta valaasta.
Kap Verden vihreä saari Sao Antonio.

Että purjehtijayhteisön voima paljastuu lopullisesti vasta satamaan tullessa, lämpimässä vastaanotossa, laiturille astuessani 16 vuorokauden ylityksen jälkeen, siinä kanssapurjehtijat vieressäni tervehtivät, kuuntelevat, onnittelevat ja ovat niin läsnä kuin ihminen voi ihmiselle olla. Ja että laituriin pääsyn jälkeen tarvitaan usean päivän lepoa, paljon purjehdustarinointia ja laskevan auringon seuraamista yhdessä rakkaan perheen kanssa, tällä kertaa maista käsin. 

Vihdoin palmupuu ja korallihiekkaranta, rankan ylityksen palkinto. 

Valokuvat ja oikeudet / photo copyrights: Viulistigasti.





maanantai 20. elokuuta 2018

Venekirjaston tietokirjoja



Kun viimeksi tulimme veneeltä kotiin, punnitsin matkalaukut tarkasti, sillä tyhjensin paljon kertynyttä tavaraa pois. Matkamuistoja, kuten ämpärillinen simpukoita, joista jokaisesta lapset muistivat keruupaikan ja tilanteen, joihinkin simpukoihin oli kirjoitettu jotakin leikkeihin liittyvää, kuten rotan postilaatikko. Kiviä, jotka oli vanhempien vastusteluista huolimatta salakuljetettu tai saatu veneeseen, ja joista lapset myös muistivat löytöhetken ja lisäksi niillä kivillä oli lähes jokaisella jokin tehtävä kuten siilin kännykkä tai muuta. 


Lisäksi oli kirjoja. Koska olimme poistuneet kotimaan aluevesiltä jo hyvän aikaa sitten, päätin viedä kotiin kotivesistöihin liittyvää kirjallisuutta.


Matti Hakulinen, Suursaimaa – hiekkarantojen elämää 6000 vuotta sitten, Geomatti Oy 2012. Ostin sen, kun olin soittanut viulua auringon laskun aikaan kalliomaalausten alla. Upea teos Saimaa-purjehtijoille, jotka ilta-auringon kimalluksessa istuvat keltaisen hiekkalaguunin rannalla, joille Astuvansalmen ukon edessä yöpyminen kihelmöi nahassa, joille muinaisrannan mustikkamättäät tarjoavat muutakin kuin superruokaa, joille veneily on enemmän kuin navybluen sävyisissä vaatteissa killuminen laiturilla.

Markku Jokinen & Heikki Willamo, Pohjoinen Itämeri, Otava 2006. Olen ihastunut luontokuvakirjoihin, joissa kerrotaan tietoa ja tarinaa myös. Meidän kotirannoilta tämä upea kuvateos, jonka tekstit kertovat tuokioista eri vuodenaikoina. Purjehtijoille, joiden kausi on pidempi kuin 2kk vuodessa, ja joille purjehdus kotirannoilla on muutakin kuin terassien ja festareiden etsimistä.

Viaporista Suomenlinnaksi, Liisa Eerikäinen et al., Multikustannus Oy 2006. Monitieteinen kokoomateos eri kirjoittajilta, jotka ovat paneutuneet Suomenlinnan historian vaiheisiin. Kirjassa on jo opiskeluajoista asti minua kiinnostanutta tietoa Seija Lappalaisen kattavassa artikkelissa Viaporin musiikkielämästä. Venekirjastoomme tämä kirja kuului melkein painotuoreena. Ihana purjehduskohde tuo Suomenlinna pääkaupunkilaiselle silloin, kun esimerkiksi pienen lapsen kanssa ei oikein jaksa kauemmaksi mennä. Ruoho on vihreämpää jo Suomenlinnassa. Menimme naimisiin tuolla saarella purjehtijoiden ja ystävien ja sukulaisten ympäröiminä, mikä myös perustelee kirjalle paikan hyllyssämme. 

Yrjö Kaukiainen, Rantarosvojen saaristo, Itäinen Suomenlahti 1700-luvulla, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006. Jännitystä ja kiinnostavaa historiaa, purjehtijoille, jotka koluavat saaristoamme  Helsingistä reilusti itään. Pitäkäähän luukut kiinni yöllä ja varokaa valheellisia merkkitulia yöpurjehduksella!

Melkein kotivesiltä, Gotlannin vesiltä, löytyi myös kotiin poistettavaksi seuraavat venekirjaston kirjat:
Vuorenhaltijan Sali, Kolme poikaa löytävät kulkureitin Lummelundan luolaan. Lars Olsson 1989, ensimmäinen suomenkielinen painos 2005, Godrings Tryckeri AB 2005. Tosikertomus, vaikka tätä lukee kuin Viisikkokirjaa, suosittelen kaikille luolissa seikkaileville lapsille! Ja luolassa kannattaa käydä opastetulla kierroksella koko perheen voimin.

Visbyn kujilta etsiskelin joskus kattavaa opasta Gotlannin luonnosta, ei pelkästään geologiasta tai vain linnuista, ja sitten silmäni osuivat englanninkieliseen kirjaan Outdoor Gotland, joka sopi tarkoituksiini. Gotlannissa olisi niin paljon ihasteltavaa geologisesti, ja samasta syystä saaren kasvit ovat omanlaisiaan. Tämä kirja kertoo vastaukset polttavimpiin kysymyksin fossiileista, orkideoista, linnuista ja kukista. Perhoset, linnut ja orkideat saattavat osua silmiin sopivana vuodenaikana helpommin tämän kirjan avulla. Ja ne geologiset kohteet taas nököttävät paikallaan kaikkina vuodenaikoina. Kirjassa on erinomaiset kartat, joihin on numeroitu tekstissä esiteltävät luontokohteet ja kerrottu luontopolkujen aloituspaikat. Field Guide to Outdoor Gotland, Natural History and Wildlife, Jens-Henrik Kloth and Ulf Lovén, Gotlands Fornsals förlag, 2002.
Lopuksi tähän venekirjastopäivitykseen haluan lisätä pari kirjastosta jo useasti lainaamaani kirjaa, joita ei vielä ole venekirjastossani, mutta hankintalistalle ovat päässeet.

Meret, maapallon siniset kasvot, Kaj Myrberg & Matti Leppäranta, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2014. Erittäin kattava ja ajankohtainen suomenkielinen teos sinisen planeettamme merten virroista, voimasta, vaikutuksesta elämän mahdollistavaan systeemiin – ja myös ihmisen toiminnan vaikutuksesta merten systeemiin. Olin erittäin iloinen löytäessäni tämän lähikirjastostani melko pian teoksen julkaisemisen jälkeen. Teos sai 2015 kunniamaininnan Vuoden tiedekirjana. Kirjan avulla olen paitsi oppinut itse, myös osannut vastata lasteni mitä moninaisimpiin kysymyksiin meriin liittyen. Suomeksi, googlaamatta.

Lainassa siitä erinomaisesta lähikirjastosta juuri nyt: Jessica Haapkylä, Merten koralliparatiisit, tutkimusmatka herkkiin ekosysteemeihin, Into Kustannus Oy, 2016. Loistavaa, että suomeksi on saatavilla edellisen teoksen lisäksi meriin liittyen tämä ajankohtainen teos.  Kirjaa lukiessa pääsee mukaan Haapkylän tutkimusmatkoille eri puolille maailmaa, ja samalla seuraamaan tutkijan kasvamista järvisukeltajasta korallien tutkijaksi, meribiologian tohtoriksi. Tietopaketit koralleista ja niiden tilasta on jaoteltu helposti luettaviksi kappaleiksi, ja jännityksellä lukija seuraa aina uusien sukellusten onnistumista välillä hyvin haasteellisissa olosuhteissa. Suosittelen tätä kirjaa jokaisen lämpimillä vesillä purjehtivan suomalaisen venekirjastoon. Vielä on koralleja jäljellä, vielä on toivoa.

Kivipainotteiset kuvat eivät liity teksteissä mainittuihin kirjoihin millään tavalla, kuvat ovat minun ViulistiGastin ottamia ja kenties ilmentävät ajatuksia, joita kirjat ovat minussa herättäneet.

Päivitykset naamakirjassa Matkapurjehdus elämäntapana -sivulla

Olen käytännön syistä joutunut jättämään tämän median puoleksi vuodeksi väliin ja päivittänyt siinä naamakirja-alustassa jotakin. Mene siis siellä fasessa hakuun ja kirjoita Matkapurjehdus elämäntapana, niin pääset katsomaan jotakin viimeisimpiä ajatuksia ja kuvia.


Matkapurjehdus elämäntapana -sivustoilla kirjoitan vapaasti mitä mieleeni tulee tästä aiheesta. Purjehtinut olen koko ikäni, viimeiset viisitoista vuotta mieheni kanssa ja viimeiset kaksitoista vuotta perheenä, ja nyt olen kaunis neljävitonen, niinpä kokemusta on.


Jotta jännitys säilyisi, en lupaa, kumpaa mediaa käytän enemmän, tätä vai sitä. Enkä lupaa myöskään, kuinka usein päivitän.

Mieli tekee kirjoittaa, mutta arki vie maissa ja merelläkin, lisäksi käytäntö merellä on toinen. Nettiyhteydet ovat huonot heti Suomen jälkeen, ja tämä media, jolla tämän blogin joskus perustin, ei aina toimi hyvin kuin pc:lläx kaikenkirjavista käyttöä helpottavista sivelluksista huolimatta, ja veneessä käytän tietsikkaa täysin muihin asioihin kuin tällaiseen harrastusblogiin.


Vinkkinä siis matkapurjehtijoille, jotka suuntaavat etelään tai muualle, kevyt ja helppo somealusta toimii, ja kaiken pitää olla hyvin yksinkertaista ja helppoa sillä laitteella, jota eniten käytät. Minulla se on kännykkä, joka ei edes ole uusin, mutta kuitenkin. Se toimi laskunmaksussa ja navigoinnissa, säätiedoissa ja viestinnässä, delfiinikuvauksessa ja kasvibongauksessa. Perheellämme on kaikilla saman merkkiset omppukännyt, joten jos minä vahingossa heitän kännykän lokinnokkaan, voin kirjautua toisella kännyllä sisään ja jatkaa navigointia seuraavaan satamaan ja kännykauppaan asti.

Tämä kännynvaihdon kirjautuminen vaan ei toimi sitten merellä vaan verkossa. Sen takia meillä on navigointiohjelma aina vähintään kolmella kännyllä ladattuna ennen merelle lähtöä. Ja karttapöydän pc, ja plotteri, ja käsigps, ja iridiumgo, ja paperikarttoja ym ym. Tapasimme pallonkiertäjäystävämme Kanarialla ja hän naurahti kipparimme "kolme varalla jokaiselle tärkeälle laitteelle" -varustautumiselle. Mutta totuus on molempien suusta, että jokainen laite hajoaa vähintään kolmesti. Jokainen. Laite. Jokainen. Kone. Kolmas. Kerta. Ne ajat on viime vuosituhannelta, kun tsekattiin montako varapurjetta on. Nyt tsekataan, montako varalaturia, montako varageepeeässää, montako varapädiä.

Ja lapsille jotakin kivaa varalle, jos äiti tai iskä joutuukin lainaamaan lapsen kännyä tai pädiä seuraavat viikot.

Kuvat eivät nyt kyllä liity tekstissä mainittuihin asioihin mitenkään. Kuvat ovat omiani, ViulistiGastin ottamia.